Helmi Kumpulainen jatkaa Naisten Edustusjoukkueessa!

Keskikenttäpelaaja Helmi Kumpulainen (s. 2007) on solminut jatkosopimuksen ja jatkaa tulevallakin kaudella Naisten Edustusjoukkueen mukana. Kuluneella kaudella Kumpulainen pelasi Naisten Kakkosessa kaikissa yhdeksässätoista ottelussa, joista jokaisessa myös aloituskokoonpanossa. Lisäksi Kumpulainen pelasi kymmenessä ottelussa T18 Ykkösessä. Näissä maalinteossa Kumpulainen onnistui yhteensä kuusitoista kertaa. Viime vuonna Kumpulainen esiintyi myös U17-ikäluokan maajoukkueotteluissa sekä Naisten Suomen Cupissa.

Kumpulainen kuvailee itseään kilpailuhenkiseksi pelaajaksi:

– Minulla on tosi hyvät fiilikset sopimuksesta. Haluan auttaa omalla panoksellani joukkuetta pelaamaan hyvin ja voittamaan pelejä. Tavoitteenani on pelata hyvin ja olla tehokas peleissä.

Kuva: Jari Mäensivu

Päävalmentaja Aku Jokinen tyytyväinen Kumpulaisen päätöksestä jatkaa Vantaalla:

– Vahva läpimurtokausi viime vuonna herätti useammankin liigajoukkueen kiinnostuksen, mutta meidän onneksi Helmi jatkaa tällä kaudella meidän riveissä. On saanut lisähaastetta harjoitusympäristöönsä talvikauden aikana HPS:n liigajoukkueen mukana, mistä lähteekin siihen suuntaan kiitokset sujuvasta yhteistyöstä. Tavoitteet lajin parissa todella korkealla ja arjen tekeminen tukee niiden tavoitteiden toteutumista. Mennyt talvikauden aikana todella paljon eteenpäin, odotuksena on että kehityskäyrä jatkuu hyvässä suunnassa ja tehoja tulee. Ehdottomasti yksi niitä pelaajia, joita kannattaa tulla katsomaan MUPille.