OTTELUENNAKKO: VJS aloittaa kautensa vieraissa – vastassa ennakkoon tuntematon JPS

VJS:n miesten edustusjoukkue aloittaa sarjakautensa pääsiäismaanantaina 21.4. vieraissa Jyväskylässä. Vastustajana on uusi tuttavuus JPS, joka pelasi viime kaudella ensimmäistä kertaa historiassaan Miesten Kakkosta.

Pääsiäinen huipentuu tänä vuonna VJS:n miesten edustusjoukkueen osalta hienolla tavalla, kun joukkue matkustaa Jyväskylään sarjakauden avausotteluun. Ottelua isännöi toista kauttaan Kakkosessa pelaava JPS, ja kyseessä on joukkueiden ensimmäinen keskinäinen ottelu.

– Kiva lähteä reissuun. Totta kai me kolmea pistettä haetaan Jyväskylästä, niin kuin mistä tahansa muualtakin, miesten edustusjoukkueen päävalmentaja Tommi Ekmark sanoo.

Tuleva vastustaja on myös päävalmentaja Ekmarkille uusi. Mitään isoja muutoksia ei peliin kuitenkaan tule, koska pre-seasonilla peli on sujunut hyvin.

– Varmasti menemme oma peli edellä. Ihan hyvää futista tässä on pelattu, niin varsin tyhmää sitä olisi lähteä ihan hirveästi muuttamaan. Varmasti tässä, kun jonkun [JPS:n] matsin tuossa katsoo, niin sitten tietää vielä paremmin, mihin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.

VJS aloitti kilpailulliset pelinsä jo viime viikolla, kun Suomen Cupin kolmannen kierroksen ottelussa kaatui Ykkösessä pelaava EPS. VJS voitti numeroin 2-0, vaikka ensimmäisen puoliajan lopulla hyökkääjä Konan Odilon Kouakou sai suoran punaisen kortin ja VJS joutui pelaamaan loppuottelun vajaalla.

Hienon voiton jälkeen on hyvä lähteä kohti sarja-avausta. Cupin ottelusta voi ottaa monta hyvää asiaa mukaan seuraaviin peleihin.

– Toivottavasti voidaan pelata täydellä miehityksellä koko matsi. Kyllä ikimuistoisten Cup-iltojen jälkeen on kiva pelata futista tässä joukkueessa ja varmaan se fiilis, yhdessä tekeminen ja jalkapallon perusasiat, joilla tulosta haetaan, niistä ainakin varmasti kannattaa pitää kiinni, Ekmark sanoo.

Miesten Kakkonen
JPS-VJS
Ma 21.4.
Klo 15.00
Huhtahalli, Jyväskylä

Muut uutiset