Syyskokous kokoontui: Tekijät, tiedolla johtaminen ja tunnettuus tulevan kauden pääteemoja

Vantaan Jalkapalloseuran sääntömääräinen syyskokous kokoontui keskiviikkona 26.10. ja vahvisti seuran hallituksen esittämän toimintasuunnitelman ja talousarvion, sekä valitsi neljä henkilöä seuran hallitukseen. Lisäksi kokous vahvisti ensi kauden jäsenmaksut ja päivitti sekä seuran sääntöjä, että jäsenehtoja.

Syyskokous on yhdistyksen sääntömääräinen ylintä päätösvaltaa käyttävä kokous, joka vuosittain vahvistaa seuran hallituksen valmisteleman ja esittämän toimintasuunnitelman ja talousarvion, sekä päättää hallituksen kokoonpanosta ja jäsenmaksuista. Lisäksi seuran kokouksella on mahdollisuus tehdä päätöksiä ja muutoksia seuran sääntöihin.

Syyskokoukseen 26.10. osallistui istuvan hallituksen lisäksi kaksi muuta kokousedustajaa. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pekka Penttala, jonka johtama kokous käsitteli sääntömääräisen esityslistan lisäksi yhdistyksen sääntöjä sekä jäsenehtoja.

Toimintasuunnitelmassa valintoja strategian ydinteemojen tukemiseksi

Seuran toiminnanjohtajan Janne Bruunin esittelemä toimintasuunnitelma sisältää kolmessa toimialueessa kaikkiaan yhdeksän pääteemaa alkavalle kaudelle.

Hallinnon ja johtamisen toimialueella, johon kuuluvat mm. henkilöstöstrategia, jäsenhallinta, markkinointi ja viestintä, keskeisimpinä teemoina tulevana kautena ovat:

  • Hyvinvoivat, innostuneet ja osaavat seuratoimijat
  • Viestinnän suunnittelun ja prosessien kehittäminen
  • Yhteisön tukeminen ja siihen kiinnittymisen vahvistaminen

Urheilutoiminnan toimialueella, johon sisältyvät mm. joukkuetoiminta, pelaajakehitys ja valmennus, kärkiteemoina ovat:

  • Tehokas tiedolla johtaminen
  • Hallittu kasvu mukana olevista huolehtien
  • Valmentajien tukeminen valmentajapolun kaikissa vaiheissa

Kolmantena toimialueella, Yhteisötoiminnassa, johon kuuluvat mm. jalkapalloliikunta, turnaukset sekä päiväkoti- ja kouluyhteistyö, ensi kauden ohjureina ovat:

  • Jalkapallo kuuluu jokaiselle – lisäämme harrastamisen monimuotoisuutta
  • VantaaCup -brändi kehittyy ja kukoistaa
  • VJS on päiväkoti- ja kouluyhteistyön ykkösseura Vantaalla

Lisäksi toimintasuunnitelma kahdeksan strategista projektia ja kehityshanketta, jotka tukevat strategiaa.

Toimintasuunnitelman mahdollistamiseksi seura on laatinut talousarvion, jossa panostukset pelaajakehitykseen ja laadukkaaseen urheilijan arkeen jatkuvat. Talousarvio on noin 90 000 euroa alijäämäinen, mikä on mahdollista seuran hyvän kassatilanteen ansiosta sekä jäsenmääräkehityksen positiivisten kehitysnäkymien ansiosta.

Hallitukseen uutta verta kokemuksen rinnalle

Istuvasta hallituksesta erovuorossa olivat Pekka Penttala, Juha Kaitera ja Jari Mäensivu, jotka kaikki valittiin myös uudelle kaksivuotiskaudelle hallitukseen. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Juha Tuomaala, joka liittyy seuran hallitukseen edellämainittujen ja vielä toisen vuoden kaudestaan jatkavien Kaj Björkqvistin, Annika Nyman-Paajasen ja Mikko Koiviston rinnalle.

Hallituksen puheenjohtajana jatkaa vuosi sitten tehtävää jatkamaan valittu, jo yli kymmenen vuoden ajan seuran puheenjohtajana toiminut Kaj Björkqvist.

Muina kokousasioina sääntöjen ja jäsenehtojen päivittäminen

Sääntömääräisten asioiden lisäksi oli seuran hallitus tuonut kokoukselle päätettäväksi muutoksen yhdistyksen sääntöihin, joissa maininnat Palloliiton Uudenmaan piiristä muutettiin maininnoiksi Suomen Palloliitosta piirien toiminnan jo päätyttyä.

Lisäksi kokouksen agendalla oli jäsenehtojen muutokset, joihin hallitus esitti useampia muutoksia vastaamaan vakiintuneita käytäntöjä, sekä parantamaan terveydellisistä syistä toiminnasta väliaikaisesti pois jäävien asemaa.

Uudet jäsenehdot löytyvät seuran verkkosivuilta.

Seuran syyskokouksen aineistot

Syyskokouksen pöytäkirja

Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2022-2023

Toimintasuunnitelma ja talousarvio (esittelymuoto)