Kauden 2025-2026 päättäjäisiä vietettiin lauantaina 31.10. hienoin menoin

Lauantaina 31.10. koko VJS-yhteisö vietti kauden 2026 yhteistä päätös- ja palkitsemistilaisuuttaan Aktia Areenalla. VJS Cupin lisäksi iltapäivällä palkittiin pelaajia sekä seuran toimihenkilöitä.

Perinteisessä VJS Cupissa pelasi tänä vuonna kuusi joukkuetta. Kuva: Jari Mäensivu

Vantaan Jalkapalloseuran päätöstilaisuus käynnistyi lauantaina 31.10. perinteeksi muodostuneella VJS Cupilla, jossa roolit käännettiin päälaelleen: valmentajista ja taustahenkilöistä tuli pelaajia ja pelaajat ottivat valmentajien ja taustojen paikat. Päivä tarjosi paljon naurua ja jännittäviä hetkiä. Tiukan finaalin päätteeksi miesten edustusjoukkueen ja B-poikien yhdistelmäjoukkue voitti TU14-15/1-joukkueen numeroin 1-0.

VJS Cupin voitti miesten edustusjoukkueen ja B-poikien yhdistelmäjoukkue. Kuva: Jari Mäensivu

Pelien jälkeen Aktia Areenalla jatkettiin kauden päätöstä musiikiesityksen ja palkitsemisten merkeissä. Nähään Myrtsissä -kappaleen tekijä Niila Arajuuri oli esiintymässä VJS-yhteisölle, ja lopuksi Nähään Myrtsissä sai ensimmäisen live-esiintymisensä.

Niila Arajuuri esiintyi ennen palkitsemisten alkua. Kuva: Jari Mäensivu

Avaussanat palkitsemistilaisuudessa esitti hallituksen puheenjohtaja Annika Nyman-Paajanen.

U5-U8-ikäluokkien pelaajat palkittiin muistomitalein kauden hienosta työstä ja asenteesta. Vanhempien joukkueiden osalta palkintoja jaettiin vuoden kehittyjille ja urheilijoille.

Lapsiurheiluvaihe 

TU8-9 

– Vuoden kehittyjät 

  • Leandra Bullatovci 
  • Emma Söderholm 

– Vuoden urheilijat 

  • Eveliina Kettunen 
  • Ilona Hassinen 

PU9/Myyrmäki 

– Vuoden kehittyjät 

  • Ata Gilbert González 
  • Gabriel Canales-Lehtinen  

– Vuoden urheilijat 

  • Star Osakue  
  • Komeil Nazari 

PU9/Vantaankoski 

– Vuoden kehittyjät 

  • Mattias Nässi 

– Vuoden urheilijat 

  • Niklas Laine 

PU9/Punainen 

– Vuoden kehittyjät 

  • Raphael Sebagabo 
  • Olavi Kosunen 
  • Veikko Skyttä 

– Vuoden urheilijat 

  • Eeli Helanne 
  • Julius Alanen 
  • Leevi Tossava 

PU10/1 

– Vuoden kehittyjät 

  • Jesper Witikka 
  • Lenni Pakkanen 

– Vuoden urheilijat 

  • Kasper Hyyryläinen 
     
  • Mico Jokinen  

PU10/Myyrmäki 

– Vuoden kehittyjät 

  • Mustafa Javadi 
  • Yuusuf Dubad 

– Vuoden urheilijat 

  • Luciano Osakue 
  • Rasmus Lipponen 

PU10/Vantaankoski 

– Vuoden kehittyjät 

  • Robin Pentzin 

– Vuoden urheilijat 

  • Sebastian Ahokas 

PU10/Punainen 

– Vuoden kehittyjät 

  • Nazar Murenko 
  • Anik Krasniqi 

– Vuoden urheilijat 

  • Michael Asante Junior 
  • Julius Järvinen 

PU11/1 

– Vuoden kehittyjät 

  • Mikael Holmberg 
  • Aaron Kylänpää 

– Vuoden urheilijat 

  • Peetu Nieminen 
  • Emil Pääkkölä 

PU11/Valkoinen 

– Vuoden kehittyjät 

  • Leo Rintala 
  • Maysam Barati 
  • Joel Heinonen 

– Vuoden urheilijat 

  • Mahadi Alwadi 
  • Erjon Bakiu 
  • Zohair Amiri 

PU11/Punainen 

– Vuoden kehittyjät 

  • Christian Sesay 
  • Roy Korhonen 

– Vuoden urheilijat 

  • Adrian Lönnberg 
     
  • Matias Tuomela 
Lapsiurheiluvaiheen Vuoden kehittyjät. Kuva: Jari Mäensivu
Lapsiurheiluvaiheen Vuoden urheilijat. Kuva: Jari Mäensivu

