B1_18

B1 pojat upeasti lohkovoittoon ja SM-karsintaan – valmennustiimi vahvistuu kaudelle 2019

VJS:n B-pojat ovat pelanneet upean kauden, jonka kruununa joukkue voitti syksyn B-poikien Ykkösen oman lohkonsa. Joukkue esitti jo kevätkierroksella vahvaa peliä ja voitti silloinkin oman lohkonsa saavuttaen kolme lähtöpistettä syyskierrokselle. Joukkue on nyt edennyt tappioitta viimeiset 16 peliä, joista 14 on päättynyt voittoihin. Joukkueen vastuuvalmentaja Marko Kolsi katsookin tyytyväisenä taaksepäin.

– Kausi oli todellinen menestys, kun miettii lähtökohtia talvella. Meillä oli muutama avainpelaaja pitkäaikaisen loukkaantumisen takia sivussa ja lisäksi joukkueeseen otettiin uusia pelaajia eri lähtökohdista. Talven aikana joukkue hitsautui hyvin yhteen ja pitkin kautta olemme ottaneet isoja pelillisiä harppauksia. Hyvin toimivassa joukkueessa pelaajilla on ollut hyvä olla ja harjoitella, joka taas tukee myös yksilöiden kehitystä.

VJS:n B1-joukkueen tämän kauden vahvuutena on ollut tasaisuus. Ei ole haitannut, vaikka riveistä on puuttunut pelaajia. Joukkue on silti pystynyt esiintymään vahvasti ja raapimaan voittoja. Moni pelaaja on ottanut vastuuta ja esiintynyt edukseen. VJS B1-joukkue pääsee näin valmistautumaan ensi talven ja kevään SM-karsintasarjaan samoin kuin tekevät seuramme A-pojat. B-poikien valmennustiimi tulevalle kaudelle on kasassa ja siinä jatkavat hyvää työtä tehneet Marko Kolsi vastuuvalmentajana ja Harri Haapanen valmentajana. Lisäksi tiimiin liittyy valmentajaksi Jari Toivonen NJS:stä, jolla on myös aiempaa kokemusta VJS:stä. Valmennustiimiin kuuluvat lisäksi maalivahtivalmentaja ja tulevalla kaudella myös VJS:n päätoiminen fysiikkavalmentaja. Joukkue tekee yhteistyötä A-junioreiden ja miesten edustusjoukkueen kanssa, joka merkitsee B:n pelaajille pelaajakokeiluja ja näyttöpaikkoja myös vanhemmissa ikäluokissa.

VJS:n tekninen johtaja Kimmo Eronen on tyytyväinen tällä hetkellä VJS:n huippupään kehitykseen.

– Ensi kauden tavoitteemme on ollut vahvistaa toimintaa entisestään kehittämällä vanhempien ikäluokkien valmennuksen tukitoimia. Erityisesti myöhemmin julkaistavan fysiikkavalmennuksen osaajan saaminen tiimiin on suuri lisäarvo, lisäksi tavoitteena on kasvattaa edelleen seuran osaamista esimerkiksi videotyöskentelyn parissa. Muutenkin poikapuolen vanhimman pään kehitys näyttää hyvältä. Miehet nousivat Kakkoseen, A-pojat saavuttivat myös SM-karsintapaikan ja pelaajapolkumme tukitoimet näiden ikäluokkien ympärillä kehittyvät jatkuvasti. Vantaalainen huippufutis rakentuu hienoon suuntaan kausi kerrallaan.

B-poikien uusi kausi ja avoimet harjoitukset alkavat viikolla 44. Tarkemmat ajat tiedotetaan lähempänä.

Mikäli olet halukas liittymään joukkueeseen ja testaamaan tasoasi avoimiin harjoituksiin, voit olla yhteydessä vastuuvalmentaja Marko Kolsiin; marko.kolsi@vjs.fi ; 050 351 0391