Kuva: Jari Mäensivu

OTTELURAPORTTI: Pistetili auki – VJS nappasi 3–1-voiton Hongasta

VJS avasi viimein kotikautensa viime lauantaina 20.4., kun Myyrmäen Jalkapallostadionille saapui vieraaksi espoolaisnaapuri FC Honka. Kotijoukkue ja -yleisö sai lumisessa säässä pelattussa ottelussa himoitsemansa lopputuloksen, kun isännät voittivat ottelun 3–1 (1–0). Edustusjoukkueiden otteluraportit kaudella 2024 tarjoaa yhteistyökumppanimme Hinausautokeskus.

Myyrmäessä nähtiin lauantaina jopa kolmen huippuottelun putki, kun VJS pelasi P17 SM-karsintasarjaa, naisten edustusjoukkueen Ykköstä ja miesten edustusjoukkueen Kakkosta. Miesten joukkue järjesteli päivälle näyttävän päätöksen, kun FC Honkaa pelattu ottelu päättyi VJS:n 3–1-voittoon (1–0).

VJS otti ottelun haltuun ensi minuuteista alkaen. Peli pysyi yllättävän kauan 0–0-lukemissa, kunnes näyttävän kuvion päätteeksi ensimmäisen puoliajan lopussa 44. minuutilla Joni Merinen sai vietyä VJS:n puoliajalle johtotilanteessa 1–0.

Toiselle puoliajalle VJS lähti hieman erilaisella suunnitelmalla, joka tuotti tulosta kahdesti. Jo viime tiistain Suomen Cupin ottelussa kaksi maalia iskenyt Kevin Nurmi kartutti jälleen maalisaldoaan viimeistelemällä kaksi maalia 53. ja 67. minuuteilla. Honkalaiset pääsivät myös maalinteon makuun pelin loppupuolella 81. minuutilla Samir Kantelisen toimesta.

– Hyvä peli oli meiltä. Ensimmäinen puoliaika enemmän pelattiin, toisen puoliajan blokki-prässi toimi ja tehtiin maaleja. Vastustaja sai meidän pienestä nukahduksesta maalin, mutta muuten ei ollut mitään hätää omissa, avausmaalin iskenyt Merinen kommentoi pelin jälkeen.

Ottelun kotijoukkueen maalintekijät: Joni Merinen (vas.) ja Kevin Nurmi. Kuva: Jari Mäensivu

Koko joukkueen tunnelma oli pelin jälkeen ansaitusti katossa. Joukkueen päävalmentaja Tommi Ekmark oli pelin jälkeen silminnähden iloinen voitosta ja avatusta pistetilistä.

– Pelasimme hyvän matsin ja ansaitsimme voiton. Pystyimme hyvin toteuttamaan sitä suunnitelmaa, jota olimme ajatelleet ja pelissä kävi aika lailla niin, miten olimme ajatelleet, että siinä tulisi käymään. Olen tosi tyytyväinen siitä, Ekmark sanoo voiton jälkeen ja jatkaa voitetuista Suomen Cupin ottelusta ja ensimmäisestä voitetusta sarjapelistä:

– Nyt on saatu kaksi voittoa, mutta uskon, että tämä on pidemmän työn tulosta. Jossain vaiheessa, kun tekee hyvin duunin, niin tulokset kääntyvät. Ei tässä siis mitenkään ihmeellisesti olla tehty asioita eri tavalla.

Myös tällä viikolla pelataan kaksi ottelua. Torstaina 25.4. miehet matkustavat jälleen Tampereelle Ilves/2:sen vieraaksi ja sunnuntaina 28.4. pelataan jälleen kotona MUP stadionilla, johon vastustajaksi saapuu Suomen Cupin vastus SexyPöxyt.

– Kuten jengille sanoin pelin jälkeen, nyt pidetään jahti päällä ja yritetään ottaa lisää pisteitä. Lähdetään keskittymään sitä kohti, pidetään pari päivää vapaata ja sitten ruvetaan rakentamaan kohti ensi viikkoa. Tarkoitus olisi, että pistepussi olisi taas hieman lihavampi ensi viikon jälkeen, Ekmark kertoo tulevasta tuplapeliviikosta.

VJS – FC Honka

Avauskokoonpano:
1 Muurinen Teemu | MV
3 Koponen Tuomas
4 Marin Miro
19 Ibekwe Chijioke (65′ 9 Nyholm Aaro)
17 Merinen Joni
20 Saksinen Olli
2 Auramo Rasmus (84′ 26 Hyvärinen Samu)
7 Nurmi Kevin (72′ 27 Partanen Akseli)
29 Koivunen Kauri
33 Rearte Misael (84′ 50 Johansson Jesper)
87 Suutari Santeri | C

Vaihtopelaajat:
98 Koirikivi Rasmus | MV
9 Nyholm Aaro (65′ 19 Ibekwe Chijioke)
22 Blommendahl Oskari
25 Merikoski Lauri
26 Hyvärinen Samu (84′ 2 Auramo Rasmus)
27 Partanen Akseli (72′ 7 Nurmi Kevin)
50 Johansson Jesper (84’ 33 Rearte Misael)