Kia Lipponen siirtyy Naisten Edustusjoukkueen vahvuuteen!

Keskikenttäpelaaja Kia Lipponen (s. 2004) siirtyy PK-35/2:sta Vantaan Jalkapalloseuraan tulevaksi kaudeksi. Edellisellä kaudella Lipponen kerrytti peliminuutteja Naisten Kolmosessa, Naisten Roots Cupissa, T18 Ykkösessä sekä Naisten Suomen Cupissa. Maalinteossa Lipponen onnistui 11 kertaa.

Lipposen vahvuuksia ovat rauhallisuus sekä hyvä pallonhallinta.

– Ensimmäisestä naisten joukkueen kanssa tehdystä sopimuksesta on kaikin puolin hyvät fiilikset. Koen, että VJS:ään siirtyminen oli oikea ratkaisu kehittymisen kannalta. Tulevalla kaudella tavoitteenani on pelata ehjä kausi ja kehittää pelikovuutta, jota varmasti Naisten Ykkösessä vaaditaan. Lisäksi haluan auttaa joukkuetta menestymään peleissä.

Kuva: Jari Mäensivu

Päävalmentaja Aku Jokinen on tyytyväinen Lipposen päätöksestä siirtyä Vantaalle:

– Taitava keskikenttäpelaaja Kia siirtyi meille PK-35/2:n riveistä, jossa viime kaudella iski 10 maalia Kolmosessa. TiPS-kasvatin vahvuudet ovat ehdottomasti hyökkäyspään pelaamisessa. Kialla on hyvä syöttövalikoima ja liiketaitovalmiudet pallon ympärillä hyvällä tasolla. Fysiikkaa, etenkin kaksinkamppailupelaamista pitää vielä kehittää, mutta erittäin mielenkiintoinen pelaaja. Odotan Kian ottavan seuraavan stepin urallaan ja työstävän kehityskohteitaan riittävästi, jotta pärjää myös fyysisesti kovissa Ykkösen kamppailuissa.