full screen background image

Velkan blogi: Seurojen Pallollitto on juuri sellainen ensimmäinen askel, jota suomalainen jalkapallo kaipaa

Joskus viime vuoden puolella istuin toiminnanjohtajien tapaamisessa Uudenmaan piirin toimistolla. Kävimme kipakkaa keskustelua suomalaisen jalkapallon johtajuudesta. Esitin, että seurakentässä ollaan hämillään siitä unelmattomuudesta ja rohkeudettomuudesta, joka suomalaisessa jalkapallossa yleisesti ottaen on ponnettomien avausten vuoksi. Annetussa vastauksessa Uudenmaan piirijohtaja Matti Räisänen toivoi seuroilta suurempaa roolia näkemyksien rakentamisessa. Otin jatkopuheenvuorossani esille KäPan juuri Urheilulehteen kirjoittaman avoimen kirjeen, joka sisälsi kirkkaita ajatuksia mihin suuntaan toimintaa tulisi KäPan mielestä kehittää. Kirje kuitenkin kuitattiin piirijohtajan toimesta ”samanlaiseksi diipadaapaksi” puheenvuoroni jälkeen antamassa vastauksessaan.

Keskustelusta minulle jäi epäselväksi, viittasiko piirijohtaja käsitteellä ”samanlaiseksi” johonkin seurakentässä käytävään keskusteluun, jota ei siis arvosta. Edelleen minulle jäi epäselväksi, haluttiinko seurojen panosta keskusteluun omien toiveiden esiintuomiseksi, jota hän kuitenkin toivoi, vaiko sittenkään ei haluttu.

Siksikin minusta toukokuinen Uudenmaan ja Helsingin piirin toiminnanjohtajien tapaaminen oli sitäkin mielenkiintoisempi suhteessa Seurojen Palloliitto -projektin etenemiseen.

Politikointi vs. avoin keskustelu

Helsingin vt. piirijohtaja Mikael Anthoni sanoi toukokuun toiminnanjohtajien tilaisuudessa olevansa huolissaan politikoinnista Seurojen Palloliitto –projektin ympärillä, mutta kaipaavansa asiasta keskustelua. Samassa puheenvuorossa hän huomautti, että myös allekirjoittanut on syyllistynyt politikointiin blogikirjoituksissani (blogi 1, blogi 2) liittyen Seurojen Palloliitto -projektiin. Huomautin, että blogikirjoitukseni vilpitön tarkoitus ei ole nimenomaan ollut politikoida vaan nimenomaan herättää keskustelua. Tähän Anthoni totesi, että blogini politikointi on sitä, että siinä esitetyt ajatukset eivät ole omiani.

Ja tässä Anthoni on täysin oikeassa.

Toimintalähtöinen malli iskee sinne minne pitää iskeä voimaa

Kuullessani Seurojen Palloliitto –projektista yleensä viime vuoden lopulla innostuin. Se oli minusta esitys, jota suomalainen jalkapallo kaipaa. Sen sisään on rakennettu rohkea visio siitä, miten pieni futismaa voisi muotoilla rakenteitaan notkeampaan suuntaan ja näin luoda pelaajakoulutukselleen mahdollisuuden onnistua tehtävässään siellä missä futis suurimmilta osin tapahtuu – seuroissa.

Vaikka aluksi syntyy vaikutelma, että päätöksentekoa keskitetään liittojohtoiseksi, Seurojen Palloliitto –projektin esitys osoittaa, että samalla se luo merkittävästi lisää päätöksentekovoimaa seuroille alueellisesti ja valtakunnallisesti (mm. seuraparlamentti, alueelliset luottamusihmiset liittohallituksen kautta). On myös hyvin ilahduttavaa, että projektin (toimintalähtöinen) malli sijoittaa asiantuntijat lähemmäs seuroja ja nimenomaan seurojen tueksi. Toimintalähtöisenä mallina se iskee mielestäni kovaa juuri niihin kipukohtiin, joita meidän tulee pelaajakoulutuksessa, valmentajakoulutuksessa tai seurajohtamisessa kehittää suomalaisen jalkapallon edun nimissä yhteisen alustan avulla, jonka Seurojen Palloliitto mahdollistaisi.

Alueellisesti toimivat strategisten tavoitteiden mukaan jaetut asiantuntijat ovat suoraan ruohonjuurirajalla hommissa juuri niiden avaintoimijoiden kanssa, joiden mukana suomalainen jalkapallo joko loikkaa kehitysaskeleitaan tai sitten ei loikkaa. Siksi kaikki energia onkin keskitettävä nykyisten rakenteiden turvaamisen sijasta näiden ”nivelkohtien” täysimääräiseen resursointiin. Tiedän – kivuliasta niille, joille se merkitsee vaikutusmahdollisuuksien vähentämistä, mutta käsi sydämellä, eikö tämä olekin suomalaiselle jalkapallolle parasta?

