VJS:n miesten edustusjoukkue aloittaa Kakkosessa yläloppusarjan tulevana perjantaina 23.8. Tampereella. Yläloppusarjassa on kuusi joukkuetta, joista varmasti nousukarsintoihin menevät kaksi parasta. Lohkojen kaksi parasta kolmanneksi sijoittunutta joukkuetta pääsevät myös nousukarsintapeleihin.
Vantaan Jalkapalloseuran miesten edustusjoukkue on saavuttanut jo tuloksellisesti sen, mitä se lähti alkukaudesta tavoittelemaan: paikan Kakkosen yläloppusarjaan. Joukkue lähtee yläloppusarjaan neljänneltä paikalta.
– Viisi hienoa peliä edessä. Toivottavasti pääsemme kolmen parhaan joukkoon, niin pääsemme karsintoihin. Paras osa kaudesta jäljellä, miesten edustusjoukkueen päävalmentaja Tommi Ekmark kommentoi.
Kausi 2024 on ollut tähän asti jo menestyksekäs, sillä Suomen Cupissa joukkue pelasi itsensä jälleen neljännesvälieriin kaatamalla muun muassa Veikkausliiga-joukkue IF Gnistanin sekä Ykkösen Atlantis FC:n. Suomen Cup -menestyksen lisäksi Länsi-Vantaan Ylpeys – josta suurin osa pelaajista oli VJS:n miesten edustusjoukkueen pelaajia – voitti historiallisesti UEFA Regions’ Cupin lohkovaiheen ja eteni ensi vuonna pelattavaan UEFA Regions’ Cupin lopputurnaukseen. Vaikka pelejä on ollut määrällisesti paljon verrattuna moneen muuhun Kakkosen joukkueeseen, joukkue on valmis loppukauteen.
– Oltiin tuossa vähän lomalla Regions’ Cupin ja runkosarjan jälkeen, mutta ei näihin tuleviin peleihin tarvitse sen kummempaa buustia hakea. Kyllä jokainen tavoitteellinen urheilija haluaa voittaa ja olla mahdollisimman korkealla. Nyt on aika ja paikka lunastaa niitä asioita, miksi on treenattu. Ei se sen kummempaa kuin laadukasta futista ja oman pelin parantamista vaadi.
Yläloppusarjan asetelmat ovat VJS:n osalta varsin jännittävät ja herkulliset. Kakkosen kolmen lohkon yläloppusarjojen kaksi parasta joukkuetta sekä kaksi parasta lohkokolmosta jatkavat nousukarsintapudotuspeleihin, joiden kaksi voittajaa nousevat tulevaksi kaudeksi Ykköseen.
VJS on tällä hetkellä sarjataulukossa 4. sijalla. Ykkössijalla oleva FC Inter 2 on 47 pisteellään jo tuntuvan kaukana, mutta sijat 2.–6. ovat kaikki yhdeksän pisteen sisällä. VJS:lle 3. sija on omissa käsissä.
Joukkue | Ottelut | Voitot | Tasapelit | Häviöt | Maaliero | Pisteet | |
1. | FC Inter 2 | 20 | 15 | 2 | 3 | 71–28 | 47 |
2. | HJS | 20 | 12 | 5 | 3 | 46–23 | 41 |
3. | Tampere United | 20 | 11 | 4 | 5 | 46–22 | 37 |
4. | VJS | 20 | 10 | 5 | 5 | 45–28 | 35 |
5. | Pallo-Iirot | 20 | 11 | 1 | 8 | 46–33 | 34 |
6. | TPV | 20 | 9 | 5 | 6 | 35–33 | 32 |
Ekmark kokee, että vuodesta on jo tähän mennessä tehty suhteellisen hieno. Loppuhuipennus on kuitenkin vielä jäljellä.
– Kun yläloppusarjassa on kuusi joukkuetta jäljellä, niin totta kai jokainen peli on tärkeä, kun pelit vähänevät ja pelataan kärkipään joukkueita vastaan. Hyvä jalkapallo on hyvää jalkapalloa edelleen. Meillä on tältä vuodelta jo kokemus hienoista ja isoista peleistä, toivottavasti se auttaa meitä tässä loppuhuipennuksessa.