VJS:n ohjeistukset koronavirustilanteeseen liittyen

Sivu päivitetty 15.6.2021. Ohjeita tarkennetaan tarvittaessa ja aina uusien ohjeistusten, suositusten ja rajoitusten myötä.

Koronavirustilanne on hiljalleen parantunut, mutta VJS ohjeistaa alla olevilla ohjeilla joukkueitaan toimimaan edelleen vastuullisesti ja omalta osaltaan ehkäisemään viruksen leviämistä.

Ohjeet ja määräykset ovat talven ja kevään aikana muuttuneet taajaan, ja eri julkisten tahojen ohjeet ovat olleet jopa alueellisella tasolla keskenään ristiriitaisia. Määräysten osalta toimimme ehdottomasti, ohjeistusten osalta käytämme kokonaisharkintaa, taataksemme pelaajillemme edelleen mahdollisimman turvallisen toimintaympäristön ja pitääksemme jokaisesta pelaajastamme kokonaisvaltaisesti huolta mahdollisimman hyvin.

Kaikkia toimintaohjeita on noudatettava kirjaimellisesti jokaisen joukkueen osalta.

VJS:n joukkuetoiminta toistaiseksi

  • Aktiivisessa lähitoiminnassa ovat tällä hetkellä seuran kaikki juniori- ja aikuisjoukkueet. Ryhmillä on omat, toisistaan jonkin verran poikkeavat ohjeet;
  • Kaikki olosuhteet ovat pääsääntöisesti VJS-joukkueiden käytettävissä.
  • Aktia Areenalla ei virallista ottelutoimintaa, eikä yleisöä.
  • Hissikeskus-kentällä yleisö voi tulla kenttäalueelle (=aitojen sisäpuolelle), mutta vihreän alueen ulkopuolelle
  • Tarkemmat kilpailutoiminnan ohjeet löytyvät täältä. Jokaisen joukkueen tulee noudattaa ohjeita ja kysyä tarvittaessa lisätietoja seuran ja/tai valmennuksen johdolta.

Toiminnassa on ehdottomasti noudatettava tiukasti niin edellä mainittuja, kuin aiempiakin turvallisuusohjeita jotka löytyvät alta:

  • Toimintaan ei saa osallistua, jos on mitään sairastumiseen viittaavia oireita. Oireisen on hakeuduttava koronavirustestiin ja omaehtoiseen karanteeniin ohjeistuksen mukaisesti.
  • Valmentajat, toimihenkilöt ja yli 12-vuotiaat käyttävät sisätiloissa kasvomaskia harjoittelun ulkopuolella (valmentajilla ja muilla toimihenkilöillä on maski käytössä harjoituksen aikana). Kasvomaskin käytössä huomioidaan siihen liittyvät ohjeet.
  • Harrastustoimintaan kokoontuvat vain tarvittavat henkilöt: osallistujat, valmentajat, toimihenkilöt ja välttämättömät huoltajat. Vanhemmat tai muut saattajat eivät voi tulla sisäharjoitustiloihin (alle kouluikäisten osalta saattaminen on tarvittaessa mahdollista, mutta hallista tulee poistua välittömästi saattamistarpeen väistyttyä).
  • Harjoituksiin osallistuvat menevät kenttäalueelle, kun edelliset osallistujat ovat lopettaneet oman harrastustoimintansa ja poistuneet. Oman harjoituksen alkamista ei mennä odottamaan kenttäalueelle.
  • Jokaisella pelaajalla on harjoituksissa oma henkilökohtainen (kotona täytetty) juomapullo sekä oma henkilökohtainen liivi tai pelipaita. Liivi tai pelipaita tulee pestä jokaisen käytön jälkeen.
  • Joukkueet eivät käytä yhteisiä varusteita (mv-hanskat, liivit yms). Tötsiä, kartioita yms. tarvikkeita siirtävät vain valmentajat.
  • Pelaajat pukevat varusteet valmiiksi päälle kotonaan (pl. jalkapallokengät).
  • Puku- ja pesuhuonetiloja tulee käyttää harkiten. Avoinna olevien vessojen käyttö on sallittua (tilassa vain yksi henkilö kerrallaan).
  • Kentälle ei saa sylkeä. Mikäli joudut aivastamaan tai yskimään, tulee se tehdä hihaan tai paidan sisään.
  • Käsihygieniaan kiinnitetään erityistä huomiota. Kädet pestään huolellisesti ennen ja jälkeen harjoitukseen. Käsidesiä on oltava saatavilla harrastustoiminnan aikana.

Pelaajien ja valmentajien turvallisuusohjeet kokonaisuudessaan

Turvallisuusohjeet – pelaajat

Turvallisuusohjeet – valmentajat

Matkustaminen

Vältä tarpeetonta matkustamista

Muistutamme VJS-perhettä, että koronavirus on edelleen suuri maailmanlaajuinen riski. Pandemian takia tilanne voi edelleen muuttua nopeasti ja ennalta-arvaamattomasti. Matkustaminen kohottaa tartuntariskiä, ja muuttuvien tai peruuntuvien matka-aikataulujen myötä yhteydet voivat peruuntua ja matkat takaisin kotimaahan estyä.

Viranomaisohjeistusten mukaisesti tarpeetonta matkustamista ulkomaille tulee välttää. Tarpeettomalla matkustamisella tarkoitetaan esimerkiksi vapaa-ajan matkoja. Näin ollen VJS:n joukkueet eivät toistaiseksi osallistu ulkomaisiin turnauksiin.

Paluu toimintaan matkan jälkeen

Koronatartuntojen määrä on viime aikoina edelleen lisääntynyt. Jotta jalkapallon pelaaminen säilyy ilman lisärajoituksia, joukkuetoiminnassa tulee olla äärimmäisen huolellinen ja vastuullinen, ja noudattaa tiukasti annettuja ohjeita käsihygieniaan, flunssaoireisiin sekä turvaväleihin liittyen.

Ulkomaanmatkalta palaavien pelaajien odotetaan toimivan THL:n ohjeistusten mukaisesti. Omaehtoista karanteenia suositellaan kaikille Suomeen saapuville, myös niiden maiden osalta, jotka on vapautettu matkustusrajoituksista.

Riskialueilta saapuvat VJS-pelaajat ja toimihenkilöt voivat osallistua toimintaan 14 päivän karanteenin jälkeen. Karanteenia voi lyhentää noudattamalla THL:n ohjeistusta.

Paluu toimintaan sairastumisen jälkeen

Mikäli pelaajalla tai joukkueen toimihenkilöllä on hengitystieoireita, ei toimintaan tule osallistua. Toimintaan voi palata takaisin THL:n antamien ohjeiden mukaisesti. Seuratoiminta vertautuu ao. linkin takaa löytyvässä tekstissä mainittuun varhaiskasvatukseen ja kouluun.

THL – Lapset ja koronavirus

Lapsi pitää viedä testiin, jos hänellä on huoltajan tai terveydenhuollon ammattilaisen arvion mukaan koronavirusinfektioon sopivia oireita.
Koronaviruksen oireet

Lisätietoja koronavirusoireista THL:n sivuilta.

Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme, toimitaan fiksusti ja vastuullisesti, ja pysytään terveinä!