VJS:n joukkueilloissa maanantaina olivat vuorossa ison kentän kakkosjoukkueet sekä kaikki seuran ykkösjoukkueet. Laajan sisällön tärkeimmät annit olivat seuran joukkue- ja valmennustoiminnan kehittämiseen ja yhdenmukaistamiseen tähtäävät VJS-valmennuslinja ja VJS-toimintalinja.
VJS-valmennuslinja jalkautetaan kaudella 2014
VJS-valmennuslinjaan on koottu vuoden 2013 aikana seuran ikäluokkakohtaiset valmennukselliset tavoitteet ja toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi. Valmennuslinjan jalkautusta ja toteuttamista tukemaan VJS valjastaa laajan tutortoiminnan valmentajille päätoimisten valmentajaresurssien kautta.
VJS-toimintalinja yksi toimenpiteistä kohti ”Vahva joukkuetoiminta” -tavoitetta
VJS-toimintalinjaan on koottu laajasti joukkueen toimintaan liittyvät tekijät. Yhdenmukaistuvan toiminnan avulla joukkuetoiminta saa selkeän suunnan ja tavoitteet. Toimintalinja käsittelee laajasti joukkuetoiminnan kriittisiä menestystekijöitä sekä kipupisteitä linjaten ratkaisumalleja. Samalla toimintalinja toimii keskustelun pohjana tilanteille, johon ei ole suoraa vastausta. VJS-toimintalinjan julkaiseminen ja jatkuva kehittämistyö on osa tavoitettamme ”Vahva joukkuetoiminta”.
VJS-toimintalinja julkaistaan lähiaikoina nettisivuillamme