Haemme työyhteisöömme uutta lapsiurheiluvaiheen valmennuspäällikköä vastaamaan 6-11-vuotiaiden joukkuetoiminnan johtamisesta.
Työssä pääset mukaan
✅kehittämään, johtamaan ja tukemaan valmentajia ja joukkueita kentällä ja sen ulkopuolella ✅johtamaan ikävaiheen lisäharjoitustoimintaa ✅johtamaan muita ikävaiheen keskeisiä tukitoimintoja (esim. VJS Futisliiga ja Valmentaja-akatemia)
Hae mukaan itse tai vinkkaa osaavalle kaverille! Haku päättyy 7.1.2024, mutta aloitamme haastattelut jo hakuaikana.
"The Invincibles" osallistuu huomenna sunnuntaina alkavaan Helmaripolun kansainväliseen turnaukseen Eerikkilässä!🤩🔥
Menneellä kaudella menestystä ja onnistumisia saavuttanut 2011-syntyneiden tyttöjen kilpajoukkue lunasti paikkansa turnaukseen voittamalla kevään Helmaripolun alkusarjan💯
📣2017-syntynyt lapsi, tule kokeilemaan jalkapalloa maksutta jopa kolmeksi viikoksi📣
Meidän U7-ikäluokan kaksi aluejoukkuettamme, Myyrmäki ja Vantaankoski, kutsuvat uusia kokeilijoita harjoituksiin ensi viikosta jouluun asti! Ilmoittautumalla mukaan pääset heti osallistumaan seuraaviin treeneihin, ja ensimmäisen viikon jälkeen saat halutessasi jatkaa kokeilua vielä normaalille kahden viikon kokeilujaksollemme - maksutta!🤩
Yksi toimintamme peruskivistä on tarjota turvallinen toimintaympäristö kaikille harrastajillemme ja toimihenkilöillemme.
Turvallisuus myös koettiin yhdeksi seuran vahvuuksista suuressa seurakyselyssämme keväällä 2023.
- Turvallinen toimintaympäristö ei ole pelkästään asia, jolla ylpeillä, vaan toimintamme perusedellytys. Turvallisuus on aina yhteisömme lähtökohta ja meille on tärkeää, että kaikki yhteisössämme mukana olevat tuntisivat olonsa turvalliseksi, niin fyysisesti kuin henkisesti, kertoo toiminnanjohtaja Janne Bruun.
Perheen pienet maailman suosituimman urheilulajin pariin? Tervetuloa Futisliigaan!⚽🙌
Talvikaudella 2023-2024 VJS Futisliiga on 4-7-vuotiaiden (2017-2019-synt.) futiskonsepti, jossa yhdistyvät jalkapallon parhaimmat puolet – liikkuminen, ilo ja pelaaminen🤩
Futisliiga on VJS:n ensimmäinen matalan kynnyksen vaihe kohti joukkuetoimintaa ja tulevaisuuden jalkapallounelmia. Futisliigan jälkeen pelurit pääsevät sujuvasti jatkamaan futisharrastustaan VJS:n joukkueisiin.
Unelmien saavuttaminen alkaa NYT! Lue lisää Futisliigasta ja ilmoittaudu mukaan👉 vjs.fi/futisliiga
Tässä sulle talven vaikuttavin myssy! Hanki itsellesi oma VJS-pipo, tai vaikka kaksi🤩
Nyt voit ostaa pureviin pakkasiin tai esimerkiksi pukinkonttiin kahta erilaista pipoa. Kun ostat meiltä pipon, tuet ja autat harrastamisen kustannusten kanssa kamppailevia perheitä. Tuotot menevät nimittäin 100% seuran harrastamisen tukirahaston hyväksi!💯
Pipokamppiksemme on käynnissä 10.12. asti, ja molempia pipoja on myynnissä rajoitettu erä!
Pidä oma pää lämpimänä ja pelasta samalla harrastus🤗
Pipot ovat myynnissä verkkokaupassamme, suora linkki uutiseen ja ohjaukseen verkkokauppaan löytyy biosta☝️ uutinen myös osoitteessa vjs.fi
Tällä viikolla vietetään Lapsen oikeuksien viikkoa, jonka teema on lapsen oikeus hyvinvointiin. Hyvinvointiin vaikuttavat monet tekijät, muun muassa kokemus yhteenkuuluvuudesta ja osallisuuden tunteesta. Meillä VJS:ssä se tarkoittaa tätä: jalkapallon harrastamisen tulisi olla mahdollista kaikille, riippumatta harrastajan taloudellisesta tilanteesta💛⚽❤️
Harrastamisen tuen hakujakso on nyt auki! Tukea harrastamisen kuluihin voivat hakea jäsenistömme perheet ja pelaajat, joille harrastamisen kustannukset uhkaavat harrastamisen jatkumisen.
