Naisten edustusjoukkue jatkaa Suomen Cupin 4. kierrokselle

Naisten edustusjoukkue kohtasi eilen tiistaina 30.5. Naisten Suomen Cupin 3. kierroksella Naisten Nelosessa pelaavan HPS/3. Ensimmäisen puoliajan alkukankeuden jälkeen naisten maalihanat aukesivat ja lopulta ottelun lopputulokseksi vihellettiin 0-10. Maalinteossa onnistui peräti kuusi eri pelaajaa: Jatkola tehtaili hattutempun, Fagerholm ja Oksanen osuivat molemmat kahdesti sekä Siidorov, Kiviniemi ja Kivinen osuivat kertaalleen.

Voitolla Naisten edustusjoukkue varmisti itselleen paikan Naisten Suomen Cupin 4. kierrokselta, jonka vastustajat ovat jo arvottu. Arpa valitsi naisille vastustajaksi EBK:n, joka on tuttu aiemmilta Naisten Ykkösen kausilta.

Kuva: Jari Mäensivu

Naisten edustusjoukkueen päävalmentaja Aku Jokinen kertaa ottelun lähtökohtia ja ensimmäistä puoliaikaa:

– Isona ennakkosuosikkina tietysti peliin mentiin ja tavoitteena oli pitää kiinni omasta tasosta läpi pelin riippumatta tulostilanteesta. Pelin alkuun en ole missään nimessä tyytyväinen, oma taso oli hukassa niin pallollisessa kuin pallottomassa pelaamisessa. Maalien kautta saatiin oma peli rullaamaan paremmin ja samalla tietysti vastustaja hieman hyytyi.

– Tauolla painotettiin oman pelin tason säilyttämisen tärkeyttä. Laatutekijöistä ei voida tinkiä peleissä eikä treeneissä, jotta ollaan paremmin valmiita kauden kovimpiin peleihin. Toinen puoliaika olikin sitten meiltä paljon parempaa tekemistä kaikin puolin.

Kuva: Jari Mäensivu

Jokinen on tyytyväinen ottelun lopputulokseen. Koska seuraava Naisten Kakkosen ottelu on vasta 10.6., naisten edustusjoukkue saa ansaitun vapaan viikonlopun palautumiseen.

– Iso kasa maaleja ja useita eri maalintekijöitä, niin hyvillä mielin kohti seuraavaa pikku huilin kautta. Treenataan vielä kertaalleen tähän viikkoon ja sen jälkeen pelaajilla neljän päivän miniloma ja hyvin palautuneena maanantaina takaisin työmaalle, sanoo Jokinen.

Naisten edustusjoukkueen seuraavat ottelut: 
Naisten Kakkonen: FCFJ – VJS la 10.6. klo. 16:00 Pallokenttä TN, Porvoo
Naisten Suomen Cup: VJS – EBK (päivämäärä täydentyy)

TILAA KAUSIKORTTISI TÄSTÄ – OLE OSA JALKAPALLOYHTEISÖÄ SINULLE!