Juho Suuperko on valittu VJS:n nuorisourheiluvaiheen valmennuspäälliköksi. Suuperko on aloittanut työt huhtikuussa.
Vuosina 2018–2021 valmentajana Vantaan Jalkapalloseurassa ollut Juho Suuperko palaa Länsi-Vantaalle VJS:n nuorisourheiluvaiheen valmennuspäällikkönä. Suuperko toimi VJS:n jälkeen FC Hongan liigajoukkueen analyytikkona sekä Kakkosessa pelanneen Honka Akatemian valmentajana.
– Tulen tosi hyvillä fiiliksillä takaisin VJS:ään! Edellinen kerta täällä oli tosi merkittävää aikaa valmentajana kehittymisen kannalta. Oli paljon hyviä ihmisiä ympärillä, ja VJS oli hyvä paikka tehdä töitä. Useita heistä on edelleen seurassa töissä, joten uskon, että tulen nytkin viihtymään hyvin. Yritän antaa takaisin seuralle sitä, mitä olen muualta oppinut lähdön jälkeen ja samanaikaisesti tulen myös nöyrästi oppimaan uutta ja lisää, Suuperko kertoo tunnelmistaan ja paluustaan.
– Kun Petri Haapimaan jätti tehtävänsä nuorisourheiluvaiheen valmennuspäällikkönä helmikuun loppupuolella, käynnistimme välittömästi syvällisen hiljaisen rekrytointiprosessin tehtävän täyttämiseen. Rekrytointiprosessin aikana haastattelimme yhteensä viisi hyvin mielenkiintoista ja potentiaalista vaihtoehtoa. Olimme erittäin tyytyväisiä siihen, että hyviä vaihtoehtoja oli useita. Viimeiselle kierrokselle eteni kaksi henkilöä, joista päädyimme Juhoon. Juho erottui edukseen erityisesti sen takia, että hänellä on kokemusta valtakunnallisella huipputasolla työskentelystä, niin FC Hongan liigaorganisaatiosta kuin Palloliiton nuorisomaajoukkueista, VJS:n urheilutoimenjohtaja Sebastian Söderholm kertoo.
Suuperko tulee toimimaan ensimmäistä kertaa valmennuspäällikön roolissa. Intohimoisesti työhönsä suhtautuva Suuperko kuvailee itseään rauhalliseksi. Hän arvostaa ahkeraa työntekoa ja uuden oppiminen ajaa työssä jatkuvasti eteenpäin. Näitä asioita hän toivoo näkevänsä myös kentällä.
– Ahkera työnteko ja uuden oppiminen ovat minulle tärkeitä ajureita työssä. Tämä on hieno haaste myös itselle! Olen tietysti pitkän valmennusuran aikana työskennellyt useiden valmennuspäälliköiden alaisuudessa, joten matkan varrelta täytyy poimia mahdollisimman paljon hyviä asioita ja esimerkkejä, joita olen kokenut tai huomannut toimivaksi. Pelaajiston puolesta toivon tietysti näkeväni ahkeraa harjoittelua, Suuperko sanoo.
– Juho on erinomainen tyyppi ja helposti lähestyttävä ihminen, jolla on paljon osaamista ja näkemystä erityisesti huippupelaajakehityksestä. Juho sopii yhteisöömme erinomaisesti, ja hän tuo samalla ammattilaisorganisaatioomme sellaista erityisosaamista, jota meiltä on uupunut. Ensimmäisten viikkojen perusteella voimme todeta, että valinta on ollut erittäin onnistunut ja Juho on jo nyt pystynyt auttamaan ja tukemaan valmentajia merkittävästi. Hän on myös pystynyt haastamaan ja sparraamaan seurassa tehtyjä valintoja ja olemassa olevia rakenteita. Tämän myötä pystymme varmasti kehittämään seuran pelaajapolkua kohti ammattilaisuuden kynnystä entistä paremmaksi tulevaisuudessa, Söderholm sanoo.
Tervetuloa takaisin Juho!