Kuva: Jari Mäensivu

OTTELURAPORTTI: VJS jälleen Suomen Cupin neljännesvälieriin! Atlantis FC nurin rangaistuspotkukilpailussa

VJS:n miesten edustusjoukkueen Cup-juna puksuttaa jälleen neljännesvälieriin, kun lauantaina 15.6. pelatussa 5. kierroksen ottelussa kaatui Atlantis FC rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Ottelun lopputulos oli 1-1 (rp 4-2). Edustusjoukkueiden otteluraportit kaudella 2024 tarjoaa yhteistyökumppanimme Hinausautokeskus.

VJS:n Cup-juna sen kuin jatkaa puksuttamistaan, kun tällä kertaa kotona kaatui Ykkösessä pelaava Atlantis FC. Jo ennakkoon tiukaksi tiedetty ottelu oli jännittävä alusta loppuun, sillä ottelu ratkesi vasta rangaistuspotkukilpailussa.

– Peli oli aika lailla sellainen kuin ajattelin, mutta toisaalta odotin, että olisimme olleet vielä dominoivampia tai parempia. Ensimmäinen 20–25 minuuttia olimme huomattavasti parempi jengi. Ei ollut meiltä paras mahdollinen esitys, annoimme Atlantikselle vähän liikaa oljenkortta, VJS:n miesten edustusjoukkueen päävalmentaja Tommi Ekmark sanoo.

VJS pääsi jälleen juhlimaan Suomen Cupin neljännesvälieräpaikkaa. Kuva: Jonna Andersson

VJS:n vahvasta alusta kertoo avausmaalin tekeminen jo 5. peliminuutilla. Rasmus Auramon oivallinen syöttö oikeaa laitaa pitkin löysi tiensä suoraan Chijioke Ibekwen juoksuun, jonka vahva nousu päättyi millintarkkaan syöttöön maalin eteen Kevin Nurmen jalkaan. Nurmi viimeisteli pallon tarkasti alakulmaan.

Ottelu jatkui pitkään tilanteessa 1–0, ja pelin painopiste vaihteli kummallakin kenttäpuoliskolla. Toisen puoliajan puolenvälin jälkeen Atlantiksen hyökkäys pääsi VJS:n puolustusboksiin, jossa Atlantiksen pelaajaa rikottiin tuomarin mukaan pilkun arvoisesti. Vierasjoukkueen Jean Souza De Almeida sijoitti pallon 70. peliminuutilla VJS:n loistavasti torjuneen maalivahti Teemu Muurisen selän taakse.

Kun peli oli kääntymässä kohti loppua ja rangaistuspotkut häämöttivät, VJS vaihtoi Rasmus ”Faija” Koirikiven peliin. Koirikivi oli torjunut tällä kaudella jo yhden pilkun Ilves-Kissoja vastaan. Ekmarkin mukaan VJS:n valmennus teki päätöksen maalivahtivaihdosta vasta aivan pelin loppupuolella. Vaihto osoittautui mainioksi ratkaisuksi, sillä Koirikivi torjui neljästä Atlantiksen vedosta kaksi. VJS:n onnistuttua neljästi, ei Atlantiksen viimeistä vetoa tarvittu.

Rasmus ”Faija” Koirikivi torjui ottelussa kaksi pilkkua. Kuva: Jari Mäensivu

– Noin 10 minuuttia ennen loppua rupesimme miettimään, että tällainen vaihtoehto on. Vaihto tehtiin siksi, koska Rasmus Koirikivi on helvetin kova maalivahti pilkuissa ja selviytyy tiukoista paikoista voittajana ulos. Luotimme, että hän on paras vaihtoehto hoitamaan tämän skaban meille. Toki se vaihtaminen vaatii aina vähän ballseja, mutta uskallettiin tehdä se ja luotettiin Faijaan. Mikäs sen hienompaa, että Faija kairasi meille jatkopaikan kahdella hienolla torjunnalla Cupista. Romantiikkaa, sanoisin, Ekmark kertoo vaihdon taustoja.