Mielipide, joka ei ollut oma vaan yhteenliittävä

Takaisin Anthonin väitteeseen siitä, että blogikirjoitukseni eivät ole omia mielipiteitäni. Takaisin siksi, että tämä on olennaista. Mielestäni keskusteluun ryhtyminen ei pääsääntöisesti kannata, mikäli omat mielipiteet eivät ole johdettuja jo aiemmin syntyneestä keskustelusta. Tähän Seurojen Palloliitto –keskusteluun liityin asiasta innostuneena ja johdin omat mielipiteeni käymistäni keskusteluista, kun olin saanut riittävän määrän tietoa kriittisen ajatteluni pohjaksi. Mutta yhtä omia ne ovat kuin ne verkottuneessa maailmassa yleensä nyt ovat ja seison niiden takana vieläpä omalla nimelläni valmiina myös kritisoitavaksi näkemyksistäni, koska se ”riski” omien mielipiteiden julkisessa esittämisessä aina on.

Myönnän tosin, että keskustelut kävin aluksi pääosin asiaan vihkiytyneiden henkilöiden ja aivan lähipiirissäni olevien seuravaikuttajien kanssa. Mutta jännittävää oli, että blogin julkaisun jälkeen minulle soitettiin, lähetettiin tekstiviestejä sekä sähköposteja kiitoksena keskustelun avauksesta esimerkiksi otsikolla ”vuoden urheiluteko”. Joukossa merkittäviä urheiluvaikuttaja mutta mikä tärkeämpää juuri niitä avainhenkilöitä jalkapalloseuroissa, joita varten uudistusta tehtiin ja työntekijöitä liitosta ja piireistä, joiden henkilökuntaan muutos vaikuttaisi henkilökohtaisella tasolla eniten. Unelman imu oli kovempi kuin oman paikan varmistaminen.

Sain toki myös kriittisiä mielipiteitä, mutta nämä harvat haastajat jatkoivat kritiikkillään dialogia miellyttävästi julkisesti Twitterissä paria närkästynyttä puhelinsoittoa lukuun ottamatta. Keskustelua nimittäin tavoittelin ja tavoittelen. Kiitos tähänastisesta, arvostan.

Vastustavat argumentit ovat detaljeja, jotka viittavaat oman nurkan puolustamiseen

Halu käydä keskustelua, mutta sen syyttäminen politikoinniksi, luo minusta kaksi kiinnostavaa pointtia sitä taustaan vasten, että muutosta vastaan näkyvimmin kamppailevien Helsingin, Tampereen ja Uudenmaan Piirin johtohenkilöt ovat kutsununeet piirien puheenjohtajat ja piirijohjat aiheen tiimoilta ensi viikolla palaveriin (Itsessään se on upea asia, koska punnittuja ja pohdittuja mielipiteitä keskustelu ehdottomasti kaipaa, koska tämä suurin rakenteellinen muutos Palloliitossa yli sataan vuoteen).

Mutta pointit liittyen siihen, että projektin kannalta kiistatta kriittiset voimat ovat kutsuneet muut piirit kasaan keskusteluun kesken projektin, syntyvät suhteessa viime aikaisiin kokemuksiini ja ovat seuraavat:

POINTTI 1vastustus on klassista muutosvastarintaa, koska argumentit liikkuvat detaljitasolla sen sijaan, että sitä käytäisiin visiosta käsin ja vastustus tapahtuu puskissa.

Kiinnitin kuitenkin huomiota siihen, että Uudenmaan ja Helsingin piirin toiminnanjohtajien tapaamisessa kehitysjohtaja Taneli Haaran Seurojen Palloliitto esityksen jälkeen piirijohtajien puheenvuorot olivat argumenteiltaan pelkästään kriittisiä. Hyvänä kuvauksena Räisäsen esiin nostama väite siitä, kuinka joskus liitto tarjosi taloushallinto-ohjelmistoa kaikille piireille yhteishankintana, mutta piirijohtajan mukaan osoittautuikin ohjelmiston olevan kalliimpi kuin kaikkien piirien omat järjestelmät. Kun puhutaan merkittävästä rakennemuutoksesta ja strategisesta ”tiikerinloikasta”, minusta detaljit ovat keskustelun tässä vaiheessa hedelmättömiä, koska en usko, että taloushallinto-ohjelman mahdollinen hankintataitamattomuus tulee olemaan menestyksen esteenä, jos organisaatio saa lisää resursseja ja se muuttuu ketterämmäksi ja asiantuntijuutta enenevässä määrin seurojen lähelle tuottavaksi.

Jännittävää tästä tekee sen, että omat piiriorganisaation edustajat eivät juurikaan käy julkista debattia asiasta, kuten vaikkapa liittovaltuuston streamistä oli nähtävissä. Vastutus ei ole julkista vaan puskissa.

