Tule meille pelaamaan!

Vantaan Jalkapalloseura on jalkapalloyhteisö jokaiselle, joka haluaa harrastaa jalkapalloa. Kutsumme sinut mukaan yhteisöömmeTarjoamme toimintaa pienistä lapsista aina aikuisten harrastejoukkueisiin saakka.

Toimintamme perustuu joukkuetoimintaan ja jalkapalloliikunnan toimintaan.

Joukkuetoiminnassa tarjoamme toimintaa sekä kilpa-, että perustason joukkueissa.

Jalkapalloliikunnassa tarjoamme matalankynnyksen toimintaa pienimpien lasten VJS Perhefutiksesta nuorten harrasteryhmien, VJS/Keltaisten, kautta monipuolisiin aikuisten harrasteryhmiin. Lisäksi tarjoamme erilaisia jalkapallokursseja, kuten Freestyle- ja streetfutiskurssin.

Joukkuetoiminnassa on kauden aikana uudella pelaajalla kaikissa joukkueissa mahdollisuus kahden viikon maksuttomaan ja sitoumuksettomaan kokeilujaksoon. Kokeilujakso on mahdollista myös säännöllisessä (ei kurssimuotoisessa) jalkapalloliikunnan toiminnassa.

Tuemme harrastajiamme maksuissa, mikäli kustannukset uhkaavat harrastamisen jatkumista. Harrastamisen tukirahastomme tukee vuosittain harrastajiamme yli 10 000 euron edestä. Hakuaika marras-joulukuussa sekä touko-kesäkuussa. Kerromme hauista tarkemmin hakuaikojen alkaessa.

Tervetuloa jalkapalloyhteisöömme!

Alle 7-vuotiaiden jalkapalloliikunta


Alle 7-vuotiaana lapsi opettelee ryhmässä toimimista ja vielä varmasti kokeilee monia lajeja löytääkseen innostumisen liikkumiseen.

Vantaan Jalkapalloseurassa tarjoamme alle kouluikäisille lapsille matalankynnyksen harrastustoimintaa, johon on helppo liittyä sekä tarvittaessa myös helppo irtaantua*.

Alle 7 -vuotiaiden jalkapalloliikuntaa ohjaavat seuramme kouluttamat ja arjessa tukemat tunti- ja vapaaehtoisohjaajat seuran ammattihenkilöstön suunnittelemien harjoitusten mukaisesti.

Alle kouluikäisten jalkapalloliikunnan toiminnassa irtisanoutumisen ehdot ovat normaaleja jäsenehtoja kevyemmät.





6-9-vuotiaat


Vantaan Jalkapalloseura tarjoaa 6-9-vuotiaille monipuolisesti tapoja liittyä seuramme toimintaan.

U6, U7, U8 ja U9-joukkueemme ovat joukkuetoimintamme ensimmäinen vaihe, jossa joukkueet harjoittelevat säännöllisesti 2-3 kertaa viikossa seuramme erinomaisissa olosuhteissa ja pelaavat säännöllisesti vuoden ympäri harjoitusotteluita, sarjaotteluita ja turnauksia. Ikävaihetta kutsutaan seurassamme Lapsiurheiluvaihe 1:ksi (LUV1).

Joukkuetoiminnassa tyttöjen harjoitus- ja peliryhmät kootaan VJS/Myyrmäki-joukkueiden alle, jossa tytöt harjoittelevat ja pelaavat omina peliryhminään. Läheinen yhteistyö poikajoukkueiden kanssa kuitenkin mahdollistaa tyttöjen harjoittelemisen ja pelaamisen yhdessä poikien kanssa. Tyttöpelaajien määrän kasvaessa tytöistä muodostetaan omat joukkueet vanhemmissa ikäluokissa.

Toimintaan voi ympäri vuoden tulla kokeilemaan kahdeksi viikoksi kuluitta ja sitoumuksetta.

8-9-vuotiaiden VJS/Keltainen -toiminta on matalankynnyksen harrastustoimintaa, jossa futista harrastetaan kerran viikossa ilman kilpailutoimintaa. VJS/Keltaisen ryhmät ovat pääosin sekajoukkueita, joissa tytöt ja pojat harrastavat yhdessä.

IKÄVAIHEEN VALMENNUSPÄÄLLIKKÖ:



Topi Leinonen
Valmennuspäällikkö, Lapsi-urheiluvaihe 1
topi.leinonen@vjs.fi
+358 40 483 7556





10-12-vuotiaat


10-12-vuotiaiden joukkuetoimintaa kutsutaan seurassamme Lapsiurheiluvaihe 2:ksi (LUV2).