Lue lisää ja täytä tukilomake osoitteessa👉 vjs.fi/harrastamisentuki
Helmi Kumpulainen on valittu U17-tyttöjen maaotteluihin Italiaa vastaan 30.11.-3.12.🙌 Itse pelit pelataan 1.12. Eerikkilässä ja 3.12. Talin hallissa Helsingissä.
Tsemppiä ja menestystä peleihin Helmi, näytä niille!🔥🔥🔥
‼️REKRY‼️
Sinustako meille uusi valmennuspäällikkö?
Haemme työyhteisöömme uutta lapsiurheiluvaiheen valmennuspäällikköä vastaamaan 6-11-vuotiaiden joukkuetoiminnan johtamisesta.
Työssä pääset mukaan
✅kehittämään, johtamaan ja tukemaan valmentajia ja joukkueita kentällä ja sen ulkopuolella
✅johtamaan ikävaiheen lisäharjoitustoimintaa
✅johtamaan muita ikävaiheen keskeisiä tukitoimintoja (esim. VJS Futisliiga ja Valmentaja-akatemia)
Hae mukaan itse tai vinkkaa osaavalle kaverille! Haku päättyy 7.1.2024, mutta aloitamme haastattelut jo hakuaikana.
Lue lisää nettisivuiltamme löytyvästä rekry-uutisesta 👉 vjs.fi/2023/12/04/rekry-etsimme-tyoyhteisoomme-valmennuspaallikkoa/
Laita haku vetämään➡️ www.recright.com/careers/fi/seurojenpalloliitto/valmennuspaallikko-lapsiurheiluvaiheeseen-656d7cd...
#jalkapalloyhteisösinulle #länsivantaanylpeys #vjs ... Katso lisääKatso vähemmän
0 CommentsComment on Facebook
"The Invincibles" osallistuu huomenna sunnuntaina alkavaan Helmaripolun kansainväliseen turnaukseen Eerikkilässä!🤩🔥
Menneellä kaudella menestystä ja onnistumisia saavuttanut 2011-syntyneiden tyttöjen kilpajoukkue lunasti paikkansa turnaukseen voittamalla kevään Helmaripolun alkusarjan💯
Joukkueen menestyksekkään viime kauden onnistumiset kerättiin yhteen uutiseen nettisivuillemme, käy lukemassa osoitteessa 👉 vjs.fi/2023/12/02/tappioitta-suomessa-ja-menestysta-maailmalla-the-invincibles-seuraavan-kovan-ha...
Tsemppiä turnaukseen @vjst2011_1, let's goooo!🙌🙌🙌
Toivota jengille tsempit tykkäämällä ja kommentoimalla kuvaa🤗
#länsivantaanylpeys
#jalkapalloyhteisösinulle #helmaripolku #eerikkilä ... Katso lisääKatso vähemmän
1 CommentComment on Facebook
Upea porukka. Tsemii. 👍👍
📣2017-syntynyt lapsi, tule kokeilemaan jalkapalloa maksutta jopa kolmeksi viikoksi📣
Meidän U7-ikäluokan kaksi aluejoukkuettamme, Myyrmäki ja Vantaankoski, kutsuvat uusia kokeilijoita harjoituksiin ensi viikosta jouluun asti! Ilmoittautumalla mukaan pääset heti osallistumaan seuraaviin treeneihin, ja ensimmäisen viikon jälkeen saat halutessasi jatkaa kokeilua vielä normaalille kahden viikon kokeilujaksollemme - maksutta!🤩
Ilmoittautumislinkit ja lisätiedot kokeilujaksosta löytyvät uutisestamme osoitteessa 👉 vjs.fi/2023/12/01/tule-kokeilemaan-futista-maksutta-jalkapalloharrastuksen-kokeileminen-ei-ole-ko...
📸:@jarimaensivu33
#länsivantaanylpeys #jalkapalloyhteisösinulle #vjs #junnufutis ... Katso lisääKatso vähemmän
0 CommentsComment on Facebook
VJS ON TURVALLINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ KAIKILLE
Yksi toimintamme peruskivistä on tarjota turvallinen toimintaympäristö kaikille harrastajillemme ja toimihenkilöillemme.
Turvallisuus myös koettiin yhdeksi seuran vahvuuksista suuressa seurakyselyssämme keväällä 2023.
- Turvallinen toimintaympäristö ei ole pelkästään asia, jolla ylpeillä, vaan toimintamme perusedellytys. Turvallisuus on aina yhteisömme lähtökohta ja meille on tärkeää, että kaikki yhteisössämme mukana olevat tuntisivat olonsa turvalliseksi, niin fyysisesti kuin henkisesti, kertoo toiminnanjohtaja Janne Bruun.
