Toiminnanjohtaja Janne – “Seura on juuri sellainen, mikä me kaikki siitä tehdään”

Vantaan Jalkapalloseuraa on viimeiset kaksi ja puoli vuotta johtanut tapahtumien erityisosaaja ja intohimoinen strateginen suunnittelija Janne Bruun. Nyt toiminnanjohtajalla on kaksi kuukautta jäljellä VJS:n peräsimessä. Viesti koko yhteisölle on vahva: käyttäkää vaikutusvaltaanne.

Uusi ja puhutteleva strategia, tavoitteellinen paikallinen toimija sekä rahtunen nostalgiaa ja jalkapalloromantiikka. Nämä olivat osa syistä, joiden takia Janne Bruun siirtyi Vantaan Jalkapalloseuran toiminnanjohtajaksi keväällä 2022.

– Palasin vähän niin kuin omille jalkapallojuurilleni, Janne kertoo.

Elettiin vuoden 2021 loppua, kun Jannen edeltäjä Kim Ekroos lähestyi Jannea avoimeksi jäävästä pestistä. Silloin Hyvinkään Palloseuran toiminnanjohtajana työskentelevä Janne ei varsinaisesti etsinyt uusia töitä, mutta jokin länsivantaalaisen seuran johtotehtävässä kiinnosti. Parin kuukauden neuvottelujen jälkeen päästiin yhteiseen sopimukseen siitä, että Janne aloittaisi VJS:n uutena toiminnanjohtajana seuraavana keväänä.

– Uusi strategia teki minuun suuren vaikutuksen. Se oli mielestäni sopivan kunnianhimoinen ja selkeä. Koska itselläni on jalkapallosta vahva, tavoitteellisen urheilijan tausta, ymmärrän sitä puolta ja sen antamia kokemuksia hyvin. Toisaalta strategiassa puhutteli myös se, että VJS halusi olla suuri liikuttaja ja tärkeä toimija tässä Länsi-Vantaan alueella. Olen itse kotoisin Länsi-Vantaalta, parin kilometrin päästä stadionilta Hämevaarasta. Ympäristö oli tosi tuttu ja VJS oli ensimmäinen jalkapalloseurani, josta olen aikoinaan aloittanut joukkuetoiminnan.

Salibandyliitosta ja Hyvinkään Palloseurasta oppinsa ja taitonsa hankkinut Janne kuvailee itseään vaikuttamisen ja merkityksen luonnin narkomaaniksi. Kymmenen vuotta Salibandyliitossa, muutama vuosi HyPS:ssä sekä kaksi ja puoli vuotta VJS:ssä on terävöittänyt omia vahvuuksia ja merkitystä seuratyössä.

– Kyllä minua hirveästi motivoi elämässä se, että jätän jälkeni yhteiskuntaan. Ammattitaito on ehkä kasvanut tässä niin, että voin luoda merkityksellisyyttä ympärilleni. Tämä on kehitysprojekti, joka voi olla päättymätön. Kehitys ei koskaan pysähdy. Minua motivoi myös se, että asioita saadaan parempaan suuntaan ja nähdään tuloksia. Välillä pitää muistuttaa itseään siitä, mitä kaikkea on saavutettu eikä pelkästään sitä, että mitä tehdään seuraavaksi.

Rakkaudesta strategioihin

Hyvinkäällä asuva Janne kuvailee toiminnanjohtajan työtä äärimmäisen laajaksi, jossa pääsee ja joutuu tekemään monia erilaisia työtehtäviä. Muutamaan sanaan tiivistettynä tehtävänä on olla ”monen alan asiantuntija, ei minkään spesialisti”. Esihenkilönä toimimisen ohella työtehtäviin kuuluu seuran toiminnan kokonaisuuden johtaminen, yritysyhteistyö sekä ehdoton lemppari: strategiset suunnitelmat.

– Olen varmaan vähän hullu, mutta rakastan strategioita. Mielestäni pitkän aikavälin suunnittelun sanoittaminen on älyttömän hauskaa ja mielenkiintoista hommaa. Ehkä se näkyy myös siinä, että keksin aika nopeasti uutta kehitettävää. Välillä pitäisi tyytyä myös toteuttamaan. Konkreettisessa tekemisessä tykkään tehdä tarjouksia yrityksille ja mieluummin kohdata ihmiset kasvotusten, sillä siinä olen vahvimmillani. Tykkään suunnitella ja tehdä suunnitelman johonkin, josta syntyy jotain konkreettista.

Toiminnanjohtaja tekee tiivistä yhteistyötä myös VJS:n hallituksen ja puheenjohtajiston kanssa.

Toiminnanjohtajan työhön kuuluu paljon muille näkymätöntä työtä. Esimerkiksi strategisen johtamisen ja suunnittelun vaatimaa aikaa ei moni tiedä. Tehtävänkuvan laajuus on usein yllättävä.