Ikävaiheen kilpajoukkueet VJS/Punaiset (10-11-vuotiaat) ja VJS/1 (12-vuotiaat), lisäävät harjoitusmääriään ja panostavat pelaajakehitykseen tavoitellen kansallista kärkitasoa.

Perustason joukkueet, VJS/Valkoiset, harjoittelevat säännöllisesti seuramme erinomaisissa olosuhteissa ja osallistuvat kilpailutoimintaan vuoden ympäri.

Tytöille perustetaan omia kilpa- ja perustason joukkueita, jotka toimivat samoilla periaatteilla poikajoukkueiden kanssa.

VJS/Keltainen -toiminta on matalankynnyksen harrastustoimintaa, jossa futista harrastetaan kerran viikossa ilman kilpailutoimintaa. VJS/Keltaisen ryhmät ovat pääosin sekajoukkueita, joissa tytöt ja pojat harrastavat yhdessä. Toimintaa järjestetään lähtökohtaisesti 10-11- ja 12-13-vuotiaiden ryhmissä.

IKÄVAIHEEN VALMENNUSPÄÄLLIKKÖ

Petteri Neuvonen
Valmennuspäällikkö, Lapsi-urheiluvaihe 2
petteri.neuvonen@vjs.fi
+358 40 513 8650





13-15-vuotiaat


13-15-vuotiaiden joukkuetoimintaa kutsutaan seurassamme Nuorisourheiluvaiheeksi (NUV).

Ikävaiheen kilpajoukkueet VJS/1:t harjoittelevat monipuolisesti joukkue- ja yksilötasolla ja panostavat sekä menestykseen että pelaajakehitykseen tavoitellen kansallista kärkitasoa.

Perustason joukkueet VJS/Valkoiset harjoittelevat säännöllisesti seuramme erinomaisissa olosuhteissa ja osallistuvat kilpailutoimintaan vuoden ympäri.

Tytöille on omia kilpa- ja perustason joukkueita, jotka toimivat samoilla periaatteilla poikajoukkueiden kanssa.

IKÄVAIHEEN VALMENNUSPÄÄLLIKKÖ

Velimatti Helasterä
Valmennuspäällikkö, Nuorisourheiluvaihe
velimatti.helastera@vjs.fi
+358 50 411 4009





16-vuotiaat & vanhemmat


Yli 16-vuotiaiden joukkuetoimintaa kutsutaan seurassamme Huippu-urheiluvaiheeksi (HUV).

Ikävaiheen kilpajoukkueet VJS/1 (16-20-vuotiaat) harjoittelevat monipuolisesti joukkue- ja yksilötasolla ja panostavat sekä menestykseen että pelaajakehitykseen tavoitellen kansallista kärkitasoa.

Perustason joukkueet VJS/Valkoiset harjoittelevat säännöllisesti seuramme erinomaisissa olosuhteissa ja osallistuvat kilpailutoimintaan vuoden ympäri.

Miesten ja naisten edustusjoukkueet edustavat seuraa Palloliiton sarjoissa tähdäten aina huipulle saakka. Edustusjoukkueiden toimintoja hallinnoi VJS Vantaa Oy. Edustusjoukkueiden urheilutoimintaa johtaa VJS:n huippu-urheiluvaiheen valmennuspäällikkö.

Miehet/2 tarjoaa pelaajille kilpailullista toimintaa Palloliiton Nelosessa sekä seuran nuorille pelaajille mahdollisuuden mitata taitojaan aikuisten peleissä.

IKÄVAIHEEN VALMENNUSPÄÄLLIKKÖ

Edward Finch
Valmennuspäällikkö, Huippu-urheiluvaihe
edward.finch@vjs.fi
+358 44 550 7414






Aikuisten harrasteryhmät


Tarjoamme myös aikuisille helppoja tapoja harrastaa jalkapalloa.

Aikuisten harrastejoukkueemme, naisissa VJS/KiPa ja miehissä VJS/7v7, tarjoavat harrastejoukkuetoimintaa ja osallistuvat sarjoihin ja turnauksiin kauden aikana.

VJS Kuntofutiksessa liikutaan viikoittain pallon perässä.

LIIKUNTAPALVELUPÄÄLLIKKÖ:

Anna Niemelä
Liikuntapalvelupäällikkö
anna.niemela@vjs.fi
+358 40 801 0775