Palloliitto julkaisi uuden strategiansa alkusyksystä. Strategia on kaikilla tavoilla – hyvässä ja pahassa – hyvin odotetunlainen. Isoja muutoksia suunnassa ei ole havaittavissa, mutta näkyvissä on joitakin tärkeitä terävöityksiä esimerkiksi valmentajien kehittämiseen liittyen. Myös pelaajan laadukas arki kuulostaa valintana sellaiselta, että toivon siihen iskettävän täysillä. Nyt kun heti alkuun valmentajakoulutukseen on suunnattu miljoona euroa, viestii tekeminen siitä, että nyt myös jotain tällä saralla todella alkaa tapahtua. Odotan Pekka Cleweriltä isoja, sillä visionsa ovat moderneja ja hienoja ja toivon, että hän saa myös Soneralla tilaa toimia. Mutta sitten asiaan.
Strategiaa paljon mielenkiintoisempi asia seurasta katsottuna on Palloliitossa pitkään suunniteltu organisaatiomalliuudistus. Siinä, kun tavoitellaan mallia, joka tukee uuden strategian toteuttamista. Keskiössä on, että Palloliitto lisäisi resursointiaan sinne, missä pelaajien laadukas arki tulisi tapahtua eli seuroihin. Juuri nyt asia ei ole niin ja isoimpana syynä on identiteetiltään vahvat ja itsenäiset piiriorganisaatiot.
PÄÄTÖKSENTEON SIETÄMÄTÖN KANKEUS
Nykyään Palloliitto on organisoitunut kentälle 12 piirin avulla (lisäksi on erillisiä alueellisia valmennuskeskuksia). Mallissa paha valuvika. Piirit ovat omia yhdistyksiään ja niillä on omat päätäntäelimet, säännöt, organisaatiot ja järjestelmät. Ne ovat ja kokevat olevansa erillisiä, itsenäisiä ja keskiössä.
Meillä on Palloliitto ry ja 12 kpl itsenäistä piiri ry:tä. Näillä itsenäisillä piireillä on omat piirihallituksensa. Piirihallituksiin valikoituu ihmisiä johtamaan suomalaista jalkapalloa omassa piirissään erilaisista syistä. Voidaan kuitenkin varmasti sanoa, että kilpailu näistä paikoista ei ole kovaa ja hallituspaikoilla viihtyvät ihmiset vuosikymmeniä (muokaten jopa vaalitapoja, jotta valta voi jatkua).
Päättäjinä voi olla henkilöitä, jotka ovat vailla mitään näyttöjä laaja-alaisesta kokemuksesta tai onnistumisista jalkapallon ruohonjuuritasolla tai piinkovasta kapean alueen (ja hallitustyöskentelyn kannalta olennaisesta) asiantuntemuksesta. Itse en usko, että suomalainen jalkapallo voi kehittyä näin monen erillisen vapaaehtoisporukan päätöksenteon kautta. Käytämme myös tähän järjestelmäkokonaisuuteen valtavasti energiaa henkilövalintojen ja oman pesän suojelun muodossa. Mitä jos tämä energia suuntautuisi lajin kehittämiseen?
LAJIN KEHITTÄMINEN VS. PIIRIEN KEHITTÄMINEN
Toinen valuvika löytyy siitä, että piiriorganisaatiot ohjaavat piirien työntekijöitä toimimaan tietysti oman työnantajan puolesta siis piiriorganisaation. Tässä muutama esimerkkejä:
- Piirin valmennuspäällikkö saattaa kiertää piirin omissa pelaajakoulutustapahtumissa koko kesän ja olla syksyllä runsaan kuukauden ylityövapailla. Miksi meillä on valmennuspäälliköitä, jos he luovat runsaasti toimintaa oman organisaation sisään sen sijaan, että luovat laatua sinne, missä toiminta jo on eli seuroihin ja niiden valmennukseen? Onko suomalaisen jalkapallon haasteena se, että meillä on määrällisesti liian vähän tapahtumia vai pelaajien laadukkaan arjen heikko taso?
