PU11/1- ja PU14/1-joukkueiden toimintaa seuratessa ei jää epäselväksi, että pelaajilla on valtava arvostus ja kunnioitus valmennusta kohtaan. Sen näkee silmistä, asenteesta ja tavasta tarttua ohjeisiin, joita valmentajat pelaajille jakavat. Koko porukalla on selkeästi yhteinen palo onnistua ja tehdä asiat kunnolla. Tällaisen ilmapiirin on luonut joukkueiden vastuuvalmentaja Joonatan Jännes.
Kahden VJS-joukkueen, PU14/1 ja PU11/1, vastuuvalmentaja Joonatan tuli Vantaan Jalkapalloseuraan päätoimiseksi valmentajaksi kuusi vuotta sitten. Yksi Joonatanin ensimmäisistä valmennettavista joukkueista VJS:ssä oli 2010-syntyneiden joukkue, jota hän valmensi kaudella 2017–2018. Kaudet 2019-2021 menivät muiden joukkueiden mukana, mutta nyt Joonatanilla ono menossa kolmas vuosi PU14/1-joukkueen peräsimessä.
Aikaisempi tausta on Helsingin IFK:ssa valmentajana sekä Etelä-Espoon Pallossa junioripäällikkönä. Isoin syy siirtyä VJS:ään valmentajaksi oli seuran kiinnostavuus ja se, miten seura oli liikkumassa eteenpäin. Mukaan oli tullut paljon hyviä valmentajia ja ihmisiä, joita Joonatan oli katsonut ylöspäin.
– Jos haluaa valmentaa junioreita, on vaikea löytää parempaa työpaikkaa kuin VJS. Toki meillä on paljon juttuja, joissa voitaisiin parantaa, niin kuin kaikissa paikoissa. Täällä pidetään työntekijöistä huolta ja on semmoiset perusjutut, kuten työterveyshuolto, hallussa. Se ei ole päivänselvä juttu, jos on urheiluseurassa duunissa, Joonatan sanoo.
Valmentaminen alkoi 17-vuotiaana
Joonatanin oma jalkapalloura alkoi Itä-Helsingissä Puotinkylän Valtissa, josta matka vei 14-vuotiaana PPJ:hin ja lopulta Helsingin IFK:hon. B- ja A-juniorivuosien jälkeen pelejä kertyi miesten kakkosjoukkueessa. Aika aikaisessa vaiheessa oli kuitenkin selvää, että valmennus veti puoleensa.
– Mulla oli koko ajan semmoinen fiilis, että olisin hyvä siinä. Olin hyvä lasten kanssa ja olen aina ollut. Joskus 16-vuotiaana aloin kinuamaan, että milloin pääsen valmentamaan ja 17-vuotiaana aloitin paikallisessa valmentaja-akatemiassa.
Silloisesta HIFK:n B-juniorijoukkueesta noin kymmenen pelaajaa valmentaa jossain muotoa nykyäänkin.
– Meillä oli aika hyvää valmennusta siihen aikaan nähden; Gert Remmel, joka on yksi U21-maajoukkueen valmentajista sekä Eero Laurila ja Jussi Leppälahti, jotka ovat Gnistanissa liigajoukkueessa valmentajina. Se varmaan inspiroi jonkun verran.
Hyviä valmentajia voi olla monenlaisia. Joonatanin mielestä on tärkeää löytää omat vahvuudet ja missä itse on hyvä.
– Omalla kohdallani koen, että olen aika hyvä monessa jutussa. Mulla ei ole sellaista, että en osaisi jotain ollenkaan. Olen aika hyvä toimimaan ihmisten kanssa, saamaan paloa ja liekkiä syttymään, innostamaan pelaajia tekemään hommia. Mulla on hyvä sisältöosaaminen sekä käsitys siitä, mitä ja miten opetetaan ja mikä on siinä tärkeää.
Joonatan kokee, että erityisesti VJS-aikana hän on päässyt kehittymään valmentamiseen liittyvässä tiimityössä.
– On hienoa, että junnufutiksessa on päästy siihen, että joukkueissa on hyvät tiimit ja paljon osaajia, joiden kanssa pääsee tekemään töitä ja hyödyntämään heidän osaamistaan.
