Naisten edustusjoukkue valmistautuu kauden viimeiseen vierasotteluun

Naisten Kakkosen sarjakausi lähestyy päätöskierrostaan. Ennen kauden viimeistä sarjaottelua, naisten edustusjoukkue on lohkonsa kärkisijalla ja kaikki on joukkueen omissa käsissä. Kauden viimeinen sarjaottelu pelataan FC Hertan vieraana Joensuussa sunnuntaina 1.10., ja voitolla naisten edustusjoukkue lunastaa itselleen jatkokarsintapaikan Naisten Ykköseen ensi kaudelle.

Naisten edustusjoukkueen viimeisimmät pelit eivät ole olleet helppoja, kertaa joukkueen päävalmentaja Aku Jokinen.

– Edelliset kolme peliä ovat kaikki olleet top 4-kohtaamisia eli helppoja pisteitä ei missään pelissä ole ollut jaossa. Aika tiiviiseen tahtiin kohdattiin muut lohkovoitosta taistelevat joukkueet ja pistetili karttui kuudella pisteellä eli ihan mukavasti. Vikalle kierrokselle lähdetään sarjajohtajana ja tällä hetkellä on vahva luotto, että nousukarsintoihin edetään.

Kuva: Jari Mäensivu

– Kärkipeleistä ensimmäisenä oli parin viikon takainen Futura-kotiottelu, jossa ei jätetty kyllä vastustajalle mitään palaa. Vahvaa suorittamista ja 5-1 voitto, jossa meidän hyökkäyspään tehoduo Kiviniemi-Kumpulainen iskivät molemmat kaksi maalia per pelaaja, kertoo Jokinen.

Maalinteossa Futuraa vastaan onnistui lisäksi Noora Siidorov.

Kuva: Jari Mäensivu

– Seuraavana vuorossa EPS vieraissa, joka omissa papereissa on kyllä todella vahva joukkue. Erittäin värikkäiden vaiheiden jälkeen loppuluvut 1-0 EPS:n hyväksi. Tuomaritoiminnasta ei enempää sanottavaa kuin että liiton suuntaan vahva toive, että tavalla tai toisella valtakunnallisten sarjojen ratkaisupeleihin löydettäisiin hieman mentaalisesti vahvempia tuomareita. Meillä oli oma etsikkoaikamme ekalla jaksolla, ei pystytty hyödyntämään maalipaikkoja ja EPS oli toisella puoliajalla todella vahva, joten tuomarishow’sta riippumatta ansaitsivat kyllä pisteensä sinä päivänä, toteaa Jokinen.

Kuva: Jari Mäensivu

– Lyhyen palautumisen jälkeen sitten kotipeli ja vastustajana parin pisteen päässä oleva Valtti. Isojen panosten ottelu taas, mikäs sen parempaa. Joukkue esitti parasta osaamistaan ja näytti vahvuutensa tiukassa paikassa. Lopputulos 4-0 ja maalinteossa jälleen Kiviniemi-Kumpulainen -akseli ja sen lisäksi kauden toisella osumallaan laitapuolustaja Elsa Konttinen. Viimeksi mainittu ansaitsee ehdottomasti erityismaininnan – harvoin näkee tällä tasolla noin laadukasta kierteistä sijoitusta takakulmaan!

Kuva: Jari Mäensivu

Naisten edustusjoukkueen seuraava ottelu:
Naisten kakkonen: FC HERTTA – VJS su 1.10. klo. 13:00 Mehtimäki TN, Joensuu