- Miksi isojen seurojen valmennuspäälliköt kertovat, ettei piirin valmennuspäällikkö ole ollut vuosiin missään yhteydessä? Miksi piireillä on omat joukkueet, joihin valmennuspäälliköiden aika kuluu? Luultavasti siksi, että piiriorganisaatiot elävät vahvasti omaa elämää sen sijaan, että ne olisivat seuroja varten.
- Miksi Kilpailuosastot luovat omia sarjojen poikkeussääntöjään, jotka saattavat olla ristiriidassa toisen piirin sääntöjen kanssa, joka taas hankaloittaa pelitoimintaa näiden piirien kesken. Ja, kun poikkeussääntöjä, sääntömuutoksia tms. rakennetaan, kuinka tehokasta on, että sama kehitystyö tehdään ympäri Suomea uudestaan joka paikassa?
- Samaan aikaan piirin kilpailuosastot keskittyvät myös omien sarjojensa järjestämiseen, vaikka merkittävästi skaalautuvampaa toimintaa olisi, että meillä olisi alueellisten sarjojen (joita Palloliitto pyörittäisi) lisäksi pelitoiminta-asiantuntemus seurojen käytössä paikallisten matalan kynnysten harrastesarjojen järjestämiseen. Miksi piirien pitää suunnitella ottavansa ottavansa haltuun nämäkin, kuten se tällä hetkellä tekee? Sen sijaan se voisi rakentaa näistä seuroille toimivia ansaintamalleja.
- Hallinto-osastoja meillä on Etelä-Suomessa kolme 20 km säteellä. Miksi ihmeessä palkanmaksupaikkoja ja –järjestelmiä, kilpailutoiminnan päälliköitä ja näiden organisaatioiden johtajia tarvitaan kolme? Olisiko tässä iso resurssimahdollisuus siirrettäväksi sinne, missä jalkapallo todella tapahtuu? Mitä, jos yksi hallinto maksaisi kaikkien piirien palkat?
Olisiko niin, että organisaatioita purkamalla, voisimme vähentää hallintoa ja johtajia ja viedä asiantuntija oikeasti tueksi sinne, missä – itseäni nyt toistaen – jalkapallo tapahtuu.
Kun itse tulkitsen Palloliiton strategiaa, en voi olla vetämättä seuraavaa johtopäätöstä nykyisestä rakenteesta: Nykyinen rakenne ei tue strategian tavoitteiden saavuttamista.
PALLOLIITTOJOHTOISET ASIANTUNTIJATIIMIT STRATEGIAN TOTEUTTAMISELLE RATKAISU
Se, mitä nyt tarjotaan tilalle, on yksi Palloliitto. Yksi Palloliitto siis satsaisi strategiassaan valitsemien päävalintojen – pelaajien laadukkaan arjen, seurojen elinvoimaisuuden ja mielenkiintoisten kilpailujen, viestinnän ja vaikuttamisen – edistämiseen. Se tapahtuisi alueellisia asiantuntijapalveluilla, jossa oikeat tekijät olisivat oikeilla paikoilla ja näiden alueellisten tiimien jakaisivat kokemuksia ja loisivat ratkaisuja ja kehityslinjoja yhdessä ja jalkauttaisivat niitä valtakunnallisesti seurojen kautta, seurojen toimintaa tukemalla, sparraamalla ja mentoroimalla.
Palloliiton leivissä piiriorganisaatiot mukaan luettuna on paljon osaamista, jotka on sidottu projekteihin tai vapaaehtoispiirihallitusten intuitiivisten päätösten toteuttamiseen. Mitä, jos strategisesti tärkeisiin osa-alueisiin olisi palkattu asiantuntijatiimejä alueittain edistämään laadun- ja osaamisen kehittämistä? Siis sen sijaan, että piiriorganisaatiot kilpailisivat pelaajakoulutustapahtumillaan toistensa ja seurojen kanssa, niiden henkilöresurssit vapautuisivat työntekijöiden omien vahvuusalueiden mukaisesti kehittämään suomalaista jalkapallotoimintaa ruohonjuuritasolle.