Valmentajan työn näkymättömämpi osa
Valmentajien päivät ovat yleisesti hyvin erilaisia ja vaihtelevia keskenään. Joonatanin työpäivät ovat yleensä aamupäivästä iltaan asti, pois lukien tiistait, jolloin valmennuksia on sekä aamulla että illalla. Torstait ja mahdollisuuksien mukaan toinen viikonlopun päivistä ovat vapaapäiviä. Valmentajan työssä isona tekijänä joukkueen onnistumiselle on myös se, että kaikki joukkueen jäsenet – kaikki pelaajista vanhempiin – tietävät mitä tapahtuu, mitä tehdään ja miten joukkue toimii.
– Mulla on kaksi jengiä vastuuvalmennuksessa. Siinä on paljon kaikkia pieniä liikkuvia osia, joita pitää tehdä. Me suunnitellaan jaksot, viikot ja yksittäiset treenit, analysoidaan mitä on tehty, katsotaan pelivideot, tehdään niistä klipit, käydään ne läpi pelaajien kanssa. Paljon kaikkea.
Päätoimisen valmentajan työhön kuuluu harjoitusten lisäksi paljon sellaista, joka ei välttämättä heti näy ulospäin. Pelkästään harjoitusten suunnittelu ja analysointi vievät ison osan viikkotyöajasta. Niiden lisäksi aikaa on jäätävä niin pelaajakeskusteluille kuin vanhempien kanssa kommunikoinnille.
– Vaikka kokoonnumme 4–6 kertaa viikossa joukkeiden kanssa harjoituksiin ja pelitapahtumiin, se on kuitenkin rajallinen määrä ja vain pieni osa pelaajan kokonaisarkea. Yritämme toki vetää mahdollisimman laadukkaita tapahtumia, mutta jos miettii huippu-urheilijaksi kasvamista, niin oleellisempaa on loppupeleissä se, mitä tapahtuu – tai ei tapahdu – muuna aikana. Yritämme jatkuvasti keksiä keinoja ja tapoja auttaa sekä tukea pelaajia ja vanhempia urheilijaksi kasvamisen prosessissa. Iso osa valmentajan arkea on olla saavutettavissa ja käytettävissä, kun tarvetta on. Oli kyse sitten jalkapalloon liittyvistä asioista, loukkaantumisista tai muista arjen asioista.
”On hieno nähdä, kun pelaajat kasvavat hienoiksi ihmisiksi”
Joonatan on aina työskennellyt juniorijoukkueiden kanssa, eikä tällä hetkellä ole suunnitelmissa siirtyä aikuisten puolelle.
– Tykkään siitä, että vaikka ollaan 11-vuotiaiden kanssa, ei tarvitse niin paljon huolehtia semmoisista elämän realiteeteista. Kaikki voivat unelmoida siitä, että he ovat maailman parhaita pelaajia eikä ole tarvetta lyttää kenenkään unelmia vaan voidaan vetää täysillä, tehdä hommia ja pitää hauskaa sen tavoitteen tai unelman eteen.
Kysyttäessä, mikä on valmentamisessa parasta, Joonatan nimeää kaksi asiaa. Yksi niistä on joukkueurheilu ja siihen kuuluva taika.
– Joukkueurheilu on parasta, mitä maailmassa on. Meillä on joukkue, jonka kanssa ollaan yhdessä, tehdään, kasvetaan ja eletään. Mä olen aina ollut joukkueurheilussa mukana ja se on mulle tosi tärkeää. On hienoa, että mulla on kaksi joukkuetta, joihin kuulun. Mä olen yksi osa niitä ja pääsen elämään sitä joukkueurheiluelämää.
Toinen asia liittyy pelaajapolkuun ja siihen, miten junioripelaajan kehitystä pääsee seuraamaan lähietäisyydeltä.
– Kun on ollut pitkään mukana, on nähnyt junnuja, jotka ovat nyt tuolla junnumaajoukkueissa. Mä olen nähnyt ne pelaajat 8–9-vuotiaina ja nyt näen ne 16–17-vuotiaina. Pääsen olemaan osana sitä, kun ne pienet räkänokat kasvaa hyviksi ihmisiksi ja osa myös ihan hyviksi futareiksi.
Entä jossain toisessa elämässä, jos Joonatan ei olisi valmentaja? Mitä hän tekisi? Kaikkien puheiden jälkeen vastaus ei yllätä.
– Olisin varmaan opettaja.