Nuorisourheiluvaihe 

TU11-12 

– Vuoden kehittyjät 

  • Neea Jokinen 

– Vuoden urheilijat 

  • Siljä Åvall 

PU12/Valkoinen 

– Vuoden kehittyjä 

  • Eemil Rekunen 
  • Alex Sallinen 

– Vuoden urheilija 

  • Andero Järvi 
  • Miska Nolvi 

PU12/Punainen 

– Vuoden kehittyjä 

  • Semin 
  • Etnik Gashi 

– Vuoden urheilija 

  • Etik Gashi 
  • Etris Reqica 

PU12/1 

– Vuoden kehittyjä 

  • Luka Lehikoinen 
  • Drin Plakolli 

– Vuoden urheilija 

  • Hayden Nkunda 
  • Veeti koponen 

PU13/Valkoinen 

– Vuoden kehittyjä 

  • Jaden Asare 

– Vuoden urheilija 

  • Aaro Sipola 

PU13/Punainen 

– Vuoden kehittyjä 

  • Aleksi Mällinen 

– Vuoden urheilija 

  • Toivo Lindroos 

PU13/1 

– Vuoden kehittyjä 

  • Charles Nnadiekwe 

– Vuoden urheilija 

  • Väinö Tuomaala 

TU13-14/1 

– Vuoden kehittyjä 

  • Mariabi Karam 

– Vuoden urheilija 

  • Tuana Nushi 

PU14/Valkoinen 

– Vuoden kehittyjä 

  • Kanishk Sharma 

– Vuoden urheilija 

  • Eemli Truchan 

PU14/1&2 

– Vuoden kehittyjä 

  • Oliver Nool 
  • Valo Suitila 

– Vuoden urheilija 

  • Jacob Aas 
  • Tatu Kiiskinen 

TU14-15/1 

– Vuoden kehittyjä 

  • Iida Nummi 

– Vuoden urheilija 

  • Nita Tolppola 

PU15/Valkoinen 

– Vuoden kehittyjä 

  • Toivo Mannola 

– Vuoden urheilija 

  • Xherdan Avdullahu 

PU15/1&2 

– Vuoden kehittyjä 

  • Niklas Lindroth 

– Vuoden urheilija 

  • Aaro Valkama 

PU16/1 

– Vuoden kehittyjä 

  • Jaden Asare 

– Vuoden urheilija 

  • Aaro Sipola 

PU16/Punainen 

– Vuoden kehittyjä 

  • Markus-Peter Toomeoja 

– Vuoden urheilija 

  • Eero Takamäki 

PU16/Valkoinen 

– Vuoden kehittyjä 

  • Nuutti Rannansuu  

– Vuoden urheilija 

  • Väinö Rauhala  
Nuorisourheiluvaiheen Vuoden kehittyjät. Kuva: Jari Mäensivu
Nuorisourheiluvaiheen Vuoden urheilijat. Kuva: Jari Mäensivu

Huippu-urheiluvaihe ja aikuisjoukkueet

PU17/1 

– Vuoden kehittyjä 

  • Onni Iso Herttua 

– Vuoden urheilija 

  • Nooa Vastila 

PU18/1 

– Vuoden kehittyjä 

  • Eemi Antila 

– Vuoden urheilija 

  • Luka Santjer 

TU18/1+N1 

– Vuoden kehittyjät 

  • Aleksandra Mikkola 
  • Kaisla Niinistö 

– Vuoden urheilijat 

  • Emilia Antikainen 
  • Olivia Aaltonen 

TU18/2+N2 

– Vuoden kehittyjä 

  • Sara Jouhki 

– Vuoden urheilija 

  • Linda Sillanpää 

M/Akatemia 

– Vuoden kehittyjä 

  • Samuel Salminen 

– Vuoden urheilija 

  • Joakim Fors 

Aikuisjoukkueet 

VJS/KiPa 

– Vuoden kehittyjä 

  • Maija Laaksonheimo 

– Vuoden urheilija 

  • Nella Elo 

Miehet 7v7 harraste 

– Vuoden kehittyjä (Vuoden tsemppari) 

