Kuva: Jari Mäensivu

OTTELURAPORTTI: VJS tasasi pisteet Turussa – nousukarsintoihin pääsy ei enää omissa käsissä

VJS:n miesten edustusjoukkue pelasi lauantaina 7.9. Miesten Kakkosen ylempää jatkosarjaa Turussa FC Inter 2:sen vieraana. Tasainen ottelu päättyi lopulta lukemiin 2–2 (0–1) ja pisteiden jakoon. Edustusjoukkueiden otteluraportit kaudella 2024 tarjoaa yhteistyökumppanimme Hinausautokeskus.

VJS matkusti lauantaina 7.9. Turkuun FC Inter 2:sen vieraaksi Turkuun. Miesten kakkosen ylemmän jatkosarjan ottelussa oli jälleen isot panokset pelissä, sillä voitolla Inter olisi varmistanut lohkonvoittonsa ja VJS puolestaan olisi voitolla tarrannut vahvemmin kiinni lohkon kolmossijaan.

Ottelun alku oli hyvin tasaista molempiin suuntiin ja molemmat joukkueet kävivät ensimmäisen kymmenen minuutin aikana jo todella lähellä maalintekoa. VJS sai ensimmäisenä maalihanansa auki, kun ottelun 26. peliminuutilla nopean ja hyvän syöttöpelin päätteeksi Kevin Nurmi pääsi sijoittamaan pallon Inter-maalivahdin Tino Kangasahon selän taakse.

Puoliajalle mentiin 0–1-tilanteessa. Toinen puoliaika alkoi vahvasti VJS:n hallinnassa, ja jo 47. peliminuutilla joukkueen kapteeni Aaro Nyholm iski tilanteeksi jo 0–2.

Kotijoukkue pääsi kaventamaan 53. peliminuutilla, kun Inter pääsi nopeaan vastahyökkäykseen VJS:n epäonnistuneen kulmapotkun jälkeen. VJS:n puolustus ei ehtinyt organisoitumaan kunnolla, ja heikon purun seurauksena Interin Valentin Purosalo laukoi vastapallosta tilanteeksi 1–2. Vartin jälkeen turkulaiset iskivät jälleen, kun Inter sai katkaistua VJS:n puolustuksen syötön ja kotijoukkueen kapteeni Gezim Voca sijoitti pallon poikittaissyötöstä VJS:n maalivahti Teemu Muurisen taakse.

– Ensimmäiset 10–15 minuuttia olivat aika tasaisia, sen jälkeen ensimmäisellä puoliajalla pystyimme olemaan parempia ja ansaitusti johdimme puoliajalla. Toinen puoliaika oli kauttaaltaan tasaisempi. Interillä oli joitain paikkoja maalien lisäksi, mutta niin meilläkin oli, VJS:n miesten edustusjoukkueen päävalmentaja Tommi Ekmark kertoo pelin luonteesta.

VJS sai mainion paikan 79. peliminuutilla siirtyä jälleen johtoon, kun Nurmi ja Nyholm pääsivät hyökkäämään vain yhtä Interin puolustajaa vastaan. Nyholmin veto kilpistyi kuitenkin Kangasahon torjuntaan.

Molempien joukkueiden paikoista huolimatta tasatilanne 2–2 kesti ottelun loppuun asti, eikä kumpikaan joukkue näyttänyt olevan lopputulokseen tyytyväinen.

– Tosi turhauttava tasapeli. Ehkä niiden päästettyjen maalien takia ja myös sen takia, että pelattiin aika hyvin vaikeassa paikassa ja siitä saatiin tällä kertaa piste. Pelasimme isolla preesensillä ja hyvää jalkapalloa. Tottakai helpoista maaleista pitää päästä heti eroon, ei voi liian helpolla antaa kaverille muutamaa byyrää, Ekmark sanoo.

VJS:n toisen maalin iskenyt kapteeni Nyholm jakaa Ekmarkin ohella pettyneet tunnelmat tasapelin jälkeen.

– Tiukka matsi. Lopputulos tietysti harmittaa meidän kannaltamme, sillä voittoa lähdettiin hakemaan. Näin kävi tällä kertaa. Loppukautta kohden lähdetään vielä kovalla draivilla ja hyvällä fiiliksellä. Hoidetaan oma osuutemme mahdollisimman hyvin ja toivotaan siinä samalla lohkossa vähän ristiin pelaamista, Nyholm sanoo.

VJS:n kanssa lohkon kolmossijasta taisteleva TamU pelasi myös lauantaina 7.9. kierroksen ottelunsa HJS:ää vastaan. TamU voitti ottelun 1–2, mikä nosti tamperelaiset VJS:n yläpuolelle sarjataulukossa yhden pisteen erolla. Kakkosen ylemmän jatkosarjaa on jäljellä vielä kaksi kierrosta, ja VJS:n on voitettava molemmat pelinsä, jotta toiveet nousukarsinnoista pysyvät elossa. Samalla TamU ei saa voittaa molempia otteluitaan.

VJS:llä on edessä seuraavaksi lauantain 14.9. vierasottelu HJS:ää vastaan sekä kotipeli sunnuntaina 22.9. Myyrmäessä. Suunnitelma viimeisiin jatkosarjan otteluihin on selvä.

– Tottakai lähdemme voittamaan. Viimeisellä kierroksella on aina paineet pelissä ja meidän tehtävämme on pitää ne yllä voittamalla omat pelimme ja katsomalla, miten TamU:lla kantti kestää, Ekmark sanoo.

FC Inter 2 – VJS

Aloituskokoonpano:
1 Muurinen Teemu | MV
2 Auramo Rasmus (74′ 18 Ossi Joona)
3 Koponen Tuomas
7 Nurmi Kevin
8 Syrjäläinen Matias (59′ 6 Thurling Benjamin)
9 Nyholm Aaro | C
10 Jurvanen Viljami
14 Uzun Edim (80′ 80 Ahonen Patrik)
17 Merinen Joni (74′ 27 Partanen Akseli)
29 Koivunen Kauri (74′ 20 Saksinen Olli)
87 Suutari Santeri

Vaihtopelaajat:
98 Koirikivi Rasmus | MV
4 Marin Miro
6 Thurling Benjamin (59′)
18 Ossi Joona (74′)
20 Saksinen Olli (74′)
27 Partanen Akseli (74′)
80 Ahonen Patrik (80′)