Markkinointi-logo

VJS:n valmennuskokonaisuus rakentuu hyvää vauhtia

Syksy on suomalaisessa futiksessa ratkaisujen aikaa, kun kentällä pelataan isoista asioista niin junioreissa kuin aikuisissakin. VJS on ollut syksyllä kentän puolella kovaa valuuttaa kummassakin kategoriassa, mutta samaan aikaan taustalla on totta kai suunniteltu ja valmisteltu tulevaa kautta – syksy kun on ratkaisujen aikaa myös kentän rajojen ulkopuolella.

Yksi suurimmista kokonaisuuksista uuden kauden valmisteluissa on valmentajarekrytointi ja valmentajapestien rakentaminen. Muutama palanen kokonaisuudesta vielä puuttuu, mutta pääosiltaan paketti alkaa olemaan valmis. Julkistamme valmentajakokonaisuuden pala kerrallaan, ja ensimmäisenä vuorossa ovat Nappula- ja Lapsiurheiluvaiheen ikäluokkavastaavien pestit. Huomionarvoisinta on osana organisaatiouudistusta tehty muutos, jonka mukaan ikäluokkavastaavat vastaavat nimikkeensä mukaisesti ikäluokasta kokonaisuutena, johon kuuluvat sekä tyttö- että poikajoukkueet.

— Olemme valmentajakokonaisuuden rakentamisessa tavoiteaikataulusta hieman myöhässä, sillä henkilöstö- ja organisaatiomuutokset ovat vieneet koko henkilöstön aikaa suunniteltua enemmän. Valmennuksen johto on tehnyt, ja tekee edelleen, ison työn valmennuskokonaisuuden rakentamisessa. Samalla täytyy todeta, että olen todella vakuuttunut ja vaikuttunut koko palkatun henkilöstömme osaamisesta ja omistautumisesta. Paljon seura heiltä vaatii ja odottaa, mutta paljon heiltä myös saadaan. Isoin työ onkin huolehtia ihmisen kokoisten tehtäväkokonaisuuksien rakentamisesta, ja yksi tulevan kauden tavoitteista onkin työnkuvien, aikataulujen ja kokonaisuuksien tarkentaminen ja rakentaminen. Tällä työllä halutaan varmistaa, että henkilöstö jaksaa ja pystyy antamaan itsestään potentiaalinsa mukaisen panoksen myös jatkossa. Olen ylpeä koko ryhmästä, ja haluan varmistaa, että saamme jatkossakin heiltä samaa laatua kuin tähänkin saakka, kertoo toiminnanjohtaja Kim Ekroos.

Seura jatkaa valmentajapestien julkistusta lokakuun alkupuolelta lähtien. Nyt julkistetaan siis Nappula- ja Lapsiurheiluvaiheen ikäluokkavastaavat. Kyseisten ikäluokkien valmennuspäällikkönä toimii Sebastian Söderholm.

Nappulavaihe

U8 (11) Joonatan Jännes (pojat) ja Jussi-Pekka Isoviita (tytöt)
U7 (12) Joonatan Jännes (pojat) ja Jussi-Pekka Isoviita (tytöt)
U6 (13), aloittava ikäluokka Joonatan Jännes (pojat) ja Jussi-Pekka Isoviita (tytöt)

Lapsiurheiluvaihe

U12 (07) Aku Jokinen
U11 (08) Tomi Romppanen
U10 (09) Petteri Neuvonen (pojat) / Jussi-Pekka Isoviita (tytöt)
U9 (10) Juha Pekkanen

Lisätiedot: Sebastian Söderholm, sebastian.soderholm@vjs.fi, 041 504 7151.