  • Matti Pirinen 

-Vuoden urheilija 

  • Olli Hirvonen 
Huippu-urheiluvaiheen ja aikuisjoukkueiden Vuoden kehittyjät. Kuva: Jari Mäensivu
Huippu-urheiluvaiheen ja aikuisjoukkueiden Vuoden urheilijat. Kuva: Jari Mäensivu

Seurapalkinnot

Vuoden vapaaehtoiset

  • Laura Friman 
    • Laura on toiminut PU16-joukkueen joukkueenjohtajana jo yli kolmen kauden ajan. Hän on valmennustiimin tinkimätön tukija ja vastuuvalmentajan idearikas ja ahkera työpari. Hän on vastannut joukkueen Instagram-tilistä, järjestänyt varainhankintaa, järjestellyt turnausreissuja, kuljettanut pelaajia, hankkinut treenivälineitä, pitänyt harjoituksia ja kaikkea mahdollista muuta. Hän on aina ollut apuna, kun apua on tarvittu. Kaiken lisäksi hän on tehnyt sitä sydämellä ja rakkaudesta pelaajia kohtaan.  
  • Ilkka Viinikanoja 
    • Ilkka on aivan huippu. Toiminut jojon tehtävissä niin esimerkillisesti, että hänen saappaitaan on seuraavan vaikea täyttää. Ilkka on aina mukana matseissa ja treeneissä, vaikka oma lapsi ei edes olisi pelaamassa. Jaksaa tsemppaa, valmentaa ja tiedottaa vielä vanhemmillekin asiat! Iso kiitos Ilkalle kaikesta ja ehdottomasti tämän tunnustuksen arvoinen! 
  • Veera Ahola 
    • Tehnyt pitkään jojon pestiä, kahdessakin joukkueessa. Osaava ja taitava verkostoituja myös joukkueen varainhankinnassa. Hoitaa pestiä äärimmäisen hyvin. Joukkueen teinien mukaan Lady Boss. 
Vuoden vapaaehtoiset Ilkka Viinikanoja, Veera Ahola ja Laura Friman. Kuva: Jari Mäensivu

Kaitsun pytty (Vuoden seurateko): 

  • B-tyttöjen SM-hopea
    • Vuoden seurateon palkinto sai tänä vuonna uuden, arvoisensa nimen. Viime keväänä pitkäaikainen puheenjohtajamme Kaj Björkqvist aloitti uuden pestinsä Palloliitossa, minkä vuoksi hän joutui jäämään pois VJS:n hallitustehtävistä melkein 20 vuoden jälkeen. Kaj jätti merkittävän jäljen koko VJS:n seurayhteisöön, minkä vuoksi vuoden seuratekopalkinto tullaan nimeämään Kaitsun pytyksi. Vuoden seuratekona palkitaan teko tai asia, joka on ollut koko seurayhteisön kannalta merkittävässä asemassa kauden aikana. Vuoden seuratekona palkitaan TU18/1+N/1-joukkueen ilmiömäinen SM-hopea SM-nousijajoukkueena. Edellisestä B-tyttöjen SM-mitalista on yli kymmenen vuotta aikaa, mutta tämä joukkue nousi vuosi sitten hienosti SM-karsintasarjaan ja vastoin kaikkien odotuksia pelasi itsensä suoraan palkintopallille.
Kaitsun pytyn eli Vuoden seurateon ansaitsi B-tyttöjen SM-hopea. Kuva: Jari Mäensivu

MAAJOUKKUEPELAAJAT KAUDELLA 2025-2026: 

Kaudella 2025–2026 seuran pelaajista yhteensä 12 on pukenut päälleen Huuhkajien tai Helmarien paidan. Seuraavaksi haluammekin muistaa jokaista heistä palkinnolla. Maajoukkueissa kaudella 2025–2026 on pelannut: 

  • Aku Ahla  
  • Andri Järvi  
  • Aaro Sipola 
  • Emilia Antikainen 
  • Olivia Aaltonen 
  • Jenni Salo 
  • Vilma Luostarinen 
  • Aada Jyvä 
  • Matilda Laurell 
  • Janiyah Mc Bride 
  • Ella Matero 
  • Nita Tolppola 
Palkittuja maajoukkuepelaajia: Aku Ahla (vas.), Aaro Sipola, Jenni Salo, Vilma Luostarinen, Olivia Aaltonen ja Emilia Antikainen. Kuva: Jari Mäensivu

