Kaksikymmentä vuotta VJS-historiaa ja mittaamaton määrä kovan luokan osaamista poistuu VJS-toimistosta – Kaisu Rantanen jättää VJS:n

Kaikki kaunis päättyy aikanaan, mutta tämän päivän emme vielä toivoneet koittavan. Koko seuran rakastama, huikea seurakoordinaattorimme Kaisu Rantanen siirtyy 20 VJS-vuoden jälkeen työelämässään uusien haasteiden pariin.

– Kaisun ilmoitus tuli lopulta yllätyksenä, mutta ymmärrän hänen päätöksensä taustat hyvin, ja olen – kuten varmasti jokainen meistä – iloinen, että Kaisu löysi itselleen mieluisan uuden haasteen ja rohkeuden tarttua siihen kaksin käsin. Kaisun lähtö jättää toki ison aukon VJS:n toimintaan, sillä toimistolta poistuu paljon muutakin kuin työntekijä. Kaisu on ollut seurassa suuressa roolissa palvellessaan jäsenistöämme, ja pitäessään seuran päätoimisista ja vapaaehtoisista hyvää huolta. Tapa, jolla Kaisu on toiminut, jaksanut, välittänyt ja huolehtinut seuran arjesta jo kahden vuosikymmenen ajan, on varmasti jättänyt meihin kaikkiin pysyvän jäljen. Voimme tässä kohdin olla vain syvästi kiitollisia Kaisun tekemästä työstä, ja toivottaa hänelle parasta mahdollista tulevaisuutta uusien haasteiden parissa. Olen kuitenkin varma, että näemme tämän supernaisen kuitenkin katsomoissa ja VJS-tapahtumissa, sillä Kaisun sydän on varmasti pysyvä paikka Länsi-Vantaan ylpeydelle, toteaa VJS:n toiminnanjohtaja Kim Ekroos.

Kaisun viimeinen varsinainen työpäivä on edessä jo perjantaina 2.8. Kaisu on kuitenkin lupautunut auttamaan siirtymävaiheessa kriittisten asioiden hoitamisessa sekä uuden seurakoordinaattorin perehdyttämisessä, jonka haku avataan myöhemmin tänään.

Seura tulee muistamaan Kaisua läksiäisten merkeissä myöhemmin syksyllä, mutta me kaikki kiitämme sinua Kaisu jo nyt siitä mittaamattoman arvokkaasta työstä, jota olet seuran ja meidän kaikkien eteen tehnyt. Onnea matkaan!