Käy lukemassa koko juttu 👉 vjs.fi
#jalkapalloyhteisösinulle #jalkapalloyhteisökaikille ... Katso lisääKatso vähemmän
0 CommentsComment on Facebook
ALUEJOUKKUEISIIN VJS-VÄRIÄ!💛⚽❤️
Yhteensä neljä pelaajaa meiltä on kutsuttu U16-poikien Alueturnaukseen, joka pelataan 7.-9.12. Eerikkilässä.
Nimetyt pelaajat:
Maximillian Aerts
Kevin Haarma
Luka Kettunen
Niilo Siren (kuvassa)
Onneksi olkoon kaikille ja tsemppiä turnaukseen!🙌💯🔥
#vjs #länsivantaanylpeys #jalkapalloyhteisösinulle ... Katso lisääKatso vähemmän
0 CommentsComment on Facebook
Perheen pienet maailman suosituimman urheilulajin pariin? Tervetuloa Futisliigaan!⚽🙌
Talvikaudella 2023-2024 VJS Futisliiga on 4-7-vuotiaiden (2017-2019-synt.) futiskonsepti, jossa yhdistyvät jalkapallon parhaimmat puolet – liikkuminen, ilo ja pelaaminen🤩
Futisliiga on VJS:n ensimmäinen matalan kynnyksen vaihe kohti joukkuetoimintaa ja tulevaisuuden jalkapallounelmia. Futisliigan jälkeen pelurit pääsevät sujuvasti jatkamaan futisharrastustaan VJS:n
joukkueisiin.
Unelmien saavuttaminen alkaa NYT! Lue lisää Futisliigasta ja ilmoittaudu mukaan👉 vjs.fi/futisliiga
#jalkapalloyhteisösinulle #länsivantaanylpeys #futisliiga #vjs #junnufutis ... Katso lisääKatso vähemmän
Learn More
VJS Futisliiga | VJS | Jalkapalloyhteisö sinulle.
vjs.fi
VJS Futisliiga - Unelmien ensipotkutIlmoittautuminen VJS Futisliigan talvikaudelle alkaa pian!ILMOITTAUDUVJS Futisliiga on 2023-2024 talvikaudella 4-7-vuotiaiden (2017-2019-synt.) futiskonsepti, jossa...0 CommentsComment on Facebook
Tässä sulle talven vaikuttavin myssy! Hanki itsellesi oma VJS-pipo, tai vaikka kaksi🤩
Nyt voit ostaa pureviin pakkasiin tai esimerkiksi pukinkonttiin kahta erilaista pipoa. Kun ostat meiltä pipon, tuet ja autat harrastamisen kustannusten kanssa kamppailevia perheitä. Tuotot menevät nimittäin 100% seuran harrastamisen tukirahaston hyväksi!💯
Pipokamppiksemme on käynnissä 10.12. asti, ja molempia pipoja on myynnissä rajoitettu erä!
Pidä oma pää lämpimänä ja pelasta samalla harrastus🤗
Pipot ovat myynnissä verkkokaupassamme, suora linkki uutiseen ja ohjaukseen verkkokauppaan löytyy biosta☝️ uutinen myös osoitteessa vjs.fi
#vjs #harrastamisentuki #länsivantaanylpeys #jalkapalloyhteisösinulle ... Katso lisääKatso vähemmän
0 CommentsComment on Facebook
Tällä viikolla vietetään Lapsen oikeuksien viikkoa, jonka teema on lapsen oikeus hyvinvointiin. Hyvinvointiin vaikuttavat monet tekijät, muun muassa kokemus yhteenkuuluvuudesta ja osallisuuden tunteesta. Meillä VJS:ssä se tarkoittaa tätä: jalkapallon harrastamisen tulisi olla mahdollista kaikille, riippumatta harrastajan taloudellisesta tilanteesta💛⚽❤️
Harrastamisen tuen hakujakso on nyt auki! Tukea harrastamisen kuluihin voivat hakea jäsenistömme perheet ja pelaajat, joille harrastamisen kustannukset uhkaavat harrastamisen jatkumisen.
Lue lisää ja täytä tukilomake osoitteessa👉 vjs.fi/harrastamisentuki
#harrastamisentuki #vjs #vantaa #lapsenoikeuksienviikko #oikeushyvinvointiin ... Katso lisääKatso vähemmän
0 CommentsComment on Facebook
📣MAAJOUKKUEKUTSU📣
Helmi Kumpulainen on valittu U17-tyttöjen maaotteluihin Italiaa vastaan 30.11.-3.12.🙌 Itse pelit pelataan 1.12. Eerikkilässä ja 3.12. Talin hallissa Helsingissä.
Tsemppiä ja menestystä peleihin Helmi, näytä niille!🔥🔥🔥
VJS - Länsi-Vantaan Ylpeys ❤️⚽💛
#jalkapalloyhteisösinulle #länsivantaanylpeys #maajoukkuekutsu ... Katso lisääKatso vähemmän
1 CommentComment on Facebook
Huippua! Onnea Helmi ❣️