full screen background image

VJS-sanomat 2015 odotusjuttusarja: Futisvanhemman sieluntuskat urapolulla (2012)

vjs-sanomat kansi 2015VJS-sanomat 2015 ilmestyy 23. kerran lauantaina 28.3. Vantaan Sanomien välissä. Odotellessa julkaisemme joka päivä yhden jutun aiempien vuosien VJS-Sanomista.

VJS-sanomat artikkeli vuodelta 2012

Futisvanhemman sieluntuskat urapolulla

Vanhemmuuteen kuuluu olennaisena osana se että toivoo lapselleen vain parasta. Jos lapsi innostuu urheilusta ja unelmoi pääsystä lajinsa huipulle, sitä haluaa tehdä kaikkensa jotta lapsen unelmasta tulisi totta. Mitä se tekeminen sitten on, ja miten se vaikuttaa lopputulokseen on sitten toinen asia.

Kuten monet muut futisvanhemmat ennen, nyt ja tulevaisuudessa olen toiminut juniorijoukkueen jojona joitakin vuosia. Koska kilpaurheilu on aina ollut lähellä sydäntäni, on ollut itsestään selvää että joukkueen toiminta tulisi olla sellaista, ettei kenenkään pelaajan mahdollinen huippupelaajaura tyssäisi siihen ettei toiminta olisi ollut tarpeeksi laadukasta ja innostavaa 7- tai 8- tai 9-vuotiaana, jne. Sen pitäisi olla itsestään selvää kaikille jotka tekevät työtä junioriurheilun parissa, tekivät he sitä vapaaehtoistyönä tai palkallisena. Kenenkään huipulle tähtäävän nuoren urheilijan tulevaisuus ei saa olla siitä kiinni että toiminnassa mukana oleva aikuinen ei ole hoitanut hommansa antaumuksella ja asiantuntevasti.

Vanhemmuuden vaikeus

Vähemmän selvä, ja paljon vaikeampi, on vanhemman rooli. Vaikkemme olisikaan toteuttamassa omia unelmiamme lastemme kautta, on luonnollista että haluamme vanhempina tukea ja auttaa nuorta urheilijaamme mahdollisimman hyvin. Siihen kuuluu että ymmärrämme ja tiedämme mitä huipulle pääsy vaatii. Kuinka paljon pitää harjoitella, mitä tulisi syödä, kuinka paljon pitää levätä, jne. Koska urheilu vie paljon aikaa ja väistämättä vaikuttaa koko perheen elämään ja aikatauluihin on luonnollista että me vanhempina haluamme tietää enemmän. Netistä löytyy runsaasti tietoa junioripelaajan harjoittelusta ja urapolusta, ja jossakin kohtaa auttamisen halu tekeekin vanhemmuudesta yllättävän vaikean.

Huippu-urheilun muutosryhmä käynnisti runsas vuosi sitten yhteisen Urheilijan Urapolkujen kehittämistyön, ja nyt esimerkiksi jalkapallomaalivahdin vanhempi voi urapolkujulisteesta lukea että 10-vuotias pitäisi 1 vs 1-tilanteessa osata oikea lähestyminen palloon ja aloitteen siirto hyökkääjälle, pitäisi taktisesti osata tunnistaa peliryhmitys, ja pitäisi olla kilpailuhenkinen. Mitä jos oma lapsi ei osaa eikä ole? Lajiharjoituksia tulisi olla 3-4 viikossa joukkueen kanssa, yksi aluevalmennus viikossa ja yhteensä 20 tuntia liikuntaa ja urheilua viikossa. Mitä jos tämä ei toteudu?

Harjoitusmäärät puhuttavat

Seuran tehtävä on katsoa että lajiliiton suosituksia harjoitusmääristä noudatetaan, ja niin useimmissa seuroissa tehdäänkin. Vaikka asiasta on paljon puhuttu viime vuosina, suurin ongelma on edelleen lasten ja nuorten alhainen kokonaisliikuntamäärä per viikko. Monet ovat urapolkujen perusteella kauhistelleet varsinkin taitolajien suuria harjoitusmääriä jo nuorella iällä, vaikka tosiasia on että juuri taitolajien (esim. taitoluistelu ja telinevoimistelu) harrastajat ovat lähes ainoita jotka liikkuvat edes terveyden kannalta riittävästi.

