Naisille kolme pistettä puotilasta

Naiset pelasivat keskiviikkona 28.6. Puotilassa sarjakärkijoukkue Valttia vastaan. Kyseessä oli erittäin tärkeä ottelu naisten joukkueelle, sillä voitolla joukkue nousisi tasapisteisiin Valtin kanssa. Naisten joukkue osoitti erinomaista voitontahtoa ja ottelun lopputulokseksi vihellettiin 0-3 Länsi-Vantaan Ylpeyden hyväksi. Joukkueen maaleista vastasivat Noora Siidorov, Helmi Kumpulainen sekä Kerttu Kiviniemi.

Päävalmentaja Aku Jokinen kertaa otteluun valmistautumista ja ottelun alkuhetkiä.

– Ennen peliä kopissa ja lämmittelyissä joukkueesta huokui itsevarmuus ja täysi keskittyminen päivän tavoitteeseen, joten olin kyllä aika luottavainen pelin alkaessa että vähintään yksi piste lähtee meidän matkaan Puotilasta. Otettiinkin pelin hallinta alkuminuuteilla aika hyvin meille, vaikka yksi hyvä maalintekotilanne vastustajalle syntyikin ensi minuuteilla. Muutenkin vahvasti pelannut Ella Timonen torjui kuitenkin sen meidän onneksi.

– Reilun kympin jälkeen päästiin jo johtoon ja saatiin kaksi maalia lisää ennen taukoa, niin tauolle mennessä alkoi olla jo vahva fiilis että tämä ei tästä enää toisin päin käänny. Toinen puoliaika pelattiin melko hyvin johtoa puolustaen, toki siinä pari paikkaa tuli Valtille mutta ne selvitettiin hyvin. Maalivahti Ellan lisäksi täytyy tästä pelistä nostaa esille laitapuolustaja Noora Himberg, joka esiintyi molempiin suuntiin todella vahvasti ja erityisesti pallon riistäminen läpiajossa olevalta hyökkääjältä puhtaalla liukutaklauksella on gamesaver-suoritus, jota ei ihan joka pelissä näe.

Naiset harjoittelevat vielä ensi viikon, jonka jälkeen joukkue jää ansaitulle kesätauolle. Seuraavan kerran joukkue on tositoimissa 30.7., kun FC Hertta saapuu Myyrmäen Jalkapallostadionille.

– Nyt ollaan tasapisteissä kärjessä, joten tästä totta kai erittäin hyvät asetelmat lähteä syyskierrosta kohti. Ensi viikko vielä treenataan laadukkaasti, jonka jälkeen pienelle kesätauolle ja virtaa täynnä kohti syksyn ratkaisupelejä, kertoo Jokinen.

Naisten edustusjoukkueen seuraava ottelu: 
Naisten Kakkonen: VJS – FC Hertta su 30.7. klo. 12:30 Myyrmäen Jalkapallostadion, Vantaa