Me emme tarvitsisi 12 piirijohtajaa, jotka johtaisivat vahvoilla identiteeteillä varustettuja yhdistyksiä. Siinä menee energiaa hukkaan! Alueelliset asiantuntijat, kuten pelaajakehitysasiantuntijat, kokoontuisivat valtakunnallisesti ja veisivät samaa viestiä kautta maan suodatettuna tietysti paikallisiin olosuhteisiin sopivaksi.
Piirijohtajissa on osaajia myyntiin ja markkinointiin. Seuroille käyttöön – sparraus käyntiin! Heistä löytyy loistavia ihmisten johtajia mutta he johtavat organisaatioita sen sijaan, että he sparraisivat avainhenkilöitä seuroissa. Meillä on tukku henkilöstöjohtamisessa kokemattomia seurajohtajia, itseni mukaan lukien, kun seurat täyttyvät ammattilaisista. Mitä jos ei ihan kantapäänkautta vaan mm. entisten piirijohtajien ja tulevien seurakehittäjien avulla? Vai mikä on niin tärkeää piirien johtamisessa, ettei siitä kannattaisi luopua seurojen johtamisen kehittämisen nimissä?
MUUTOKSILLE JOUSTAVAMPI MALLI
Mitä esimerkiksi, jos nykymallissa, Palloliiton maajoukkuevalmennus ja seurakehittämisestä vastaavat henkilöt päätyisivät valtavan datan, pitkän kokemuksen ja kansainvälisiin ratkaisuihin perehtyneenä, että Suomen pelaajakoulutusta tulee tiivistää resursoimalla alle 10 seuraa Suomesta huippuseuroiksi, joihin lahjakkuudet ohjattaisiin. Haluaisimmeko oikeasti, että toteuttamisesta päättäisi sen jälkeen 12 piirihallitusta, jossa suomalaisen jalkapallon kokonaishyöty ei merkitsisi vaan oman 300 lisenssipelaajan seuran riski menettää yhden pelaajan kerran viidessä vuodessa?
Nykyään esimerkiksi nuorten maajoukkuevalmennuksen vaikutus – huolimatta sadoista ja sadoista kansainvälisisistä opeista ja kokemuksista – seurojen valmennustoimintaan on järkyttävän vähäinen. Asiantuntijatiimien osana, heidän vaikutuskanavansa ulottuisi suoraan seuroihin.
Haluammeko oikeasti, että asiantuntijoiden tekemiä avauksia arvioidaan nykymallin mukaisesti näin monessa eri tahossa, jossa intressiristiriidat kaataisivat jokaisen vähänkin ärhäkämmän avauksen? Ja käsi ylös, jos jonkun mielestä sellaista ärhäkkää muutosta ei tulevaisuudessa tarvita.
Me tarvitsemme yhden suomalaisen jalkapallon linjauksen ja sen eteenpäin viemiseksi asiantuntijatiimejä, joista on oikeasti apuja tekijäportaissa seurojen eri toimintojen tasolla.
Seuraavassa tiivistetty lista hyödyistä:
- Paikallisdemokratia ja -asiantuntemus: Piiriorganisaatioista luopuminen ei vähentäisi paikallisdemokratiaa vaan lisäisi sitä. Suomalaisen jalkapallon yhteinen kehittäminen vauhdittuisi mutta malleja sovellettaisiin alueellisten asiantuntijoiden ja seurojen omien asiantuntijoiden kanssa. Samalla vuorovaikutus kentän ja Palloliiton välillä lisääntyisi ratkaisevasti. Alueellisesti voitaisiin joustavasti ohjata ne tahot yhteistyöhön, joissa olisi eniten synenergiaa.