Tästä syntyy toinen pointtini.

POINTTI 2 –  johtajamme edustavat klassisesti meitä seuroja kuulematta, kuitenkin meidän (kuviteltua vastustavaa) mielipidettämme lyömäaseena käyttäen.

Kiinnitin toiminnanjohtajien tilaisuudessa huomioita siihen, että paikalla oli 18 toiminnanjohtajaa. Päivittäin seurojen elinvoiman eteen työskentelevää ihmistä, joille seurojen tarpeet, vahvuudet ja heikkoudet ovat ikään kuin sitä kovaa osaamista. Kuitenkin itse asiassa piirijohtajien ”keskustelu” Seurojen Palloliitto –projektiin liittyen tilaisuudessa kulki heiltä meille enkä huomannut kiinnostusta tai pyrkimystä lainkaan meiltä heille päin kerättäviin mielipiteisiin tai yleensä pyrkimystä dialogiin (tässä en itsekään kyllä ollut tilaisuudessa mallioppilas toim. huom.). Oliko mielipiteemme aistittavissa ja piirijohtajien mielestä siis epäkiinnostava?

Lisäksi tässä suhteessa on myös hyvin kiinnostavaa, miksi ihmeessä emme vieläkään tiedä Uudenmaan piirin puheenjohtajan Ilkka Laannin kantaa asiaan. Minusta seurojemme edustamisessa eniten valtaa käyttävän täydellinen vaikeneminen yleensä kaikesta kannanottamisesta tai visionäärisyydestä on kiinnostava perinne, joka piirimme puheenjohtajilla on ollut niin kauan kuin muistan. Laanti toki jatkaa tätä perinnettä mutta samalla tulee poikkeuksellisella tavalla käyttäneeksi valtaansa vähintäänkin kummallisesti edustaessaan Uudenmaan piirin puheenjohtajana ilman näkyvää agendaa.

Unelmat kehiin, siitä tässä on kyse!

Samaan aikaan hyvin vähälle huomiolle jää, että Seurojen Palloliitto –projektiryhmän laaja haastattelukierros nosti esiin, että niin liitto- , piiri- kuin seuratasolla juuri yhteinen suomalainen jalkapallo ja selkeämpi (seuratoiminta tukeva) organisaatiorakenne olivat kehitystoiveena. Seurojen Palloliitto tarjoaa siis varteenotettavan imukkaan vision. Ja mahdollistamalla notkeat ja vieläkin tärkeämmät toiminnalliset ja sisällölliset muutokset, joiden avulla seurakenttää voidaan nostattaa ”liekkeihin”. En usko liioittelevani, jos väitän, että suomalainen jalkapallo kaipaa unelmia. Unelmat ovat kuitenkin polttoaine sitkeään toimintaan ja sitkeä laadukas tekeminen tie tuloksiin.

Seurojen Palloliitto ei ole tässä asiassa kuin yksi askel ja osaunelma, mutta samalla se on kaiken muun kehittämisen käyttöjärjestelmä ja siksi tärkeä.

Nyt johtajamme detaljit sivuun ja unelmapuhe käyntiin (*julkisesti)!

*Kysyin Twitterin ihmeellisessä maailmassa Urheilusanomien toimittajalta Saku-Pekka Sundelinilta vieläpä apuja kriitikoiden murheeseen päästä kuuluviin ja hän pyysi olemaan yhteydessä: saku.sundelin@iltasanomat.fi)

 

Veli-Matti Yli-Rinne

 

 

 

 

 

 

Kirjoittaja työskentelee toiminnanjohtajana Vantaan Jalkapalloseurassa ja on aiemmin ollut VJS:n puheenjohtaja, Uudenmaan piirissä töissä ja Palloliitossa useissa eri projektitehtävissä ja luottamustoimissa.

Aiemmat blogit:

  1. Ole parempi ja menesty
  2. Valmentajuuden tilinpäätös
  3. Faija
  4. Voittamisesta ja kakun leipomisesta
  5. Värisevä sielu
  6. Kirkkaus on merkityksellisyyden ydin
  7. Miten tehdä strategian rakennusprosessi, jolla on vaikutusta
  8. Kiitos innovoinnista VJS-yhteisö!
  9. Janne ja Stefu
  10. Seurojen Palloliitto ei tarvitse piiriorganisaatioita
  11. Tyytyväisyyskuplaan jämähtäneiden piiriorganisaatioiden sijasta seurojen Palloliitto luo vaikuttavia prosesseja
  12. Puheeni Komulle viimeisenä työpäivänä VJS:ssa
  13. Matkamme vuoden urheiluseuraehdokkaaksi
  14. Hauskuus on huono tavoite harjoituksille
  15. ASENNE RATKAISEE – miksi lapsitähdistä tulee harvoin huippu-urheilijoita