Kuva: Neea Koivuniemi

Asaad Babiker liittyy VJS:n hyökkäyskalustoon – kokemusta Veikkausliigasta

Asaad Babiker (s. 2003) on allekirjoittanut miesten edustusjoukkueen kanssa vuoden 2026 loppuun ulottuvan pelaajasopimuksen, joka sisältää option kaudesta 2027.

– Pete otti yhteyttä ja kertoi tästä projektista. Mä tykkäsin siitä kovasti ja ajattelin, että tää on hyvä seuraava askel mun kehitykselle, Babiker kertoo.

Lahtelaiskasvatti on pelannut urallaan FC Lahdessa sekä Reippaassa, ja kerännyt kokemusta myös Veikkausliigasta. Viime kaudella hän oli osa FC Lahden joukkuetta Ykkösliigassa, joka palasi kauden päätteeksi takaisin Veikkausliigaan. 

Babiker on hyökkääjä, joka tuo joukkueeseen nopeutta, fyysisyyttä ja ylemmiltä sarjatasoilta kertynyttä pelikokemusta. Hän tuntee myös, mitä joukkueelta vaaditaan menestyksen saavuttamiseksi Ykkösliigassa. 

– Mä sanoisin, että oon tosi juoksuvoimainen. Pystyn luomaan uhkaa vastustajan puolustuslinjan taakse, ja mä kyllä prässään ihan hyvin, Babiker lisää. 

Uudelta kaudelta hän odottaa onnistumisia joukkueelle ja keskittyy henkilökohtaisesti maalintekoon sekä omien tilaisuuksien hyödyntämiseen. 

– Tavoitteena on tehdä totta kai maaleja, hyökkääjänä se on tärkeää. Lisäksi pyrin käyttämään hyväksi kaikki tilaisuudet, mitä saan. Teen kaikkeni, jotta joukkue hyötyy, Babiker toteaa. 

Babikerin ominaisuudet ovat herättäneet luottamusta myös valmennuksessa, jossa hänen odotetaan tuovan joukkueeseen lisää vaihtoehtoja hyökkäyspelaamiseen.

– Erittäin juoksuvoimainen pelaaja, joka pystyy prässäämään aktiivisesti ja tekemään kovavauhtisia liikkeitä vapaisiin tiloihin. Odotuksissa on, että pystymme kehittämään hänen maalintekoaan, jotta hän tuo joukkueelle tehoja. Lisäksi hän tuo meille arvokasta kokemusta ylemmiltä sarjatasoilta, päävalmentaja Petri Hyrkkänen kommentoi.

Huippujalkapallon kehityspäällikkö Edward Finch näkee Babikerin hankinnan kokonaisuutena tärkeänä osana joukkueen rakentamista.

– Asaad tuo hyökkäykseemme todella tärkeän ulottuvuuden: hänen voimansa, nopeutensa ja juoksukykynsä tekevät hänestä jatkuvan uhan maalille, mikä venyttää puolustuslinjaa ja antaa keskikentällemme tilaa toimia. Samalla yksikään vastustajan puolustaja ei tunne oloaan mukavaksi pallon kanssa, kun hän hengittää niskaan, Finch kommentoi.

Lisäksi seura uskoo, että oikeanlainen ympäristö tukee Babikerin kehitystä ja auttaa häntä ottamaan seuraavan askeleen urallaan.

– Vakaa ja laadukas kehitysympäristömme uudessa kodissa on juuri sitä, mitä tämä uusi Länsi-Vantaan asukas tarvitsee parin vaikean kauden jälkeen. Uskomme, että tämän myötä hän ottaa seuraavan askeleen, maksimoi vahvuutensa ja auttaa joukkuetta nousemaan sarjassa, Finch lisää.

Tervetuloa Vantaalle, Asaad!

Aiemmin julkaistut voimassa olevat sopimukset 19.3.2026
Juuso Heinonen (2030)
Valtteri Salo (2026+1)
Niklas Kangasmaa (2026+1)

Aku Ahla (2026+1)
Jesper Johansson (2026)
Oskari Blommendahl (2026)
Oscar Crane (2026)
Aaro Nyholm (2026)
Rasmus Koirikivi (2026)
Noah Kaijasilta (2026)
Edim Uzun (2026)
Lenni-Elias Aalto (2026)
Taavi Taalikka (2026)
Miro Marin (2026+1)
Joose Rahja (2026+1)
Elias Hannula (2026+1)
Olli Saksinen (2026+1)
Tuomas Koponen (2026+1)
Luka Kettunen (2026+1)
Urho Kumpulainen (2026+1)
Tarmo Klen (2026+1)
Erni Wikström (2026+1)
Kauri Koivunen (2026+1)
Joel Tynkkynen (2026+1)

Sebastian Kamara (2026+1)
Joni Merinen (2026+1)
Teemu Muurinen (2026)
Kingsley Kwasi-Kwaw (2026+1)
Daniel Hvidberg (2026+1)
Justus Holopainen (2026+1)
Rasmus Auramo (2026)

Ayyub Achenchab (2026)

Muut uutiset