Vuoden poikapelaaja pieni kenttä: 

  • Mikel Ogunbor 
    • Mikel tuo kentälle rohkeutta, taitoa ja vahvaa maalintekouhkaa. Hän on yritteliäs pelaaja, joka uskaltaa haastaa vastustajia ja hakeutuu aktiivisesti maalintekotilanteisiin. Mikel on erittäin sitoutunut ja kehityshaluinen pelaaja, joka panostaa harjoitteluun myös omalla ajallaan. Hänen asenteensa ja halunsa kehittyä luovat erinomaiset lähtökohdat tulevaisuuteen. 
Vuoden pienen kentän poikapelaaja Mikel Ogunbor. Kuva: Jari Mäensivu

Vuoden tyttöpelaaja pieni kenttä: 

  • Usva Lindvall 
    • Usva on pelannut ennakkoluulottomasti niin tyttöjen kuin poikien joukkueissa. Hänet tunnetaan taitavana pelaajana, jonka yrittämisen taso on aina korkealla. Usva on osoittanut erinomaista sitoutumista ja vahvaa halua kehittyä. Hänen tulevaisuutensa jalkapalloilijana näyttää erittäin lupaavalta, ja emme malta odottaa, mihin Usvan taidot ja sitoutuminen vielä riittää. 

Vuoden poikapelaaja iso kenttä: 

  • Aku Ahla
    • Nuoren pelaajan tulevaisuuden ennustaminen on mahdotonta täydellä varmuudella. Jalkapallo on täynnä käänteitä, takaiskuja ja yllätyksiä. Aina silloin tällöin valmentajat kuitenkin kohtaavat pelaajan, jonka kohdalla mikään ei viittaa siihen, etteikö hän onnistuisi. Kun jokainen pelaajan kanssa työskennellyt valmentaja on samaa mieltä, voi olla varma, että pelaaja tekee asioita oikein. Hänen osoittamansa halu kuunnella, oppia ja kehittyä on esimerkillistä meille kaikille – oli kyse sitten nuoresta tai aikuisesta, pelaajasta tai vanhemmasta. Hänen keskittymiskykynsä ja sitoutumisensa, intohimonsa ja johtajuutensa sekä hänen edustamansa korkea taso tekevät hänestä erityisen. Erityisen merkittävää on myös se, miten hän kokee itseään VJSläisenä. Hän debytoi edustusjoukkueessa jo viime kaudella, ollessaan vasta 15-vuotias. Tänä vuonna hänen peliaikansa jäi lyhyemmäksi lähinnä siksi, että hän toimi nuorisomaajoukkueen kapteenina. Tästä huolimatta hän on jo vakiinnuttanut paikkansa aikuisten tasolla – pelipaikalla, jota tyypillisesti hallitsevat häntä kaksi kertaa vanhemmat pelaajat. Vakuuttava keskuspuolustaja. Johtaja. Pelaaja, jonka kehityspotentiaalin ylärajaa kukaan meistä ei vielä pysty näkemään. 
Vuoden ison kentän poikapelaaja Aku Ahla. Kuva: Jari Mäensivu

Vuoden tyttöpelaaja iso kenttä: 

  • Janiyah McBride
    • Naya nousi kauden aikana B-nuorten SM-hopeaa voittaneen joukkueen avauskokoonpanon pelaajaksi viimeistellen seitsemään otteluun kuusi maalia syksyn SM-sarjassa. Hänet valittiin Suomen parhaille 2012-syntyneille pelaajille tarkoitetun Helmariturnauksen 2026 tähdistöjoukkueeseen. Hyvät otteet poikivat vielä kutsun U15-tyttöjen (2012) maajoukkueen UEFA Development -turnaukseen Bulgariaan 27.10.–4.11.2026.

Vuoden valmentaja LUV: 

  • Tatu Vinni 
    • Tatu on osoittanut erinomaista kehittymishalua ja sitoutumista valmentajana. Hän osaa innostaa lapsia ja samalla vaatia heiltä sopivasti, jotta jokainen voi kehittyä. Tatun tulevaisuus valmentajana näyttää hyvin valoisalta ja emme voisi olla tyytyväisempiä, että Tatu toimii valmentajana seurassamme jatkossakin. 
Vuoden lapisurheiluvaiheen valmentaja Tatu Vinni. Kuva: Jari Mäensivu

Vuoden valmentaja NUV: 

