Naisten joukkueen kahdesta vieraspeleistä kotiinviemiseksi 3 pistettä

Naisten edustusjoukkue on viimeisen kahden viikon aikana pelannut kaksi vierasottelua. Ensimmäinen HIFK – VJS päättyi vierasjoukkueen 2-4 voittoon 26.8. Töölössä. Maalinteossa onnistuivat Niia Salminen kahdesti sekä Noora Himberg ja Hanna Fagerholm.

Päävalmentaja Aku Jokinen oli tyytyväinen joukkueen peliesitykseen Töölössä.

– HIFK-vieraspelissä onnistuttiin hyvin monella osa-alueella. Maalinteko toimi ja luotiin iso määrä maalintekotilanteita monipuolisilla malleilla. Lisäksi johtoasemassa pelaaminen oli riittävän hyvää tekemistä, vaikka meinattiinkin tehdä pelistä turhankin jännittävä.

Kuva: Jani Nieminen

Seuraavan vierasottelun naisten edustusjoukkue pelasi 1.9. JäPS:n vieraana Järvenpäässä. Ottelun lopputulokseksi vihellettiin lopulta 2-0 ja näin pisteet jäivät Järvenpäähän.

Syyskuun ensimmäinen ottelu alkoi vierasjoukkueelta hyvin, mutta maalinteossa oli suuria haasteita.

– JäPS-vieraspelissä ei sitten toiminut maalinteko eikä moni muukaan asia. Aloitettiin peli kyllä ihan hyvin ja luotiin muutama maalintekotilanne, mutta ei onnistuttu viimeistelyssä. Oli ennakkoon arvattavissa, että mikäli järvenpääläiset päästää johtoon, niin tulee vaikea peli. Näin kävi, ja luvattoman heikolla erikostilannepuolustamisella vastustaja johdossa tauolle, toteaa Jokinen.

– Meidän hyökkääminen meni liian hätäiseksi, ei pystytty hallitsemaan pelin virtausta eri hyökkäysrytmejä hyödyntämällä ja parhaille maalintekoalueille ei päästy riittävän tehokkaasti. Toki saatiin luotua siinäkin pelissä tilanteita riittämiin, mutta tolppaa ja ylärimaa lähemmäs ei päästy. Lopussa sitten vielä toinen omiin ja aika paljon jännittävämmistä lähtökohdista kohti seuraavaa kärkikamppailua.

Naisten edustusjoukkue kohtaa seuraavaksi kotonaan lauantaina 9.9. FCFJ:n, joka on yhden pisteen erolla naisten alapuolella sarjataulukossa. Naisten edustusjoukkue taustoineen toivottaa kaikki tervetulleeksi kannustamaan kotijoukkue voittoon ja nappaamaan erittäin tärkeät 3 pistettä.

Naisten edustusjoukkueen seuraavat ottelut:
Naisten kakkonen: VJS – FCFJ la 9.9. klo. 12:30 Myyrmäen Jalkapallostadion TN, Vantaa
Naisten kakkonen: EPS – VJS la 16.9. klo. 15:00 Espoonlahti 2 TN, Espoo