– Joillekin vastaan vain taloudesta ja pidän huolta siitä, ettei seura mene konkkaan. Joillekin sen lisäksi vastaan toimistosta, ja joidenkin mielestä esimerkiksi kahvin hankkiminen on minun vastuullani.

Laajan tehtävän takia monet työpäivät voivat olla hyvin rikkonaisia ja pidempään keskittymiseen vaativaa aikaa voi olla hankala löytää. Jannen ideaalipäivä on toinen kahdesta ääripäästä: joko etäpäivä tai päivä, jossa on useampi selkeän agendan, tavoitetason ja motivoituneiden osallistujien palaveri.

– Vaikeimpia päiviä ovat ne, kun on pari palaveria, joiden välissä on vähän aikaa. Yhtäkkiä saattaa tulla asioita, joihin pitää reagoida nopeasti. Sellaiset päivät, jotka pystyn suunnittelemaan etukäteen, ovat parhaita.

Vuoden 2023 VJS Cupissa Janne pääsi seremoniamestarin hommiin.

Perintö

Seura tiedotti heinäkuun lopussa, että Janne jättää tehtävänsä toiminnanjohtajana VJS:ssä. Uratie vie takaisin Hyvinkäälle, jossa Janne aloittaa syksyn aikana HyPS:n myynti- ja seurakehityspäällikkönä. Uuden työn rajatumpi toimenkuva omien vahvuuksien ja erityiskiinnostuksenkohteiden äärellä lähellä kotia ja tutussa ja arvostavassa ympäristössä oli lopulta helppo valinta.

– Olen näiden kahden ja puolen vuoden aikana päässyt tutustumaan itseeni aika syvällisesti. Olen löytänyt uusia ammatillisia kiinnostuksen erityiskohteita sekä asioita, joissa olen erityisen hyvä. Olen löytänyt myös asioita, joissa on vielä paljon oppimista. Muutos mahdollistaa lisää aikaa perheelleni ja itselleni, mikä on huipputärkeä juttu ja kenties se kaikista isoin ajuri muutoksen takana.

Aikaan VJS:ssä on mahtunut valtavasti ainutlaatuisia ja isoja asioita, joiden merkitystä on vaikea mitata. Yksi ylpeimmistä saavutuksista on tietyn kulttuurin muutos, jonka vaikutukset voivat kantaa pitkälle tulevaisuuteen.

– Olen ylpein ehkä siitä, että meillä oli tämän vuoden alussa joukkueenjohtajien kauden alun tapaamisessa 80 % joukkueista edustettuna. Koen, että olemme pystyneet luomaan kulttuurin, jossa seura ei jakaudukaan enää niin, että joukkueet ja seura toimivat erikseen. Olemme kaikki sitä yhtä ja samaa seuraa, niin kuin sen kuuluu ollakin. Seura on aidosti me kaikki: pelaajat, toimihenkilöt ja muut. Me toimiston väki olemme kuitenkin vähiten sitä seuraa. Me olemme toteuttamassa seuran, eli jäsenistön tahtoa siellä.

Janne peräänkuuluttaa isosti sitä, että seura on sen koko jäsenistö. Jäsenistöllä on sekä valtava mahdollisuus että velvollisuus vaikuttaa asioihin. Erityisesti seuran kokoukset ja vuosittaiset seurakyselyt ovat mainio väylä antaa rakentavaa palautetta ja kehitysehdotuksia.

– Jos näkee, että asiat ovat heikolla tolalla tai jotain pitäisi kehittää, niin kannustan tulemaan rohkeasti mukaan. Yhdessä tekeminen on kaikista kivointa ja oikeasti mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Käyttäkää vaikutusvaltaanne, käyttäkää sitä niissä tilanteissa, joissa niillä on voimaa, antakaa rakentavaa palautetta ja osallistukaa päätöksentekoon.

Janne on VJS:n riveissä vielä kauden loppuun asti. Vaikka siirtyminen toiseen seuraan lähestyy, kuuluu Jannen puheissa vahva välittäminen VJS:n toiminnasta. Seuran tulevaisuudella ja hyvinvoinnilla on Jannelle merkitystä vielä senkin jälkeen, kun hän ei itse enää ole mukana.

– Tehdään tästä kaikkien yhteinen seura. Se syntyy sillä, että ollaan mukana kaikessa, mitä tehdään. Ollaan mukana tapahtumissa, joita järjestetään, kannustetaan muita VJS-joukkueita, kun nähdään kentällä pelaamassa, ollaan yhtä yhteisöä, käyttäydytään toisiamme kohtaan hyvin ja kunnioitetaan toistemme rajoja niin omaisuuden kuin käytöksen suhteen ja pidetään huolta meidän olosuhteistamme, käydään edustusjoukkueiden peleissä kannustamassa. Seura on juuri sellainen, mikä me kaikki siitä tehdään. Jokainen meistä on yhtä tärkeä palanen tätä seuraa.