Miehet voittoon kotiavauksessa – VJS-Ilves/Akatemia 4-0 (1-0)

Miehet taistelivat lauantaina kauden avausvoiton vakuuttavalla 4-0 (1-0) tuloksella kotona.

Vaikka lopputulos kertoo muuta, päävalmentaja Oskari Kujanen kertoo ottelun lähtökohtien olleen vaikeat kokoonpanoa rakentaessa.

– Ilves otteluun lähdettiin aiempaa haastavammassa tilanteessa, sillä meiltä oli 3 puolustajaa poissa kuumessa ja pikkuvammojen takia. Urho laitettiin paikkamaan puolustusta ja sinne ei ollut lainkaan vaihtoja.VJS sarjakauden ensimmäisestä maalista vastasi ehkä hieman yllättäenkin Veeti Tuomala 16 peliminuutilla. Maali oli puolustajalle ensimmäinen VJS paidassa.

– Ottelusuunnitelma oli siltä osin muuttunut, että Ilvestä vastaan emme lähteneet samalla tavalla prässäämään, sillä Ilves on vahva pallollinen joukkue. Ensimmäinen puoliaika oli molemmilta joukkueilta paljon kontrolloidumpaa peliä kuin aiemmin Espoossa edellisellä viikolla. Puoliaika meni kuten halusimme ja onnistuimme maalinteossa sivuvaparista. Veeti pääsi ohjaamaan pallon maalin muutama metri ennen maalia.

Toisella puoliajalla Oskari Ojala teki tilaa Aaro Nyholmille 61 peliminuutilla. Nuori hyökkääjä ei kauaa aikaillut, kun heti 6 minuutin jälkeen onnistui viimeistelemään ensimmäisen maalin VJS edustusjoukkueessa. Vajaan 10minuutin päästä Nyholm viimeisteli toistamiseen ja Vili Lankinen kaunisteli lukemia ottelun 83 peliminuutilla.

– Toiselle puoliajalle lähdettiin luottavaisina. Toinen puoliaika näyttikin joukkueen iskukykyä. Ensin Aaro puski 2-0 johtomaalin, josta melkein perä perään 2 maalia lisää. Ensin Aaro teki toisen hienon kuvion päätteksi takaviistoon syötöstä ja myös Vili pääsi avaamaan kauden maalisaldonsa huippupaikasta viidestä metristä. Paikkoja oli vielä useampaan, mutta tehokas viimeistely loppui ja Aaron hattutemppu jäi haaveeksi, Kujanen kuvailee toisen puoliajan maaleja ja maalipaikkoja.

– Kokonaisuutena joukkueelta todella hyvä esitys. Joukkueen pelitapaa ja periaatteeita noudatettiin läpi ottelun ja Ilves saatiin pidettyä pois huippupaikoista. Voitosta on hyvä nauttia, mutta katseet on jo käännetty tulevaan kun Myyrmäkeen saapuu sarjan kärkipäähän veikattu Jazz, Kujanen summaa viikonlopun kamppailun.

Miesten seuraava ottelu on tasan viikon päästä sunnuntaina 8.5 kello 18.30 kotona. Nähdään Myyrmäessä ❤️💛