Hei sinä 2018-syntynyt jalkapalloilija, tule mukaan VJS/Punaisiin!
Uudelle kaudelle 2026-2027 tulee 2018-syntyneiden ikäluokkaan uusi joukkuetaso, PU9/Punainen. Punaisen joukkueen lisäksi ikäluokalla on kaksi aluejoukkuetta, PU9/Myyrmäki ja PU9/Vantaankoski.
Uusi joukkuetaso Punainen on suunnattu pelaajille, jotka ovat motivoituneita harjoittelemaan tavoitteellisesti ja haluavat kehittyä pitkäjänteisesti jalkapallossa. Joukkueen toimintaympäristö on vaativa ja kilpailullinen, ja se edellyttää sitoutumista sekä pelaajalta että perheeltä. Aluejoukkueissa pelaavat kaikki jalkapallosta kiinnostuneet motivaatio- ja osaamistasosta riippumatta.
Punainen joukkue harjoittelee mainioissa olosuhteissa talvisin ja kesäisin. Harjoituksia on vetämässä huippuvalmennustiimi, johon kuuluu päätoiminen vastuuvalmentaja ja kaksi sopimusvalmentajaa. Valmennustiimien apuna toimii vanhempivalmentajia.
Harjoittelu ja pelaaminen tapahtuu tasoryhmissä. Joukkuetoimintamaksuun sisältyy kolme harjoitusta viikossa, minkä lisäksi pelaajan on mahdollisuus ostaa halutessaan lisäharjoituksia.
Haluamme VJS:ssä tarjota nuorille pelaajille eri tason mahdollisuuksia ilman painetta siitä, että hyvin nuorella iällä pelaajia jaettaisiin jo huipulle tähtääviin kilparyhmiin. Siksi myös 2017-syntyneiden PU10-ikäluokalla on ensi kaudella kolme joukkuetta: PU10/Punainen, PU10/Myyrmäki ja PU10/Vantaankoski.
Lisätietoja voi kysyä ja VJS:n ulkopuolelta tulevat ilmoittautumiset voi lähettää sähköpostitse seuran valmennuspäällikölle Jarno Taihalle osoitteeseen jarno.taiha@vjs.fi.





