Milla Kivelä siirtyy Vantaan Jalkapalloseuraan

Laitapelaaja Milla Kivelä (s. 2005) on solminut pelaajasopimuksen Vantaan Jalkapalloseuran kanssa kaudelle 2024. Kivelä siirtyy Vantaalle Espoon Palloseurasta. Kuluneella kaudella Kivelä pelasi 17 Naisten Kakkosen ottelua, joista kuudessatoista aloituskokoonpanossa. Naisten Kakkosen otteluiden lisäksi hän pelasi yhdessä Naisten Suomen Cupin ottelussa. Maalinteossa kuluneella kaudella Kivelä onnistui viidesti.

Kivelä kuvailee itseään nopeaksi ja joukkuepelaajaksi.

– Olen innoissani ensimmäisestä sopimuksestani Vantaan Jalkapalloseuran kanssa. Tulevalla kaudella tavoitteenani on kehittyä ja päästä pelaamaan.

Päävalmentaja Aku Jokinen on tyytyväinen Kivelän siirrosta Länsi-Vantaan Ylpeyden riveihin:

– Laitahyökkääjän tontilla viihtyvä vikkeläjalkainen Milla siirtyi meille tälle kaudelle yhdestä viime kauden kovimmista kilpakumppaneista EPS:sta. Milla tuo ensinnäkin kilpailua pelipaikalleen ja toisaalta myös aiempaa monipuolisempaa hyökkäysuhkaa laitakaistalle. Tunnollinen ja joissain tilanteissa ehkä hieman turhankin kiltti pelaaja, jolta odotan vahvaa esiinmarssia Ykkösen tasolle ja omien vahvuuksien kautta pelaamista ja seuraavan stepin ottamista fyysisellä puolella etenkin kaksinkamppailupelaamisessa.