VJS:ltä pilkulle asteli vetojärjestyksessä Benjamin Thurling, Rasmus Auramo, Kauri Koivunen, Viljami Jurvanen ja Matias Syrjäläinen. Viidennen vetokierroksen alkaessa tilanne oli VJS:lle 3–2, kun Syrjäläinen asteli mahdollisesti ratkaisevaan vetoon pallon taakse. VJS-kapteeni piti pään kylmänä ja laittoi pallon suvereenisti Atlantiksen maalivahti Jimi Zipruksen ohi maaliin. Neljän onnistuneen maalin ja Koirikiven kahden torjunnan myötä VJS jatkaa Suomen Cupiaan neljännesvälieriin.

Koirikivi oli yksi illan juhlituimmista sankareista. Kuva: Jonna Andersson

– Rankkareissa vähän luin vetäjiä ja loppujen lopuksi oli helpot pari torjuntaa. Onneksi oli Ilves-Kissat-pelin rankkaritorjunta alla, niin oli helppo lähteä torjumaan myös näitä, Koirikivi kertoo ja jatkaa koko ottelun kulusta:

– Matsi oli aika tasainen, alkuun tultiin hyvin ja saatiin ansaittu maali. Alun jälkeen peli vähä tasoittui ja Atlantis pääsi peliin mukaan. Toinen puoliaika meillä oli paremmat paikat tehdä maali vähän paremmalla viimeistelyllä. Puolustimme hyvin eikä Atlantis päässyt oikeastaan hyville maalipaikoille ja rankkari tuli aika kevyesti, josta Atlantis tasoitti.

VJS pääsi juhlimaan voittoa yli 300-päisen yleisön edessä, jonka joukossa oli lukuisia seuran omia junioreita. Juhlahumua ei kuitenkaan ehditä kauaa viettämään, sillä sarjapelit jatkuvat jälleen tulevana keskiviikkona.

– Tottakai hyvillä fiiliksillä tässä aamua viettelee, mutta ei tässä mitään maailman kahdeksatta ihmettä olla tehty. Voitettiin jalkapallo-ottelu ansaitusti ja mentiin jatkoon, siitä on hyvä olla iloinen. Nyt lähdetään keskiviikkoa kohti keskittymään, Ekmark kommentoi sunnuntaiaamuna.

– Inter-peli on meille tosi tärkeä. Haluamme ja tarvitsemme 3 pistettä himasta ennen kuin jäämme juhannuksen viettoon. Tulemme laittamaan kaikki paukut siihen, että näin tapahtuu. Tulee taas hieno matsi ja toivomme, että junnujengit, jotka olivat nyt paikalla katsomassa ja kannustamassa kovasti, löytävät uudelleen Myrtsiin keskiviikkona ja me yritämme tehdä siitä jälleen hienon illan.

VJS:n juniorit olivat paikalla pelaajasaattajina sekä katsomassa ja kannustamassa. Kuva: Jonna Andersson

Suomen Cup jatkuu heti juhannuksen jälkeen, sillä neljännesvälierät pelataan 25.–26.6. välisenä aikana. VJS saa silloin vastaansa jälleen Veikkausliiga-joukkueen, joka on tällä kertaa Pohjois-Pohjanmaan AC Oulu. Onko VJS:n ajatukset vielä seuraavassa Cup-ottelussa?

– Ei ne kyllä ole. Iso ja hieno peli varmasti tulossa liigajengiä vastaan, mutta kun niitä on tässä viimeisen kahden vuoden ajan VJS:ssä kohdattu, niin se on ns. peli muiden joukossa ja jatkoon halutaan. Tehdään siihen sitten suunnitelmat erikseen, Ekmark summaa.

VJS – Atlantis FC 15.6.

Avauskokoonpano:
1 Muurinen Teemu | MV (90+6′ 98 Koirikivi Rasmus)
2 Auramo Rasmus
3 Koponen Tuomas
7 Nurmi Kevin (80′ 33 Rearte Misael)
8 Syrjäläinen Matias | C
10 Jurvanen Viljami
17 Merinen Joni (62′ 6 Thurling Benjamin)
20 Saksinen Olli (62′ 79 Rahja Joose)
29 Koivunen Kauri
37 Ibekwe Chijioke
87 Suutari Santeri

Vaihtopelaajat:
98 Koirikivi Rasmus | MV (90+6′ 1 Muurinen Teemu)
4 Marin Miro
6 Thurling Benjamin (62′ 17 Merinen Joni)
22 Blommendahl Oskari
25 Merikoski Lauri
33 Rearte Misael (80′ 7 Nurmi Kevin)
79 Rahja Joose (62’ 20 Saksinen Olli)