Luka Kettunen (s. 2008) allekirjoittanut miesten edustusjoukkueen kanssa vuoden 2026 loppuun ulottuvan apprentice-sopimuksen, joka sisältää option kaudesta 2027.
Kettunen on pelannut koko ikänsä VJS:ssä. Viime kaudella hän pelasi pääosin P17 SM-karsintasarjaa sekä P17 SM-sarjaa. Tuleva kausi on hänen debyyttinsä miesten edustusjoukkueessa.
– Tuntuu hyvältä päästä joukkueeseen. Valmentajat, kenttä ja joukkueympäristö ovat erinomaisia, ja odotan innolla tulevaa kautta.
Laitapuolustajana pelannut Kettunen kuvailee itseään juoksuvoimaiseksi sekä aggressiiviseksi pelaajaksi.
– Odotan pelejä Myyrmäessä. Haluan päästä mahdollisimman paljon pelaamaan, pysyä ehjänä ja voittaa otteluita.
Päävalmentaja Petri Hyrkkäsen mielestä nuorella pelaajalla on edessään paljon mahdollisuuksia kehittyä ja oppia edustusjoukkueen ympäristössä.
– Hyökkäyssuuntaan erittäin liukas ja rohkea laitapuolustaja, joka on taitava myös paineen alla. Hän pystyy pelaamaan molemmilla laidoilla ja tuo joukkueeseen paljon vaihtoehtoja etenkin pallolliseen peliin. Edessä on mielenkiintoinen ja tärkeä haaste, kun hän ottaa seuraavan askeleen miesten peleihin.
Aiemmin julkaistut voimassa olevat sopimukset 19.1.2026
Juuso Heinonen (2030)
Valtteri Salo (2026+1)
Niklas Kangasmaa (2026+1)
Aku Ahla (2026+1)
Jesper Johansson (2026)
Oskari Blommendahl (2026)
Oscar Crane (2026)
Aaro Nyholm (2026)
Rasmus Koirikivi (2026)
Noah Kaijasilta (2026)
Edim Uzun (2026)
Lenni-Elias Aalto (2026)
Taavi Taalikka (2026)
Miro Marin (2026+1)
Joose Rahja (2026+1)
Elias Hannula (2026+1)
Olli Saksinen (2026+1)
Tuomas Koponen (2026+1)