  • Japheth ”Jay” Mwizerwa
    • Jay toimi kaudella 2026 VJS PU16/1 joukkueen vastuuvalmentajana sekä PU18/1 erikoistilannevalmentajana. Hän sai PU16/1 joukkueeseen luotua hyvän ja terveellisen kilpailuasetelman pelaajien välille, joka sai pelaajat harjoittelemaan todella kovalla intensiteetillä. Syksyllä pääsy 2010-syntyneiden poikien SM-lopputurnaukseen jäi vain 1 pisteen päähän loppusijoituksen oltua Etelä-Länsiliigan viides tasaisessa sarjassa. Joukkueesta maajoukkue-edustuksia saivat Aaro Sipola (2011) ja Andri Järvi (2010, Viro). 

Vuoden valmentaja HUV: 

  • Mari Rahkonen
    • Ison kentän vuoden valmentaja on henkilö, joka on onnistunut erinomaisesti ympäristössä, jota moni valmentaja pitäisi lähes mahdottomana. Hänen vastuullaan oli peräti 45 pelaajan kokonaisuus, jossa mukana oli pelaajia aina U14-ikäluokasta aikuisiin asti kolmella eri sarjatasolla. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluivat tiivis yhteistyö nuorempien ikäluokkien sekä Kansallisen Liigan yhteistyöseuran kanssa. Tällaisen pelaajapolun johtaminen vaatii suunnitelmallisuutta, yhteistyökykyä ja ennen kaikkea kykyä nähdä jokainen pelaaja yksilönä. Hän on tehnyt erinomaista yhteistyötä ympäröivien joukkueiden kanssa varmistaakseen, että jokaisella pelaajalla on ollut mahdollisuus pelata, kehittyä ja löytää itselleen oikea haaste seuraavaa askelta varten. Pelaajakehitys ei ole ollut vain strategiaa paperilla, vaan jokapäiväisiä tekoja arjessa. Hänen valmennuksessaan on yhdistynyt vaativa toimintakulttuuri ja aito välittäminen pelaajien yksilöllisestä kehityksestä kohti omaa huippuaan. Odotukset ovat olleet korkealla, mutta samalla jokaisen pelaajan kasvua on tuettu määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti. Tulokset puhuvat puolestaan. Tämän kauden aikana hän oli mukana tuomassa Vantaalle ensimmäistä SM-mitalia tyttöjalkapallossa lähes miesmuistiin. Lisäksi hän toimi apuvalmentajana U15-joukkueessa, joka voitti arvostetun Laura Kalmari -turnauksen. Mutta ennen kaikkea hänen työnsä näkyy päivittäin pelaajissa: heidän kehityksessään, sitoutumisessaan ja uskossaan siihen, että seuraava taso on saavutettavissa. 
Vuoden huippu-urheiluvaiheen valmentaja Mari Rahkonen. Kuva: Jari Mäensivu

Juhani Ojala -palkinto: 

  • Kauri Koivunen
    • Yleensä tällainen tunnustus menee pelaajalle, joka tekee maalit, määrää pelin tahdin ja loistaa parrasvaloissa. Tällä kertaa haluamme nostaa esiin pelaajan, jonka työ jää usein vähemmälle huomiolle. Hänet, joka paiskii töitä harjoituksissa, esiintyy otteluissa tasaisen varmasti ja näyttää esimerkkiä pukukopissa, kuntosalilla ja niissä hiljaisissa hetkissä, jolloin vastuunkanto todella punnitaan. Ja joka kaiken tämän lisäksi myös suorittaa kentällä ollen mukana tekemässä seuran miesten edustusjoukkueen historian parasta sarjasijoitusta. Tämän kauden Juhani Ojala -palkinto myönnetään pelaajalle, joka ymmärretään toisinaan väärin ja jolle naljaillaan usein, mutta jota arvostetaan ja rakastetaan aina. Pelaajalle, jonka nimi on nyt ikuistettu osaksi todellista länsivantaalaista tarinaa. Hän on pelaaja, jonka tasaisuus, sitoutuminen ja luonne edustavat kaikkea sitä, mitä tämä seura haluaa olla. Hän osoittaa, ettei johtajuuden tarvitse olla äänekästä, vaikutuksen näyttävää eikä korvaamattomuuden otsikoissa näkyvää. Siihen tarvitaan sydäntä, vastuunkantoa ja väsymätöntä työntekoa.  
Juhani Ojala -palkinnon voittaja Kauri Koivunen. Kuva: Jari Mäensivu

Muut uutiset