VJS:n miesten edustusjoukkueen Kakkosen ylemmän jatkosarja pelejä on jäljellä kaksi kierrosta. Jatkosarjan viimeinen vieraspeli pelataan tulevana lauantaina 14.9. Hämeenlinnassa, jossa vastaan asettuu HJS. Joukkueiden tämän kauden runkosarjan kaksi kohtaamista päättyivät tasapeliin ja hämeenlinnalaisten 0–1-voittoon.
VJS lähtee tulevan lauantain otteluun isolla panoksella. Ylemmän jatkosarjan sarjataulukko on B-lohkon osalta varsin tiukka, ja lopulliset sijoitukset ja nousukarsintoihin etenijät ratkeavat suurella todennäköisyydellä vasta viimeisen kierroksen peleissä.
Edellisellä kierroksella sijoitukset elivät hieman, kun VJS pelasi tasan FC Inter 2:sen kanssa ja Tampere United otti voiton HJS:stä. Tämä nosti TamU:n sarjataulukossa kolmannelle sijalle yhden pisteen erolla neljänneksi tippuneesta VJS:stä. Jatkosarjan kaksi viimeistä kierrosta ovat siis todella isossa roolissa, kun ratkaistaan lohkon kolmospaikka, josta voi vielä päästä mukaan nousukarsintojen pudotuspeleihin.
Joukkue | Ottelut | Voitot | Tasapelit | Häviöt | Maaliero | Pisteet | |
1. | FC Inter 2 | 23 | 16 | 4 | 3 | 80–31 | 52 |
2. | HJS | 23 | 14 | 5 | 4 | 50–25 | 47 |
3. | Tampere United | 23 | 12 | 5 | 6 | 50–27 | 41 |
4. | VJS | 23 | 11 | 7 | 5 | 52–33 | 40 |
5. | Pallo-Iirot | 23 | 11 | 2 | 10 | 50–39 | 35 |
6. | TPV | 23 | 10 | 5 | 8 | 38–43 | 35 |
VJS matkustaa lauantaina HJS:n vieraaksi Hämeenlinnaan. Panoksia ei tulevasta ottelusta puutu.
– Se on meidän kautemme tähän asti tärkein peli. Nyt pitäisi viimeistään voittaa, jotta saadaan viimeiselle kierrokselle hyvät panokset, VJS:n miesten edustusjoukkueen päävalmentaja Tommi Ekmark sanoo.
Lisämausteen ottelukierrokselle tuo se, että TamU pelaa toiseksi viimeisen kierroksen pelinsä jo perjantaina 13.9. TPV:tä vastaan. Vaikuttaako ottelun lopputulos VJS:n otteluun lähestymiseen?
– Sinänsä ei väliä, miten TamU:lla menee. Kummassakin tapauksessa, kun voitetaan, saadaan viimeiselle kierrokselle hyvä peli. Lauantaina pitää voittaa, Ekmark toteaa ja jatkaa:
– Meillä on ollut hyvä tunnelma tällä viikolla, perusnälkäinen. Luotamme siihen, että voittamalla kaksi peliä meillä on ihan hyvä sauma olla siellä [kolmen parhaan joukossa]. Jos ei olla, futiksessa saa mitä ansaitsee. Silloin ansaitsemme neljännen sijan ja that’s it, mutinat pois. Ei tässä kauden tärkeimmässä vaiheessa pään pensaaseen laittaminen auta. Meidän tehtävänämme on nyt voittaa lauantaina.
VJS on pelannut ylemmän jatkosarjan ottelunsa toistaiseksi tappiotta. Yksi voitto ja kaksi tasapeliä pitävät joukkueen nousuhaaveet vielä elossa, mutta tasapelit eivät välttämättä enää riitä. Teoriassa HJS:llä on myös mahdollista tipahtaa sijoituksissa vielä kolmannelle paikalle.
– Kyllä HJS tarvitsee sitä voittoa ihan samoin kuin mekin. Varmasti tulee tiukka matsi, sellaisia nämä ylemmän jatkosarjan pelit ovat. Todennäköisesti tasapeli ei enää riitä. Pitää väkisin kairaa hyvää vastustajaa vastaan pisteet Kaurialasta himaan. Olen odottavaisin mielin. Sehän tässä on parasta, kun on vähän panoksia, Ekmark sanoo.
HJS-VJS
Miesten Kakkonen ylempi jatkosarja
La 14.9.
Klo 16:00
Kauriala, Hämeenlinna