Kuva: Jari Mäensivu

OTTELUENNAKKO: VJS kohtaa keskiviikkona FC Lahden kotona

VJS kohtaa keskiviikkona 5.6. kotiottelussa Myyrmäessä FC Lahden. Joukkueet ovat ehtineet kohdata toisensa jo kertaalleen, jolloin VJS voitti ottelun aivan viime minuuteilla.

Sarjapeleistä on takana nyt viikon tauko, jonka VJS on käyttänyt niin palautumiseen kuin kehitettävien asioiden harjoittelemiseen. Tällä viikolla joukkueella on tiedossa kaksi Naisten Ykkösen ottelua, sillä VJS kohtaa lisäksi lauantaina 9.6. Kansallisesta Liigasta tälle kaudelle Naisten Ykköseen pudonneen TPS:n.

VJS on tällä hetkellä sarjataulukon sijalla yhdeksän, kun kasassa on neljä pistetä. FC Lahti puolestaan on sijalla seitsemän ja kasassa niin ikään seitsemän pistettä. FC Lahdella on kasassa viidestä edellisestä pelistä neljä tappiota ja yksi tasatulos. Kotijoukkue VJS:llä puolestaan kolme tappiota, yksi tasatulos sekä yksi voitto.

Päävalmentaja Aku Jokinen ennakoi keskiviikon ottelusta tasaista:

– Erittäin tärkeistä pisteistä pelataan taas, kun sarjataulukossa ollaan kolmen pisteen päässä Lahdesta. Viimeksi voitettiin Lahti vieraissa varsinaisen trillerin päätteeksi ja tasaista tulee varmasti olemaan tälläkin kertaa. Viimeistelyn tehokkuudessa meillä on ollut paljon parantamisen varaa, se kun saadaan kuntoon niin tasaiset pelit alkaa kääntyä meille.

– Voittaminen on tällä hetkellä pienistä asioista kiinni, mutta vahva usko on siihen että huomenna saadaan ne kuntoon ja täysi pistepotti jää himaan, toteaa Jokinen.

VJS – FC LAHTI
Naisten Ykkönen
5.6. klo. 19:00
Myyrmäen Jalkapallostadion