Jalkapalloyhteisö sinulle-tukirahasto – pienituloisten perheiden tukena

VJS on jo pitkään tukenut pienituloisia perheitä, ja tarpeen kasvaessa seura haluaa kehittää myös tukitoimintojaan avaamalla Jalkapalloyhteisö sinulle -tukirahaston. Tukirahaston avulla haetaan yhä vahvempaa kumppanuusverkostoa ja toisaalta tarjotaan myös erilaisia tapoja olla mukana tekemässä hyvää.

Jo aiemmin pienituloisten tuki on koostunut kumppanuuksista ja tuista, mutta tukirahaston lanseerauksella seura pyrkii selkeyttämään pienituloisten tukitoimia.

– Kuluvan kauden aikana olemme huomanneet, että tuen tarve on selvästi kasvamaan päin, joten myös meidän on uudistettava tukimuotojamme. Olemme jo saamamme hankeavustuksen avulla saaneet rekrytoitua seuraan Kulttuuritulkin, joka on suurena apuna maahanmuuttajataustaisten perheiden tukemisessa käytännön asioissa. Taloudellisen tuen muoto seuralla on ollut olemassa jo useita vuosia, ja tukea onkin jaettu upeasti yli 100 000 euron edestä. Jotta tulevaisuudessakaan yhdenkään lapsen tai nuoren harrastus VJS:ssä ei kaatuisi taloudellisiin haasteisiin, on hyvä rakentaa työkaluja ja toimintamalleja, jotka tukevat kumppanuushankintaa myös suoraan pienituloisten rahastoon. Uusi keksintöhän tämä ei toki ole, mutta toimivaa mallia on hyvä monistaa ja kehittää, joten siksi lähdemme uudistamaan myös pienituloisten tukirahastoa näkyvämpään muotoon, kertoo rahaston käytännön toiminnasta vastaava toiminnanjohtaja Kim Ekroos.

Jo olemassa olevat kumppanuudet ja aiemmin kauden aikana pienituloisten tukeen saadut tuet ja avustukset yhdistetään luonnollisesti myös uuden tukirahaston alaisuuteen. Rahaston ensimmäinen uusi kumppani on K-Supermarket Hämeenkylä, joka lähti merkittävällä tavalla tukemaan pienituloisten perheiden harrastusta.

– Tukirahaston puitteissa järjestetään varmasti erilaisia tempauksia ja tapahtumia, joiden avulla pystymme mahdollistamaan myös yksityishenkilöiden osallistumisen rahaston toimintaan. VJS muodostaa hienon yhteisön, jonka piiristä löytyy varmasti tahoja, jotka haluavat olla tämän kaltaisessa tukitoiminnassa mukana. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten pystymme tukirahastoa tulevaisuudessa kehittämään, Ekroos päättää.

Tukirahaston tavoitteet

Jalkapalloyhteisö sinulle = jalkapallon harrastamisen mahdollistaminen VJS:ssa kaikille varallisuudesta riippumatta – tärkeintä ovat peli ja pelaaja

Tukirahaston rakenne ja toiminta

  • Tukirahasto on osa Vantaan Jalkapalloseuran toimintaa
  • Tukirahaston toimintaa johtaa seuran hallitus, käytännön toiminnasta vastaa seuran toiminnanjohtaja
  • Tukirahastoon voivat lahjoittaa varoja seurayhteistyön myötä yritykset, yhdistykset ja yhteisöt
  • Tukirahaston vähimmäismaksu vuodessa on 250 euroa, tuella ei ole enimmäismäärää
  • Tukirahasto maksu oikeuttaa näkyvyyteen seuran kotisivuilla ja VJS-sanomissa
  • Tukirahaston toiminnan tueksi järjestetään vuosittain erilaisia tempauksia tai tapahtumia, joiden kautta toimintaan voivat osallistua myös yksityishenkilöt
  • Rahaston kautta jaetaan vuosittain tukea kausimaksujen kattamiseen hakemusten mukaan. Rahastoon kerätyt varat käytetään täysimääräisesti vähävaraisten perheiden tukemiseen.