Kuva: Jari Mäensivu

OTTELUENNAKKO: VJS kohtaa tärkeässä kotiottelussa torstaina Pallo-Iirot

Viime viikonloppuna VJS matkusti vierasotteluun Vaasaan, josta lopputuloksena kirvelevä viimeisen minuutin tappio, kun ottelu päättyi VIFK:n voittoon 3-2. VJS pelaa seuraavan kerran torstaina 1.8. Naisten Ykkösen ottelun kotona Myyrmäen Jalkapallostadionilla Pallo-Iiroja vastaan. Ottelu käynnistyy kello 19:30.

Lauantaina 27.8. pelattu vierasottelu Vaasassa päättyi VJS:n kirvelevään 3-2 tappioon. Ensimmäisellä puoliajalla maalinteossa onnistui 38. peliminuutilla Noora Siidorov, joka tasoitti tilanteen 1-1. Toisella puoliajalla kotijoukkue VIFK siirtyi 2-1 johtoon 50. peliminuutilla. Kymmenen minuuttia myöhemmin Emilia Rautasola onnistui maalinteossa ja tasoitti ottelun 2-2. Ottelu pysyi tasatuloksessa aivan virallisen peliajan viimeiselle minuutille saakka, kunnes VIFK onnistui viimeistelemään ottelun voittomaalin.

Päävalmentaja Aku Jokinen on pettynyt ottelun lopputulokseen:

– Taas kerran hyvä ja tasainen peli, josta lopulta ei saatu pistettäkään matkaan. Harmittaa, ettei pystytty pitämään pisteestä kiinni loppuun saakka. Toisaalta laitettiin sarjakakkonen kotonaan hyvin ahtaalle, niin ei lannistuta, tiedetään että pistetilin karttuminen on pienistä asioista kiinni.

VJS:llä on kuitenkin jo torstaina 1.8. tilaisuus kerätä lisää tärkeitä pisteitä. Vantaalle vieraaksi saapuu Pallo-Iirot, joka tällä hetkellä sarjataulukossa on VJS:n yläpuolella vain pisteen erolla. Sarjataulukon suhteen torstai-illan ottelu on erittäin tärkeä kotijoukkueelle.

Päävalmentaja Aku Jokinen luottaa joukkueen omaan tekemiseen:

– Tietysti äärimmäisen tärkeä peli edessä, niin sanottu kuuden pisteen ottelu. Jos pystytään pelaamaan läpi pelin omalla tasolla, niin sen pitäisi riittää pisteisiin. Mutta totta kai Pallo-Iirot on hyvä joukkue niin kuin kaikki tässä sarjassa eli voittaminen vaatii 100% suorituksen sen noin 95 minuutin ajan.

VJS – PALLO-IIROT
Naisten Ykkönen
Torstai 1.8. klo. 19:30