Jokaisen huippupelaajan uraa tavoittelevan nuoren jalkapalloilijan tulisi suositusten mukaan harjoitella kokonaismäärällisesti vähintään 20 tuntia viikossa. Viime syksystä lähtien Sami Hyypiä Akatemiassa on tutkittu 10-13-vuotiaiden jalkapallopelaajien harjoitusmääriä. Tulokset kertovat että alle viidennes heistä harjoittelevat yli 20 tuntia viikossa. Joukkueharjoituksia on keskimäärin 7 tuntia viikossa sekä tytöillä että pojilla. Omatoimisesti harjoiteltiin keskimäärin alle kolme tuntia viikossa. Vain n. 3% pojista ja 1% tytöistä harjoitteli jalkapalloa omalla ajalla yli 10 tuntia viikossa, mikä siis olisi vähimmäisvaatimus jotta 20 viikkotuntiin päästäisiin. Ainakin niillä 80% pelaajista, jotka harrastavat pelkästään jalkapalloa.

Vaatiako vai eikö vaatia?

Sami Hyypiä Akatemian ensimmäisen tutkimustuloksen analyysissä todetaan että pienehköjä harjoittelumääriä voidaan selittää olosuhteilla, ammattivalmentajien puutteella tai vaikka kylmällä talvella, mutta se ei johda mihinkään. ”Muissa maissa harjoitellaan joka tapauksessa ja pelaajat kehittyvät. Kilpailu kovenee ja pelaajan pitää olla entistä taitavampi ja ”älykkäämpi” kentällä jo entistä nuorempana. Tämä pitää tehdä selväksi myös huipulle aikovalle nuorelle, jotta hän löytäisi sen ”liekin” harjoitella omalla ajalla ollakseen entistä parempi.”

Valmentajat tekevät parhaansa kannustaakseen nuoria omatoimiseen harjoitteluun, mutta jos valmentajien kannustukset eivät riitä, mikä on silloin vanhempien vastuu? Tuleeko pakottaa lapsi ulos harjoittelemaan? Liikuntasuosituksen tuntimäärä on niin korkea ettei pakottaminen kerran viikossa riitä mihinkään. Pitäisi siis olla pakottamassa lähes joka päivä. Monen vuoden ajan.

Helpointa vanhemmalle on todeta että urheileminen tulee olla hauskaa ja että sen pitää tapahtua lapsen, ei vanhempien tai jonkun muun ehdoilla. Jos ei liekki vie lasta ulos harjoittelemaan, niin olkoon harjoittelematta. Mutta entä jos lapsi on liikunnallisesti lahjakas, lähtee mielellään joukkueen harjoituksiin ja näyttää oikeasti nauttivan futiksesta – mutta on liian laiska harjoitellakseen omatoimisesti? Mikä on vanhemman vastuu silloin? Pilaanko lapseni tulevaisuuden jos en vaadi häntä tekemään tarpeeksi toistoja nyt kun niitä pitäisi tehdä jos unelmoi huippu-urasta? Pilaanko lapseni tulevaisuuden jos vaadin häntä tekemään niitä toistoja nyt ja hän kyllästyy koko lajiin ja ehkä liikuntaan yleensä?

Tulemme lähivuosina kuulemaan paljon jalkapallon yksilökeskeisestä valmennusfilosofiasta ja suomalaisen pelaajakehityksen arvopohjasta. Siinä luvataan tukea jokaista yksilöä, joka haluaa etsiä oman yksilöllisen potentiaalinsa. Mutta mitä jos yksilö ei vielä tiedä että hän haluaa, ja on olemassa riski että kun hän sen vihdoin tietää, on liian myöhäistä? Pitänee luottaa siihen, että maailman huipulle pääsevät vain ne, joilla liekki palaa pienestä asti niin paljon että jalkapallo pyörii mielessä vuorokauden ympäri, ja joita pikemminkin pitää hieman pidätellä kuin kannustaa lisätreeniin. Mutta entä Suomen huipulle…?