- Lähemmäs tekemistä: Alueellisten asiantuntijoiden tehtävänkuvat eivät mahdollistaisi toimistoihin piiloutumista vaan ne olisivat selkeästi työnkuvaukseltaan seurojen toiminnan kehittämistä, tukemista ja sparraamista. Silloin suomalaisen jalkapallon resursointi alkaisi osumaan sinne, minne sen kuuluukin osua ja nykyisistä resursseista saataisiin enemmän irti. Liitto- ja piiritason hankkeet olisivat toivottavasti historiaa ja tilalla olisi raakaa työtä yhteisellä linjalla sparraten, mentoroiden, kysyen ja kommentoiden yhdessä dialogisesti.
- Pois oman pesän suojelusta ja omanlaisen identiteetin rakentamisesta: Piiriorganisaatioista luopuminen mahdollistaisi sen, että siellä nyt työskentelevien fokus siirtyisi oman pesän suojelusta jalkapalloseurojen eteen töiden paiskimiseksi. Sen sijaan, että rakennettaisiin piiriorganisaation ympärille vahvaa identiteettiä, se rakennettaisiin Palloliiton strategian – elinvoimaisten seurojen, pelaajan laadukkaan arjen ja kiinnostavien kilpailujen ja viestinnän ja vaikuttamisen – ympärille. Työntekijät sitoutuisivat suomalaisen jalkapalloon ja sen yhteiseen viestiin eikä kuten joskus taannoin yhden piirin osalta, jolloin tavoiteltiin Suomen TOP 1 osaamiskeskuksen paikkaa (hyvänä esimerkkinä vahvasta omasta identiteetistä).
- Oikeat ihmiset oikeille paikoille (yli piirirajojen): Muutos mahdollistaa tietysti myös sen tarkastelun, että onko ihmisten kyvyt parhaiten käytössä suhteessa ruohonjuuritason tarpeeseen. Meillä saattaa olla esimerkiksi asiakaspalvelutaidottomia ihmisiä rakentamassa mielenkiintoisia kilpailuja seuroille. Asiantuntijatiimeihin tulisi valita niitä ihmisiä, jotka osaavat vuorovaikutuksen, koska uskon, että ideat mielenkiintoisimpiin kilpailuihin löytyvät seurakentältä ja niitä ei mököttämällä saa kerättyä. Samalla kun piirien rajat poistuisivat, osaajat saataisiin käyttöön tehokkaammin eikä piirien rajat olisi esteenä suomalaisen jalkapallon kehittämiselle.
- Yksi viesti, kehittyminen valtakunnalliseksi: Me olemme pieni kansa. Muutoksen pitäisi olla meillä ketterää. Se ei nyt ole sitä. Suomalainen jalkapallo tarvitsee jaetun vision ja se tulee toteuttaa yhdessä. Ja, kun haluamme muuttaa kurssia isosti tai pienesti, meidän tulee voida tehdä se ketterästi, nopeasti ja yhdessä. 12 piirihallituksella ajatus on sula mahdottomuus.
Ymmärrän, että muutoksessa on kyseessä ihmisten työt. En otakaan tässä kantaa siihen, että miten heidän tiedottaminen ja muutosjohtaminen tulee tehdä.
Mutta minusta meidän tulisi todella rakentaa strategialähtöisesti asiantuntijatiimejä ilman väliorganisaatioita suoraan Palloliitosta seuroille. Tämä mahdollistuu, kun piiriorganisaatiot purkamalla meillä vapautuu osaamista, aikaa ja taloudellisia resursseja. Onko tässä muutoksen aikaansaamisen reseptin ainekset?
Ei. Tarvitaan vielä rohkeutta, tahtoa ja valmiutta luopua.
Veli-Matti Yli-Rinne
Kirjoittaja on VJS:n toiminnanjohtaja, jonka mielestä onni on tehdä.
Aiemmat blogikirjoitukset
