Vantaan Jalkapalloseura tukee taloudellisesti seurassa harrastavien pienituloisten perheiden lapsia ja nuoria. Vuonna 2010 käynnistynyt tuki ylittää seuraavien kuukausien aikana tuen yhteissummana 100 000€. Summalla on mahdollistettu lähes 100 lapsen ja nuoren harrastaminen ja pysyminen heille tärkeässä yhteisössä.
– Urheiluseurojen perusluonteeseen on kuulunut kautta aikojen pitää erilaisista lähtökohdista ponnistavat jäsenet mukana toiminnassa. Myös meille mahdollisuuksien tasa-arvo on ollut aina keskiössä ja tästä arvosta ponnistaa myös rakentamamme tukimalli, kommentoi VJS:n toiminnanjohtaja Veli-Matti Yli-Rinne.
Jalkapalloharrastaminen on muuttanut vuosikymmenten aikana merkittävästi muotoaan, kun harrastamisen laatutekijöihin (olosuhteet, valmennus, välineet) on satsattu urheiluseurojen taholta merkittävästi. Kuntien mahdollisuus tarjota olosuhteita kasvavalle harrastajamäärälle ja olemassa olevienkin olosuhteiden muuttuminen maksullisiksi on vaikuttanut siihen, että urheiluseurat ovat ratkoneet kasvun esteiden haastetta harjoitusolosuhteita itse rakentamalla ja vastaamalla niiden ylläpidosta.
– On tietysti selvä, että rakentamis-, olosuhteiden ylläpito- ja kehittämis- sekä palkkakustannusten siirtyminen kaupunkien taseesta ja verorahoilla rahoitettavasta mallista urheiluseurojen jäsenten kapeammille hartioille on nostanut harrastamisen kustannuksia. Samalla tämä kehitys on kiihdyttänyt olosuhteiden syntymistä ja vahvistanut seurakulttuureja ja tietysti myös mahdollistanut harrastamisolosuhteita yhä useammille. Mutta jotta kukaan ei putoaisi pois kyydistä, tulee meidän samalla rakentaa tukimalleja, jotka toimivat yhteiskunnan tukien lisänä.
Yhteistyö ei kuitenkaan ole aivan helppoa, sillä vaitiolovelvollisuudet vaikeuttavat yhteistyötä sosiaalitukia jakavan tahon kanssa. Lisäksi seuran jakama tuki katsotaan välillä ensisijaiseksi tueksi jollainen se ei tietysti tulisi olla ja tämä johtaa muun tuen eväämiseen tai pienentämiseen.
– VJS:n ensisijainen ja yhteiskunnallisestikin merkittävin tekijä on tarjota urheilua, liikuntaa, sosiaalisia kohtaamisia ja urheilukasvatusta. Meidän tehtävämme ei tietenkään ole ensisijaisesti tukea jäseniämme taloudellisesti, Yli-Rinne pohtii.
Onkin tärkeää, ettei tätä yleistynyttä tukimallia urheiluseuroissa katsota urheiluseurojen tehtäväksi.
– Kyllä taloudellinen tukeminen on yhteiskunnan tehtävä ja siten edistää lasten ja nuorten osallisuutta yhteiskuntaan tarjoamalla heille mahdollisuuden harrastaa. Se maksaa itsensä varmasti takaisin. Ajattelemalla, että tarjoamamme tuki on ensisijainen tukimuoto, vaikeutetaan seuramme tekemää ydintoimintaa syömällä resurssejamme, huolehtii Yli-Rinne
Tuen rahoittamiseksi seura rakentaa yhteistyökumppanuuksia, myy erilaisia tuotteita sekä järjestää tapahtumia, joiden tuotot kohdistetaan tukeen.
– Meille keskeistä on, että tukimuodon olemassaolo ei saa aiheuttaa harrastamiskustannusten nousua muille perheille. Johan näiden perheiden kannettavana ovat esimerkiksi taloudellisessa mielessä olosuhteiden ylläpito, Yli-Rinne linjaa.
Ja onneksi näin ei ole koskaan ollut.
– Yhteistyökumppanimme suhtautuvat meihin tukemme vuoksi poikkeuksetta positiivisemmin ja kaltaisemme vastuuta kantavan seuran kanssa on tietysti aina merkityksellisempää tehdä yhteisiä ponnistuksia, päättää Yli-Rinne
