Kuva: Jyri Sulander

OTTELURAPORTTI: Sarjakakkonen kumoon Myyrmäessä! VJS voittaa Pallo-Iirot äitienpäivän kotiottelussa

Äitienpäiväsunnuntaina 12.5. miesten edustusjoukkue sai Kakkosen sarjaotteluun vieraakseen Pallo-Iirot Raumalta. VJS voitti jännittävän ottelun lopulta numeroin 2–1 (2–0). Edustusjoukkueiden otteluraportit kaudella 2024 tarjoaa yhteistyökumppanimme Hinausautokeskus.

VJS:n miesten edustusjoukkue pelasi viikon toisen ottelunsa äitienpäivän iltana 12.5. sunnuntaina. Vastustajaksi saapui Pallo-Iirot, joka ennen ottelun alkua oli VJS:ää 5 pistettä karussa. Nyt ero on 2 pistettä. 

– Tärkeät kolme pistettä. Vaikka kumpikaan joukkueista ei nyt varsinaisesti mitään ihmeellisyyksiä esittänyt, kyllä me sen verran parempaa jalkapalloa pelattiin, että ansaitusti voitto otettiin. Olen varsin tyytyväinen, joukkueen päävalmentaja Tommi Ekmark sanoo. 

Peli oli tasaista alusta asti, mutta ensimmäisellä puoliajalla VJS sai vaarallisempia tilanteita luotua raumalaisten maalille. Työ palkittiin kahdesti puoliajan loppupuolella, kun ensin Kevin Nurmen esityöstä VJS siirtyi 1–0-johtoon Pallo-Iirojen omalla maalilla 39. peliminuutilla. Vain neljä minuuttia myöhemmin VJS:n paine puri taas ja pallo painui jälleen Pallo-Iirojen omien pelaajien kautta verkkoon. Puoliajalle siirryttiin kotijoukkueen 2–0-johdossa. 

Pallo-Iirot tuli toiselle puoliajalle selkeästi nälkäisempinä ja vyörytti painetta VJS:n kenttäpuoliskolle. VJS sai luotua vaarallisia paikkoja ja pallo koputteli myös maalin ylärimaa, mutta tilanne pysyi pitkään tilanteessa 2–0. Varsinaista peliajaa ollessa jäljellä noin kymmenen minuuttia, Pallo-Iirot pääsi murtautumaan vaarallisesti VJS:n boksiin. Kotijoukkue puolusti tilanteessa rikkeen arvoisesti ja pallo vietiin pilkulla. Pilkulta vierasjoukkueen Elias Ahde kavensi tilanteeksi 2–1, joka jäi ottelun lopputulokseksi. 

– Tosi tärkeä voitto. Huomasi, että molemmilla jengeillä painoi Cupin matsit jaloissa. Me pelasimme hyvän ensimmäisen puoliajan, painettiin siihen 2 maalia ja painostettiin muutenkin ihan hyvin. Toinen puoliaika oli tasaisempi, mutta puolustettiin hyvin ja pidettiin kaveri poissa hyviltä paikoilta. Pallo-Iirot sai siihen loppuun pilkusta kavennuksen, mutta ei onneksi paria vaparia lukuun ottamatta saanut kovin kovaa painetta ja meidän puolustus kesti hyvin, täyden ottelun pelannut Olli Saksinen kommentoi. 

Olli Saksinen palkittiin ottelun Nälkäisin pelaaja -palkinnolla. Kuva: Jyri Sulander

Joukkueella on nyt viiden tappiottoman sarjaottelun putki takanaan sekä kaksi nappisuoritusta Suomen Cupista. Valmistautuminen on onnistunut ja pelisuunnitelmat ovat toimineet. 

– Peli meni aika lailla suunnitelman mukaan. Kun pelataan paljon, nämä ovat niitä matseja, joissa tuloksia pitää ottaa. Sinällään pelin pitää olla tarpeeksi hyvää, jotta se antaa tuloksiin mahdollisuuden. Tällä hetkellä me olemme siinä kiinni, Ekmark sanoo ja jatkaa: 

– Nyt palaudutaan ja katsotaan vähän, että mitä teemme viikon päästä lauantaina. Sitten mennään HJS:n kimppuun. 

VJS – Pallo-Iirot 12.5.2024 

Aloituskokoonpano: 
1 Muurinen Teemu | MV 
3 Koponen Tuomas 
2 Auramo Rasmus (69′ 18 Ossi Joona) 
7 Nurmi Kevin (69′ 80 Ahonen Patrik) 
8 Syrjäläinen Matias (60′ 33 Rearte Misael) 
9 Nyholm Aaro (90′ 15 Olvinen Eetu) 
10 Jurvanen Viljami 
17 Merinen Joni (69′ 27 Partanen Akseli) 
20 Saksinen Olli 
29 Koivunen Kauri 
87 Suutari Santeri 

Vaihtopelaajat: 
98 Koirikivi Rasmus | MV 
4 Marin Miro 
15 Olvinen Eetu (90′ 9 Nyholm Aaro) 
18 Ossi Joona (69′ 2 Auramo Rasmus) 
27 Partanen Akseli (69′ 17 Merinen Joni) 
33 Rearte Misael (60′ 8 Syrjäläinen Matias) 
80 Ahonen Patrik (69’ 7 Nurmi Kevin)