Petri Haapimaa jättää tehtävänsä nuorisourheiluvaiheen valmennuspäällikkönä

Nuorisourheiluvaiheen (NUV) valmennuspäällikkö Petri Haapimaa jättää tehtävänsä VJS:ssä helmikuussa.

Petri Haapimaa siirtyy uusien haasteiden pariin helmikuun lopussa, ja uudet kuviot odottavat toisen seuran toiminnanjohtajana. Haapimaa tuli VJS:ään noin puolitoista vuotta sitten syksyllä 2023 IF Gnistanin toiminnanjohtajan pestistä.

– Olen päättänyt jäädä pois valmennuspäällikön tehtävästä, jossa sain olla tämän 1,5 vuoden ajan. Tämän suhteellisen lyhyen ajan aikana olen saanut kokea hienoja hetkiä ja saanut työskennellä yhdessä upeiden ihmisten kanssa. On ollut ilo nähdä, kuinka ammattitaitoisia ja sitoutuneita tekijöitä VJS:llä on niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Toivotan kaikille seuran jäsenille menestystä tulevaisuudessa, Haapimaa kiteyttää.

Vantaan Jalkapalloseuran urheilutoimenjohtaja ja Haapimaan esihenkilönä toiminut Sebastian Söderholm kiittää ”Haapista” yhteistyöstä sekä yhteisestä ajasta seurassa.

– Haluan esittää ison kiitoksen Haapikselle hänen ajastaan seurassa. Kanssasi on ollut helppo toimia, sillä sinuun on aina voinut luottaa ja olet ollut valmis auttamaan ja joustamaan tarpeen tullessa. Toivotan sinulle onnea ja menestystä tulevaisuuteen!

Haapimaa on töissä vielä 18.2. tiistaina, jonka jälkeen hän pitää kertyneitä lomapäiviä pois. NUV:n asioissa voi olla toistaiseksi yhteydessä Sebastian Söderholmiin (+358 41 504 7151, sebastian.soderholm@vjs.fi). Tiedotamme maaliskuun aikana nuorisourheiluvaiheen valmennuspäällikön tehtävien jatkosta.

Koko VJS kiittää Haapista yhteisestä ajasta ja toivottaa paljon tsemppiä tulevaan.

Muut uutiset